 |
Jonkin muun genren kohdalla saatettaisiin puhua plagioinnista ja mielikuvituksettomasta jäljittelystä, mutta Korkeajännityksen sotasarjakuvat ovat muodostuneet sellaiseksi instituutioksi tai ainakin vakioksi, että jossain mielessä on jopa pakko nojata sinne päin.
Esa Niskanen & Anssi Rauhala
PALUU RAJAN TAKAA
ISBN 978-952-5754-33-9
64 sivua, 151 x 190 mm, mv, sid.
Ovh 9.90 €
Paluu rajan takaa siis tuntuu, näyttää ja kulkee kuin Korkeajännitys. Ulkoasu niin kannen kuin sisäsivujenkin kohdalla seuraa melko tarkkaan korkkarityyliä. Ensi kertaa nähdessäni kannen mietin, että onpa tylsä ja vähän tyhjä. Nyt se ei tunnu enää tylsältä ratkaisulta ja tyhjyydellekin keksin selityksen. Korkeajännitys-logo puuttuu.
Selkeimpänä erona Korkeajännityksiin verrattuna ovat kovat kannet. Niitäkin vierastin aluksi, mutta nyt sekin tuntuu hyvältä ratkaisulta.
Paluu rajan takaa ei ole kuitenkaan pelkkä Korkeajännitys-jäljittely, vaan omilla jaloillaan tukevasti seisova sotatarina. Vajaaseen kuutenkymmeneen sarjakuvasivuun on saatu mahdutetuksi tarina, joka sisältää sopivasti jännitystä, mutta myös draamaa. Kyseessä ei ole pelkkä keveä tusinasotatarina, vaan henkilöhahmoille luodaan syvyyttä ja persoonaa. Tämä on mielestäni hyvä saavutus, koska sivuilla on vain yksi tai kaksi ruutua.
Tarina seurailee aika totuttua Korkeajännitys-kaavaa. Alussa esitellään sankari, joka toverin katoamisen johdosta menettää sotimis- ja jopa elämänhalunsa. Innostus työhön onneksi löytyy pian uudelleen, ja Messerschmitteillä rynnättään pudottamaan ryssää taivaalta.
Tietenkin sankari saa osuman ja joutuu tekemään pakkolaskun. Onneksi hän saa apua yllättävältä taholta.
Anssi Rauhala on kuvittajana elementissään. Lentokoneet näyttävät erityisen hyviltä. Maisemat ovat upeita ja ne on toteutettu yksinkertaisen taidokkaasti. Viivankäyttö ja varjostus on suorastaan herkullista.
Esa Niskasen tarinointikin toimii. Varsin tyypillisistä lähtökohdista huolimatta tarina imaisee mukaansa ja tarjoaa matkan varrella joitakin elämyksiä ja yllätyksiä. Kvaakin foorumilla Rauhala on vihjannut, että tarina saisi mahdollisesti jatkoa. Tämä on toteutuessaan hyvä uutinen, sillä en liene ainoa, jota Holapan kohtalo jäi vaivaamaan.
Ainoana todellisena miinuksena pidän tekstin latomista. Albumissa on seurattu Korkeajännitys-perinnettä tässäkin asiassa ja siksi tekstit ovat konefontilla. Puhekuplien ja tekstin konemaisuus luo pientä ristiriitaa elävän viivan kanssa ja siksi olisin toivonut näihin jotakin pehmeämpää ratkaisua.
Kaiken kaikkiaan Paluu rajan takaa oli hyvä lukukokemus. Erityisesti mieltä lämmitti se, että ainakaan omasta mielestäni julkaisu kokonaisuutena ei häviä lainkaan englantilaisille isoveljilleen. Mielenkiintoista oli myös nähdä Rauhalaa tämänkaltaisessa julkaisussa, joka eroaa jonkin verran Isotalon seikkailuista. Pienempi koko ja mustavalkoisuus toimii ehkä jopa paremmin kuin Isotalon isot albumit.
Keskustele albumista Kvaakissa.