Paljon on mustetta virrannut historiaan viidessä vuodessa. Niin pitkä oli Ville Rannan teoksen valmistumisprosessi. Nyt Ranta voi jo huokaista helpotuksesta, sillä sarjakuvaromaani Sade on saanut myönteisen vastaanoton. Kvaak haastatteli tekijää, joka on parhaillaan suorittamassa paluuta koti-isyydestä takaisin taiteilijaksi.
 |
Sade on lähes kaksisataasivuinen teos, jossa lukija saa tutustua nuoripari Jakopiin ja Annikaan. Heidän kerrostalonsa sijaitsee kaupungin korkeimmalla paikalla. Kun jatkuva sade alkaa vajottaa kaupunkia, pariskunta saa taloon seurakseen mielenkiintoisia venepakolaisia. Vesi upottaa vähitellen pintansa alle kaiken tarpeettoman. Totuus jää pinnalle, mutta kenen totuus? Sade on huima, haikea ja vetinen tarina. Enemmän kuin elokuva.
Kvaak: Milloin Sade-projekti käynnistyi ja millä tavalla?
Ville Ranta: Kesän 1998 aikana kastuin suunnilleen joka päivä matkalla kesätoimittajan työstä Kalevasta kotiin. Siinä matkalla mieleni alkoi pikkuhiljaa täyttyä kuvilla ihmisistä veden vallassa. Syksyllä muutin Helsinkiin ja aloin intomielisesti piirtää kaunista kaupunginosaa, jossa asuin. Visuaalinen puoli syntyi tätä kautta. Vedenpaisumusmyytti taas on ollut minulle aina mieluinen.
Kvaak: Oliko heti tavoitteena luoda yhtenäinen sarjakuvaromaani, vai ehkä erillisiä tarinoita kaupungista?
Ranta: Ensin huitaisin 11-sivuisen tarinan Kemin sarjakuvakilpailuun – siis -98 syksyllä – mutta ei siitä oikein tullut mitään. Eikä työ menestynytkään. Kyllä minä sitten tajusin, että albumi tästä pitää tehdä.
Kvaak: Miten pitkä prosessi kaikkiaan oli?
Ranta: Pitkä. 11-sivuisen jälkeen seurasi jonkinlainen masennus koko sarjakuvapiirtämistä kohtaan, kun en tuntenut muita piirtäjiä enkä saanut palautetta. Kirjoitin näytelmiä sitten. Vuonna -99 aloin taas luonnostella etsiä tyyliä. Se löytyi sitten, kun af Hällströmin Anna toi Dave McKeanin Cagesin luettavaksi. Halusin tehdä samanlaisen järkäleen. Vuonna 2000 aloin esitellä luonnoksia Helsingin sarjakuvatapaamisissa, ja siellä tuli innostunutta palautetta ja vittuilua Cages-vaikutteista. Sitä myöten sitten aloin piirtää tosissani ja tavoitella samalla ammattilaisuraa. Ki:ma-lehti syntyi, Asema syntyi, julkaisimme pari osaa lehteä, totesimme homman taloudellisesti liian raskaaksi, lopetimme Ki:man, minä piirsin menemään. Vuoden 2002 alusta jäin pois yliopistolta, muutin Ouluun ja enemmän tai vähemmän sulkeuduin tekemään Sadetta loppuun helvetti puoleksitoista vuodeksi vielä! Aloitin siitä, että kirjoitin ja piirsin alun noin 50 sivua kokonaan uusiksi ja laadin sivuluonnokset koko lopputarinaan. Sain apurahaa homman tekemiseksi loppuun. Loppuajan elin Suomen Kuvalehden sarjasta saamillani rahoilla ja raadoin kuin hullu. Lapsikin tuli tehtyä siinä tohinassa. Albumi valmistui 2003 kesäkuussa, kuten olin arvioinutkin.
Kvaak: Symboliikka, politiikka ja sarjakuvasi vs. todellisuus: Pääministerin yrmeä hahmo, kenen hallussa valtio/valta todella on?
Ranta: Jooh, pääministeri oli aika varhainen keksintö. Ensin sankarina, sitten traagisena hahmona, lopulta vähän narrimaisena. Paljon työstin sitäkin hahmoa. Pääministeri on Paavo Lipposta muistuttava, äärimmäinen miessankari, joka lopulta häviää taistelun, mutta ei tunnusta hävinneensä sotaa. Todellinen änkyrä. En yritä viitata pääministerihahmolla enkä muillakaan suoraan todellisuuteen. Tulkinnat liehukoot vapaina kuitenkin.
Kvaak: Mitkä kirjat/sarjakuvat/elokuvat inspiroivat sinua Sadetta tehdessäsi? Omaan mieleeni tuli syystä tai toisesta italialainen neorealismi.
Ranta: Cages tuli mainittua, mutta hylkäsin kertakaikkiaan sen vaikutteen jossain vaiheessa. Olikohan vastareaktio vaikutevittuilulle vai vain kasvamista siitä ulos? En pidä enää yhtään McKeanin graafisuudesta. Löysin ranskalaiset. Ensin Lewis Trondheimin, sitten Sfarin, Dupuyn ja Berberianin ja newyorkilaisen Ben Katchorin. Siinä. Italialainen neorealismi? Jaa! Italialaisista en ole ihaillut kuin Hugo Prattia. Elokuvia ei nyt tule mieleen, kirjailijoista esimerkkinä vaikka Gunther Grass.
Kvaak: Yleinen kehitys Suomen sarjakuvajulkaisuissa. Ollaanko mielestäsi kulkemassa lyhyistä huumorijutuista eeppisempiin tarinoihin?
Ranta: No joo! On aikakin. En minä sitä mieltä ole, että hyvä albumi on paksu albumi, mutta kyllä pitkäjännitteisyys on puuttunut suomalaisesta tekemisestä täysin. Johtuu siitä, etteivät tekijät ole mieltäneet itseään taiteilijoiksi eivätkä ole kehdanneet hakea apurahaa, mutta kaupallisellakin puolella on ollut hiljaista. Tilanne on aika sama vieläkin.
Kvaak: Mitä muita sarjakuvaprojekteja sinulla on?
Ranta: Sateen aikana vedin Asemaa, piirsin Laikkuun, Liberoon ja Kaltioon. Samat hommat pyörii edelleen. Suomen Kuvalehden puolivuotinen oli siinä välissä. Nyt pitäisi saada lisää hommia, kun meinaa leipä loppua. Työstän taas uutta albumia ja haen apurahaa. Nyt on suvantokausi.
Kvaak: Millaista on ollut saamasi palaute Sateesta tähän mennessä?
Ranta: Pelkkää positiivista. Ihan tosi. Vähän outoa. Turusen Markolta tuli kritiikkiä parista ruudusta. Lehdissä ei ole vielä ollut arvioita.
Kvaak: Kenelle suosittelisit Sade-teosta ensisijaisesti luettavaksi?
Ranta: Kaikille. Minun mummonikin luki sen, ja hän ei ole mikään mielistelijä. Sanoi, ettei alkupuoliskolla tajunnut mitään, mutta oppi sitten lukemaan, ja lopulta nautti paljon. Vei kirjan naapureillekin lainaan, kuulemma ihan kiusallaan, kun ne on sovinnaisia ihmisiä, ja albumissa on paljon alastonkohtauksia. Eihän Sade ole edes vaikea. Aku Ankka -sivistyksellä pitäisi aueta. Voi se näyttää aluksi epähoukuttelevan monotoniselta ruutujakonsa suhteen, mutta ei se ole monotoninen.
Kvaak: Jos voisit matkustaa minne haluaisit, niin minne menisit ja millä välineellä?
Ranta Menisin junalla Ranskaan. Voisi siinä välillä ajella Helsingissä ratikalla.