Baby, it’s you!
Anne Muhonen: Jokeltelua – Babbling
Kotimaisessa sarjakuvassa on viime aikoina nähty paljon vanhemmuuden ihmeeseen keskittyviä kuvauksia, joista esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa Ville Rannan “Isi on vähän väsynyt”, Katja Tukiaisen “Rusina” ja Karri Laitisen “Kafkan tutti”.
Lieneekö kyseessä puhdas sattuma vai ovatko monet eturivin sarjakuvataiteilijamme tulleet siihen ikään, jossa perheen perustaminen on tavallista? Niin tai näin, kyseinen elämänvaihe vaikuttaa olevan aihe, joka tarjoaa materiaalia sarjakuvataiteilijalle jos toisellekin.
 |
Anne Muhosen uutuusalbumi “Jokeltelua” (omakustanne, 2009) asettuu luontevasti osaksi edellä mainittua jatkumoa. Se jatkaa siitä mihin pari vuotta sitten omakustanteena ilmestynyt ja sittemmin Egmontin kovakantisena laitoksena julkaisema “Sydänääniä” jäi: yhdeksän kuukauden odotusaika on takana ja kahden aikuisen perhekunta on kasvanut trioksi, kiitos maailmaan tupsahtaneen pikkupojan.
“Sydänäänien” tavoin myös “Jokeltelua” koostuu etupäässä yhden ruudun mittaisista stripeistä, lämpimän humoristisista tuokiokuvista, jotka kuitenkin muodostavat yhteen nidottuina selkeän kokonaisuuden. Herttaisen ilmeikkäästi piirretty sarjakuva sisältää mainioita huomioita muun muassa muiden ihmisten seurassa imettämisestä ja kaupungilla vauvaa kantavan miehen kohtaamista reaktioista. Muhonen löytää huumoria myös valvottujen öiden kaltaisista raskaammista hetkistä. Miksi kutsutaankaan transsissa kulkevaa, tyhjäkatseista ja kuolaavaa hahmoa? Mombieksi, tietysti!
 |
Vaikka henkilöt jäävät nimettömiksi, on lukijalle jokseenkin selvää, että albumin juuret ovat tiukasti kiinni omaelämäkerrallisessa maaperässä. Muhosen omaan perheeseen syntynyt lapsi on ollut sarjakuvan ensisijainen innoittaja ja inspiraation lähde. Kaiken lisäksi äitihahmossa on enemmän kuin ripaus piirtäjää itseään. Sarjakuvataiteilijan ammattia sivutaan myös eräässä stripissä, jossa lapsiperheen arjesta huonosti perillä oleva potentiaalinen työnantaja ei oikein ymmärrä, ettei äitiysloma ole lomailua sanan varsinaisessa merkityksessä.
Näistä henkilökohtaisista aineksista huolimatta “Jokeltelua” ei kuitenkaan ole päiväkirjamainen matka sarjakuvataiteilijan elämään ja parisuhteeseen samalla tavalla kuin edellä mainitussa Ville Rannan albumissa, vaan tapahtumat etäännytetään todennäköisesti aivan tietoisena ja tyylilajinkin edellyttämänä valintana yleispätevämmäksi kuvaukseksi vauvaperheen vuodesta. Se lieneekin näin ollen hieman lähempänä Sami Toivosen ja Aino Havukaisen “Himasten” hupaisaa tilannekomediaa kuin Isi on vähän väsynyt –teoksen tarjoamaa tilitystä.
Lapsiperheen arjen omakohtaisesti tuntevat lukijat ovat todennäköisesti “Jokeltelun” ensisijainen ja vastaanottavaisin kohderyhmä, mutta yhtä lailla allekirjoittaneen kaltainen, yksin asuva ja lapseton sarjakuvan ystäväkin viehättyy sympaattisesta ja hauskasta albumista, joka kuvaa yhtä ihmiselämän ikimuistettavimmista ajanjaksoista.
Hyvän mielen sarjakuvaa sanan varsinaisessa merkityksessä!
Varjo tuo valon pimeyteen
Anne Muhonen: Ystäväni varjo – Shadow of My Friend
 |
Anne Muhoselta ilmestyi alkuvuodesta 2009 myös toinen sarjakuva, omakustanteena niin ikään julkaistu “Ystäväni varjo”. Sarjakuvan päähenkilö on tuttu jo viime vuonna ilmestyneestä pienlehdestä “Äänetön”, josta julkaistiin vain viidenkymmenen kappaleen painos.
Muhonen on käsitellyt jo neliosaisessa “Ada”-sarjassaan vaikeita aiheita kuten ihmissuhteen päättymistä, masennusta ja läheisen tekemän itsemurhan aiheuttamia tuntemuksia. “Ystäväni varjon” pääteemana on puolestaan yksinäisyys ja ystävättömyys – kaksi ikävää ja ainaisen ajankohtaista aihetta, joita suomalaiset päättäjätkin ovat enemmän tai vähemmän populistisesti sivunneet puhuessaan kavereiden tärkeydestä, välittämisestä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta.
Sarjakuvan nimetön päähenkilö kärsii vuosikausia kestäneestä yksinäisyydestä, taudista, jonka alkuperää hän ei osaa itsekään selittää. “Ehkä olen saanut sen joltain, jota minun on täytynyt kätellä. Joku töiden kautta”, hän pohtii itsekseen. Sarjakuvan harmaan, ruskean ja mustan eri sävyjen välillä seikkaileva värimaailma korostaa hienosti surumielistä tunnelmaa.
Synkkyyteen tuo kuitenkin valoa yllättävä taho – päähenkilön oma varjo. Varjo alkaa yllättäen puhua ja haastaa päähenkilön suhtautumaan elämäänsä rennommin ja täyteläisemmin. “Päästä irti kontrollista ja anna vain mennä”, kehottaa varjo. Ja niin tapahtuukin. Muutos alkaa ihan pienistä asioista: spontaanista lomalle jäämisestä ja salmiakin syömisestä hampaidenpesun jälkeen.
Visuaalisesti kaunis ja herkkä sarjakuva olisi ollut helppo päättää kliseisimpään ja turvallisimpaan vaihtoehtoon, mutta siihen ei kuitenkaan sorruta. Loppuratkaisu jää avoimeksi, mutta tuulen mukaan liihottavan kangassuikaleen tavoin jää ilmaan leijumaan ajatus paremmasta ja onnellisemmasta huomisesta.
“Hyvä tarina jää lukemisen jälkeen pyörimään päähän. Hyvässä tarinassa on useampia tasoja ja sen ääreen haluaa palata monta kertaa uudelleen”, kertoo Anne Muhonen sarjakuvan tekemisen lähtökohdista Miia Vistilän toimittamassa teoksessa “Kotimaista naissarjakuvaa” (BTJ, 2008). Ainakin tämän lukijan mielestä hän on onnistunut tässä tavoitteessa erinomaisesti. “Ystäväni varjo” on parhaita tänä vuonna lukemiani kotimaisia sarjakuvia, ja olisin valmis nostamaan sen jopa tekijänsä hienoimmaksi ja sielukkaimmaksi työksi.
Molemmat sarjakuvat sisältävät englanninkieliset tekstit.
* * * * *
Anne Muhosen tuotannosta voi Kvaakissa keskustella täällä.