Suomen paikallisten sarjakuvaseurojen joukkoon saatiin syksyllä 2010 lisäystä. Saimaan sarjakuvaseura on nyt saanut ulos ensimmäisen julkaisunsa Herbertin.
 |
Mutta kannessa lukee nro 1, joten jatkoa on tiedossa.
Taso on kirjava. Mukana on puoliammattilaista, paikallista veteraania, kokeilevia teoksia ja itsetarkoituksellista kikkailua. Katsotaanpa sisältöä tarkemmin:
Jari Paretskoi piirtää isän ja pojan keskustelua takaa katsoen, henkilöt ovat siis selkä lukijaan päin. Eikä varsinaisesti mitään tapahdukaan. Visuaalisesti tämä on aivan karsea, mutta dialogi onkin sitten mahdottoman hauska. Sukunimi kai velvoittaa.
 |
Hannu “Hanski” Härkönen on savonlinnalainen pitkän linjan piirtäjä. Näytteet ovat vanhoja, 80- ja 90-luvuilta ja ne ovat tämmöistä pikkuhauskaa paikallislehtiin sopivaa huumoria. Hanski on antanut haastattelunkin lehteen jossa hän kertoo urastaan. Muuten en ole miehestä ennen kuullutkaan. Stripit eivät jaksa ihmeemmin innostaa, mutta ei näitä voi haukkuakaan. Vaikutteet tuntuvat tulevan amerikkalaisilta sanomalehtistrippien piirtäjiltä, mutta varsinaisesti ei matkita ketään. Hanski on tehnyt myös kannen Herbert ykköseen.
 |
Anja Korkiakankaan ja Tuukka Teponojan viiden sivun mittainen pankkiryöstösarjakuva ilahduttaa hassunhauskalla lopetuksellaan. Ensin neljä sivua suoraa toimintaa, ja sitten tapahtuu metamorfoosi. Ei kerrota kumpi tekijöistä on tehnyt mitä, mutta Teponojan jäljeltä piirrostyyli vaikuttaa.
 |
Ilkka Kivelän sarjakuvassa on kuusi puolen sivun ruutua. Pieni koira pukuun pukeutuneena suurten ihmisen keskellä. Hienoa tavaraa, mutta avainruutu, eli se toiseksi viimeinen ei ole tarpeeksi selkeä, että kokonaisuus aukenisi. Jotenkin muuten se olisi pitänyt toteuttaa. Vähän kuin Tarmo Koiviston Apina Kapina ilman huumoria.
 |
Lauri Heinosen sarjakuvastripit koostuvat pikseleistä tahallisena tehokeinona. Heinonen on ilmeisesti pyrkinyt parodioimaan nykyistä sarjakuvien digipainatusta, mutta päänsä tästä saa vain kipeäksi. Välillä yksi strippi on kääntynyt 90 astetta, toisessa pari ruutua on peilikuvina ja loput ovat liian pieniä. Pitää tirkistellä. Vitsit eivät ole hauskoja, mutta kokonaisuus on itse se suurin vitsi, vaikka näennäisesti nämä koostuvatkin irrallisista stripeistä. Sinänsä persoonallinen idea.,
 |
mutta toivottavasti tästä ei tule villitystä.
Hanna Laeslehdon kaksi kuvitustyötä ovat epäsarjakuvamaisia töitä, mutta varsinkin ensimmäinen on hieno. Toisesta ei tiedä pitäisikö siinä ymmärtää venäjää,
 |
ilmeisesti ei, koska piirroshenkilökään ei ymmärrä.
Noora Toropaisen puolen sivun sarjakuva on filosofinen pohdinta. Ei niinkään omaperäinen, mutta onnistunut teos.
Juho Sihvosen kaksi sivun mittaista sarjaa, Jääkarhu ja Tää tyttö tuovat piirrostyyliltään mieleen Tiitu Takalon. Jälkimmäinen ehkä tarinankerronnaltaankin,
 |
tai sitten se on parodiaa Takalon töistä. Jääkarhu taas on tavallaan kuin lastensarja, mutta lopuksi bailataan ankarasti, ja niinku ironisesti osoitetaan että eihän tämä lastenlehti ole.
 |
Ulkomaan vahvistuksen Kolbein Karlssonin mustan ja valkoisen kontrastilla tehokkaasti pelaava nelisivuinen päättää lehden. Taiteellisempaa undergroundia on kyseessä ja tekstit ovat englanniksi. Poikkeaa paljon lehden muista sarjoista, ja yli hilseen menee varmasti monelta.
Puutteistaan huolimatta suositeltava omakustanne, ja seuraavaa numeroa luvataan syyskuulle. Kahdesti vuodessa tätä pitäisi tulla jatkossakin. Paperin ja painatuksen laatu on erittäin hyvää.
Herbert 1/2011
Tekijät (© ): Lauri Heinonen, Hannu Härkönen, Kolbein Karlsson, Ilkka Kivelä, Anja Korkiakangas, Hanna Laeslehto, Jari Paretskoi, Juho Sihvonen, Tuukka Teponoja ja Noora Toropainen
Kustantaja Saimaan sarjakuvaseura
Painopaikka Multiprint
A5, niitit, mv, 36 sivua
Hinta 6 euroa, tilaukset saimaansarjakuvaseura ät gmail.com
Keskustele Kvaakissa Herbertistä