Puolet Teräsmiehen oikeuksista Jerry Siegelin perillisille

Tuomari Stephen Larson antoi viime viikolla päätöksen, jonka mukaan käsikirjoittaja Jerry Siegelin puolikas ensimmäisen Teräsmies-tarinan oikeuksista on palautunut Siegelin perillisille. Käytännössä tämä koskee Teräsmiehen hahmoa pääpiirteissään, muttei mitään hyvin tunnettuja myöhempiä lisäyksiä Teräsmiehen maailmaan, kuten kryptoniittia ja Lex Luthoria. Päätös koskee ainoastaan Yhdysvaltojen oikeuksia. Piirtäjä Joe Shusterin oikeudet kuuluvat edelleen DC Comicsille.

Vuonna 1938 Siegel ja Shuster myivät 130 dollarista Detective Comics -yhtiölle oikeudet Teräsmies-tarinaan, joka julkaistaisiin Action Comics -lehden ensimmäisessä numerossa. Sarjakuva oli alunperin tehty sanomalehtistripiksi, joten kustantaja pyysi Siegeliä ja Shusteria muokkaamaan sen lehtimuotoon sopivaksi. Tämä oli eräs ratkaisevista tosiseikoista tuomari Larsonin päätöksessä, sillä DC Comics vastusti oikeuksien palauttamista Siegelin perillisille sillä perusteella, että sarjakuva oli tehty “work for hire”-pohjalta, jolloin kustantaja olisi ollut lain näkökulmasta tekijänoikeuksien alkuperäinen haltija. Koska Detective Comicsin toimeksianto koski jo olemassa olleen teoksen muokkausta, Larson totesi että laissa määrätyt ehdot oikeuksien palauttamisesta täyttyivät.

Vuonna 1976 Yhdysvaltain tekijänoikeuslakiin tehtiin muutos, joka pidensi oikeuksien kestoa 19 vuodella. Oikeutensa myyneille tekijöille ja heidän perillisilleen annettiin mahdollisuus lakkauttaa aiemman keston pohjalta tehdyt sopimukset silloin, kun tekijänoikeudet olisivat alunperin rauenneet. Siegelin perilliset anoivat lakkauttamista vuodesta 1999 eteenpäin. Tuoreen päätöksen mukaan siis Siegelin perillisillä on oikeus puoleen kaikista DC Comicsin tuosta vuodesta lähtien Action Comics #1:n oikeuksia hyödyntämällä saamista tienesteistä. Tuomari Larson kuitenkin jätti valamiehistön ratkaistavaksi varsinaisessa oikeuskäsittelyssä, minkä suuruiset korvaukset Siegelin perilliset ovat ansainneet.

Sekä Siegeleillä että DC Comicsilla on nyt oikeus hyödyntää Teräsmiehen hahmoa, kunhan puolet tienesteistä tilitetään toiselle osapuolelle. Ottaen huomioon, että DC omistaa edelleen Teräsmiehen kaikki kansainväliset oikeudet ja tavaramerkit, on odotettavissa että Siegelin perilliset sopivat DC:n kanssa hahmon käytöstä yksinoikeudella kohtuullista korvausta vastaan. DC:llä on kuitenkin vielä mahdollisuus valittaa päätöksestä.

Joe Shuster ei jättänyt jälkeläisiä, joten hänen perikuntansa on lain mukaan hieman eri asemassa kuin Jerry Siegelin perilliset. Perikunnille suotiin sama lakkautusmahdollisuus kuin perillisille vasta vuonna 1998, kun tekijänoikeuksien kestoa kasvatettiin 20 vuodella. Shusterin perikunta tulee luultavasti anomaan lakkauttamista vuonna 2013, jolloin DC siis menettäisi kaikki Yhdysvaltain oikeudet Teräsmiehen hahmoon. Kokonaan Teräsmiehen tekijänoikeus tulee raukeamaan vuonna 2033.

Lähteet:

Joanne Siegel and Laura Siegel v. Warner Bros. Entertainment Inc.; Time Warner Inc.; and DC Comics

Comic Book Resources:
Judge Says Siegels Now Own Half of Superman
Super Simple: Copyright Lawyer Talks Siegel Decision
Superman Copyright FAQ

Newsarama:
Siegel heirs awarded Action Comics #1 copyright
An Analysis of the Action #1 Ruling