 |
|
Ralf König: Itämaiden taikuri
|
Kuule siis…
Tarina kauneudesta ja himosta, joka vangittiin vanhaan teekannuun! Kuule kurjasta intialaisesta hasiksensyöjästä, joka vangitsi hääyönään rakastuneen demonin, kuule suurvisiirin haaremiin joutuneen komean nuorukaisen pepusta, jonka pakarat olivat pyöreät ja pulleat kuin kaksi loistavaa kuuta… Ja kuule ennen kaikkea tarina Jammerjallan aavikon jumalaapelkäävästä mullahista, joka antoi hunnuttaa kaikki naiset niin paksuihin huntuihin, että naiset vain nojailivat talojen seiniin ja muureihin kuin täyteen sullotut jätesäkit. Siihen loppui vatsatanssi ja silmäripsien räpyttely! Korvat auki!
Itämaiden taikuri (Dschinn Dschinn – Der Zauber des Schabbar)
Itämaiden taikuri 2 – Huntupakko synninpesässä (Dschinn Dschinn – Schleierzwang im Sündenpfuhl)
Kertonut ja piirtänyt Ralf König
Suomentanut Hannu Tervaharju
“Oodin ilolle” suomennos Kirsi Kunnas
Kustantaja Like Kustannus Oy
Painopaikka Otavan kirjapaino Oy, 2007 ja 2008
ISBN: 978-952-471-890-5 (osa 1)
ISBN: 978-952-01-0075-9 (osa 2)
A5, nid., mv, 164 + 154 s.
Kl: 85.3
Hinta à 19,00 € (osa 1 kustantajalta tarjoushintaan 12 €)
© 2005, 2006 Rowohlt Verlag GmbH, Reinbek bei Hamburg
 |
|
Ennen…ja jälkeen
|
Sarjakuvataiteilija Ralf König, s. 1960, on monien tuntema humoristinen ihmissuhteiden ja seksuaalisuuden kuvaaja Saksasta. Koska König on itse homoseksuaali, hänen hahmonsakin ovat yleensä homoja. König on kuitenkin enemmän kuin homopiirien kulttisankari. Hänen nenänsä (kuten Ralf itse hahmojaan kutsuu) ovat pitkään olleet suosittuja myös muiden kuin homojen keskuudessa. Siis heterojen.
Königin työt jakautuvat kahteen ryhmään. Saksassa ryhmillä on eri kustantajat, joten ne erottaa siitä siellä. Eli toiset albumit ovat suunnattu selkeästi homoille ja toiset laajemmalle yleisölle. Lapsille eivät kuitenkaan. Uusin albumikaksikko on tarkoitettu sille laajemmalle yleisölle, joka tarkoittaa että seksistä puhutaan kyllä paljon, mutta sitä näytetään vähän tai ei ollenkaan. Joskaan eivät ne homommatkaan ole pelkästään sitä itseään. Joka tapauksessa König on saanut monet lukijansa tajuamaan että eivät homot ole sen kummempia ihmisiä kuin muutkaan.
Itämaiden taikuri on Ralf Königin tähän asti laajin projekti, joka on syntynyt WTC-iskujen, Muhammed-pilapiirrosjupakan ja islamiin länsimaissa liittyvien uskomusten johdosta.
 |
Itämaiden taikuri alkaa, kun vatsavaivoissaan kierivä mullah mufti Abdullah Abba Schachmatt (shakkimatti) 800-luvulla kokee harhoja, ja saa päähänsä kaavuttaa koko kylänsä naiset, ja kieltää kaiken muunkin kivan. Sitten eräänä päivänä mullah onnistuu ottamaan yhteen väärän henkilön kanssa. Intialainen kenkäkauppias Salmonella näet sattuu olemaan mahtavan demonin poikarakastettu, ja tämä muuttaa naisia vihaavan mullahin lampun hengeksi, josta tulee seksipeto. Lamppu joutuu Bagdadin suurvisiirin haaremiin, josta kalifi ja suurvisiiri (kyllä, Ahmed Ahne -viittaus on mukana, vaikka suomentaja ei tässä kohdin olekaan ollut täysin jyvällä) takavarikoivat sen, ja lähettävät karavaanin mukana frankkien valtakuntaan kristittyjen kiusaksi.
Sitten siirrytäänkin 1206 vuotta eteenpäin, nykypäivän Aacheniin. Tästä jatketaan Königille tuttuun tapaan ihmissuhteilla. Pääosassa ovat nahkafetisisti homomies Manfred ja ukkomiehen kanssa seurusteleva heteronainen Dörte, jotka ovat kavereita ja kämppiksiä. Edellisessäkin laajemman yleisön König-albumissa (Kuin kanit konsanaan) toinen päähenkilö oli hetero. Ilmeisen laskelmoitua lukijapiirin laajentamispyrkimystä.
Lamppu henkineen oli periytynyt naiselta naiselle, ja nyt sen saa kummitädiltään lahjaksi Dörte. Naisen panikointi on hupaisaa katsottavaa. Ralf on selvästi harjoitellut naisten kuvaamista viime vuosina. Ilmeet muuttuvatkin koko ajan entistä epärealistisimmaksi, mikä tuo Königin sarjoihin hieman uutta potkua, suut venyvät korviin ja niskaan tunteiden myllerryksissä.
Dörte ei halua lampun henkeä, mutta Manfred ottaa sen käyttöön kun Dörte on ukkomiehensä kanssa ravintolassa. Samalla vuosituhantinen taika on päättymässä. Ja mm. tähän jäimme vuosi sitten kun ensimmäinen osa ilmestyi…
 |
Dörten rooli toisessa osassa jää käsittämättömäksi. Hän ensin pelkää ja sitten inhoaa henkeä, ja hoitelee omia ihmissuhteitaan samaan aikaan kun Manfred pelehtii hengen kanssa. Eli henkilöhahmoksi on ajautunut turha heteronainen. Ensimmäisessä osassa hänelle oli kuitenkin varattu toinen päärooli.
Manfredin naisterapeutti jää myös laimeaksi henkilöhahmoksi. Miespuolinen kallonkutistaja on näemmä pääosassa Königin uudemmassa albumissa, Hempelin sohvassa, jota voitaneen odottaa suomeksi ensi vuonna. Homomiehet ovat suurinpiirtein samanlaisia kuin Königin aikaisemmissakin albumeissa. Manfred on taas karvaisen djinninsä kanssa kuin Paul “Sonninpalleissa“.
 |
Tässä kaksikossa ei ole kyseessä että ensimmäinen osa olisi itsenäinen albumi ja toinen sen itsenäinen jatko-osa jollaisia König on tehnyt aikaisemmin. Tämä on yksi ainoa tarina joka vie 300 sivua. Ensimmäinen albumi on kutkuttava, paikoin julmetun hauskakin ja jätti kovat ennakko-odotukset. Tuntui siltä, että paras on vielä tulossa, ja että Dörte on kiinteämmin mukana.
Mutta ei, kakkososan tarinan kulku on ennalta-arvattava, ja varsinkin lopetus on antikliimaksi.
Toinen osa on enemmän homppelifantasiaa ja tarinan kokonaisuuden kannalta pieni pettymys. Etukäteen mainostettu ääri-islamilaisuuden kustannuksella pilailu jää laimeaksi. Ihan kuin Ralf ei olisi uskaltanut? Ei tässä Muhammedin kuvaaminen ollut tietenkään tarkoituksenaankaan. Kumiburkha ja pari muuta hauskaa yksityiskohtaa löytyy, mutta pettymykseksi tämä uusi osa jäi. Dörten uudesta, hurskaasta katolisesta poikaystävästäkin olisi voinut saada enemmän irti, ja kytkeä sivujuoni päätarinaan. Kristinuskoa ja kreationismia olisi myös voinut käsitellä enemmänkin.
Norsun piirtämistäkin König olisi voinut harjoitella enemmän. Juuri kun kakkososan alussa ihastelin keskiaikaisen väkijoukon kuvaamisen yksityiskohtia, tulee mukaan kuin eri sarjakuvasta oleva norsu, eikä sen mukanaololla ole muutenkaan pointtia. Muuten toki Ralf on kehittynyt vuosien mittaan koko ajan, vaikka tietää itsekin ettei ole mikään virtuoosi piirtäjänä.
Ensimmäisen osan painoasussa oli harmaasävyissä jokin pielessä. Jotkut yksittäiset ruudut olivat aika tukossa. Ei sentään niin pahoin kuin taannoin saman tekijän “Jagossa“. Kakkososassa ei ole mitään vikaa. Siinä yksityiskohtaisia sävytettyjä ruutuja onkin enemmän.
 |
|
Ralf König
|
Königiltä on vielä paljon albumeja suomentamattakin, mutta Like tuntuu suosivan näitä uudempia ja pitkiä tarinoita. Königiin tutustumiseen en näitä suosittele. Edelliset laajan yleisön albumit “Kuin kanit konsanaan” ja “Voitte suudella sulhasta” ovat parempaa draamakomediaa. Jälkimmäisen hahmot Konrad ja Paul ovat seikkailleet muissakin albumeissa, kuten irstaammassa “Super-Paradisessa“.
Keskustele Ralf Königistä Kvaakissa
Lisää kuvanäytteitä www.ralf-koenig.de