Maailman ensimmäinen ylöskirjattu sotaretki sarjakuvana

Vuosi 401 eaa. Ateenalainen Ksenofon lähtee tapaamaan Persian kuninkaan veljeä Kyyros nuorempaa ja osallistumaan tämän sotaretkeen.

Mutta Kyyros onkin salassa suunnitellut iskevänsä veljeään, Artakserksestä vastaan. Ksenofon ja 10 000 kreikkalaista palkkasoturia huomaavat olevansa saarrettuina keskellä Persiaa. He saavat Persian kuninkaalta kaksi vaihtoehtoa; antautua ehdoitta orjiksi tai kuolla. He päättävät ottaa kolmannen vaihtoehdon, taistella tiensä kotiin!

Anabasis on uskomaton tositarina, maailman ensimmäinen silminnäkijän kirjoittama sotareportaasi. Se on myös karu muistutus siitä, miten valheet ja propaganda ovat synnyttäneet ennenkin sotia ja miten kova hinta virheistä lankeaa maksettavaksi. Ennen kaikkea se on kuitenkin vaikuttava todiste ihmisten sitkeydestä ja kestävyydestä mahdottomilta tuntuvien esteiden edessä. Ksenofon saa huomata ettei maailman palaessa kukaan voi paeta vastuutaan tai pysyä sivussa.

Anabasis, 1. osa: Kyyroksen sotaretki
Sarjakuvakäsikirjoitus, piirrostyö ja kannen maalaus Petri Hiltunen
Alkuperäistarina Ksenofon
Tekstaus Hannele Parviala
Kuvankäsittely ja taitto Kari Rissanen
Kustantaja Arktinen Banaani
Painopaikka Jelgava Printing House, Latvia, 2011
Sidottu, 215 x 290 mm, mv, 64 sivua
Hinta 20 €
ISBN 978-952-270-018-6
© 2011 Petri Hiltunen

Ksenofon (n. 431 – 354 eaa.) oli kreikkalainen kirjailija, filosofi, sotilas ja Sokrateen oppilas. Hänet tunnetaan erityisesti Kreikan historiaa ja kulttuuria käsittelevistä teoksistaan.

Petri Hiltunen (s. 1967 jaa.) on yksi Suomen tunnetuimmista sarjakuvantekijöistä. Hiltunen on piirtänyt niin scifiä kuin suomalaista kansanperinnettäkin sarjakuviksi. Hän on julkaissut lähes kolmekymmentä sarjakuva-albumia. Tällä hetkellä hän piirtää useissa eri sanomalehdissä ilmestyviä huumorisarjakuva Väinämöistä ja lännensarja Kalkkaroa.

Albumin päähenkilö on itse Ksenofon, nimihenkilö Kyyrokselle käy köpelösti heti

alkuun. Ei Ksenofon suinkaan tässä aluksi mikään sankarihahmo ole. Hän pysyttelee sivustakatsojana ja saarroksissa valittaa koko ajan. Sisuuntumisen myötä, ja tovereidensa kuoltua hän osoittautuu sotilaaksi ja päälliköksi.

Historialliset tapahtumat ovat Ksenofonin kertomia, ja voi olla että hän on liioitellut omaa osuuttaan ja kiillottanut kilpeään. Jatkosta tiedetään että Ksenofon jäi henkiin kertomaan tarinansa, että siltä osin ei ole jännittämistä. Joistakin yksityiskohdista on olemassa ristiriitaistakin aikalaistietoa.

Albumin mukaan sotiminen oli jo antiikin aikana enemmän henkistä väkivaltaa, kiristystä, neuvotteluja, lahjontaa ja pelottelua, kuin verisiä taisteluja. Toki

jälkimmäisiäkin kirjassa nähdään. Kyse on silti mottiin saarrettujen kreikkalaissotilaiden halusta palata kotiin. Itse taistelukohtaukset on toteutettu hienosti ja tavanomaisia ratkaisuja välttäen. Ei mitään suoraviivaista korkkarisotimista, vaan ennemminkin yhteenottojen sarjaa, joissa välillä nousee voiton huuma ja heti perään koetaankin tappion karvas kalkki vaikka luultiin että voitettiin.

Muuten antiikin ajan sodat eivät ole sarjakuvissa kaikkein kolutuin aihe, vaikka sellaisia on Kvaakissa arvosteltukin Alixin ja 300:n myötä. Hienoa silti että on kotimainenkin vaihtoehto. Itse asiassa näistäkin tapahtumista on ennenkin julkaistu sarjakuva suomeksi. Kuvitettujen klassikoiden numero 111, Tuhanten miesten marssi, kertoo saman tarinan, tosin sarjakuvateosten tasossa on niin suuri ero, että parempi on unohtaa tuo vanha kokonaan. Hiltusen sarjakuvateos on dramatisoitu

aivan eri tavalla, kun Ksenofonin alkuperäinen raportointi on tylsä, hahmoissa ei ole potkua, kertomuksessa ei ole dialogia vaan he jaarittelevat lähinnä kukin erikseen. Hiltunen on onnistunut rakentamaan hahmoille persoonallisuudet tuomatta piiruakaan omiaan mukaan.

Laajojen sotajoukkojen liikkeitä ja lähitaisteluja Hiltunen on kuvannut ennenkin, ajalta ennen tuliaseita. Robert E. Howardin novellin pohjalta laadittu Harmaan

jumalan hetki oli aiheesta taidonnäyte, ja sen intensiivisyys tästä jää valitettavasti puuttumaan, tosin joukkojen koko on tässä aivan toista luokkaa. Harmaassa jumalassa tosin hahmot erottuivat graafisesti tätä paremmin toisistaan, Howard oli luonut valmiiksi omat hahmonsa joiden ei tarvinnut perustua todellisiin sotureihin. Ehkä Hiltunen luo seuraavaksi omat historialliset soturihahmonsa, joiden kanssa voi irroitella enemmän.

Hiltunen käyttää dialogissa paikoin hiukan turhan moderneja ilmaisuja, kun kyse on sentään antiikin kreikkalaisten puheesta. “Jumissa” -sanan etymologia on epäselvä, ehkä se liittyy kuoriaisiin jotka ovat puun ja kuoren välissä, ehkä ei. Joka tapauksessa kyseessä on suomalainen tai vienankarjalainen termi. “Lordi” ja “okei” ovat taas anglismeja, joita eivät kreikkalaiset myöskään käyttäneet. Herrani-sanaa viljellään toki useammin, se taas on takavuosien ranskankääntäjien kehittelemä termi “messire” -sanasta, ja on vakiintunut suomalaiseen sarjakuvakieleen.

Tarina jää täysin kesken, jatkoa on tiedossa toivottavasti ensi vuonna. Hiltunen on

tähän antanut kaikkensa, ja piirrosjälki näyttää paremmalta kuin koskaan. Kansi on komia, ja panee miettimään pitäisikö Hiltusen kokeilla värejä sarjakuvatöissäänkin. Piirrostyön loisteliaisuudesta huolimatta en silti nostaisi tätä vielä Hiltusen tuotannossa aivan kärkeen.

Kokonaisuuden onnistumisesta voi sanoa lopullisen sanan vasta kun kakkososa on luettu.

Keskustele Kvaakissa Petri Hiltusen töistä

Hiltusen sivuilla on tarinaa sarjakuvan synnystä
Anabasis englanniksi Gutenberg-projektissa