Ranma 1/2 suomeksi Egmontilta

Egmont alkaa julkaista lokakuun alussa Rumiko Takahashin toistaiseksi suosituinta Ranma -sarjaa. Asiasta on kuhistu pitkin kevättä, mutta julkiseksi se muuttui vasta viime viikolla kun tuotteen mainonta alkoi. Tavoitimme puhelimella kesälomaa viettävän Suomen Egmontin sarjakuvatoimitoimittajan.

Kirjat Poikkeavat ulkoasultaan Vizin julkaisemista jenkkiversioista. Ne ovat parisataa sivuisia ja pienempää pokkarikokoa, siis lähempänä japanissa käytettävää tankobon -formaattia. Kannet taas ovat maalattuja ja ne poimittu alkuperäisistä lehdistä (vrt.kuva). Materiaali tulee Suomeen Saksasta, missä sarja on ehtinyt jo XXXV:een osaansa.

Dragonball -sarjan tapaan Ranmassa esiintyy ns. epäilyttävä sivuhenkilö. Kyseessä on pervo ukkeli nimeltä Happosai. Jouko Ruokosenmäen mukaan Egmontilla syynätään sarjat läpi, eikä oteta sitä riskiä, että sarjan julkaiseminen ainakaan tähän kaatuisi. Ensimmäisestä kirjasta on lupa odottaa lämpimäisiä jo Helsingin Sarjakuvafestivaaleille ja seuraavat osat ilmestyvät kuulemma marras- ja tammikuussa.

Takahashin ura lähti käyntiin hänen voitettuaan Shogagukanin vuotuisen piirtäjäkykyjen kilpailun vuonna 1978. Hänen ensimmäinen pidempi sarjansa oli nimeltään Yrusei Yatsura, ja sen julkaiseminen aloitettiin Shonen Sunday lehdessä samana vuonna.
Takahashi käyttää työssään apulaisia – kuten tapana on. Hänen tuotantonsa onkin ehtinyt muodostua jo sangen mittavaksi. Muita tekijän tunnettuja sarjakuvia ovat mm. Rumic World Trilogy, Maison Ikkoku, Mermaid Forest, One Pound gospel, Rumic Theater ja Inu-Yasha.
Takahashin tavaramerkiksi, ja suosion salaisuudeksi on noussut huikean mielikuvitukselliset, ja kreisiä huumoria sisältävät, hieman romanttisetkin tarinat. Hänen sarjoistaan on tehty useita anime -sovituksia.

Sarjakuvat tekivät piirtäjättärestä miljonäärin ja Japanin äyritilaston kärkinimen (Sarjainfo 3/2002). Nähtäväksi jää kuinka Suomi ottaa, meikäläisestä näkövinkkelistä hieman oudon oloisen, sarjan omakseen. Jotakin sarjan maailman laajuisesta suosiosta kertoo ainakin se, että hakusanalla “Ranma 1/2” Google tulostaa 195 000 linkkiä!
Piirtäjä itse suhtautuu menestykseen ja vaurastumiseen tyynesti. Lukuisissa haastatteluissa hän on antanut ymmärtää, ettei rahalla ole ollut hänelle sen suurempaa merkitystä. Takahashin päivät kuluvat joka tapauksessa enimmäkseen sarjakuvia piirrellessä.

Lisää aiheesta: Fanikeskustelua animefoorumilla
Sarjainfo #80: Rumiko Takahashi – ”Manga wunderkind”

P.S. MtV3:lla alkaa 11.9 Everwood -sarja, jonka hahmoista yksi on friikahtanut animeen, mangaan ja Takahashin sarjakuvaan.