Omituinen otus tarjoilee omituisia tarinoita Simo Sahlmanin omakustanteessa.
 |
Banaanikalan löyhämoraalisia tarinoita
Simo Sahlman
52 sivua, B5, mv
Hinta 6 euroa
ISBN 978-952-92-3906-1
www.banaanikala.net
Antologian isäntä on harvinaisen kiehtova otus. Banaaninkuori on ikoninen fyysisen huumorin väline, puhdas pilailun symboli. Kuoren alta paljastuva kalanruoto edustaa elämän nurjaa puolta, tuhoa ja rappeutumista. Ilmankin liiallista analysointia yhdistelmä on vain vaistomaisesti säväyttävä. Jos tekisi mieli syödä herkullinen banaani ja kuoren alta paljastuisikin haiseva, kuollut kala!
Joka tapauksessa Banaanikala on tehokas vetonaula sarjakuvalle, mutta samalla tuntuu siltä että sen kieroutunut olemus saa minut lukemaan teoksen nimen jotenkin väärin. Kyse ei nimittäin ole Banaanikalan moraalia rappeuttavista tarinoista, eikä edes moraalisesti paheksuttavista tarinoista. Kyse on löyhämoraalisista tarinoista, mikä on kaikessa epämääräisyydessään aika kelvollinen kuvaus varsin harmittomaksi osoittautuvalle materiaalille.
 |
Ensimmäinen tarina kertoo Sikiökuninkaasta, joka selviytyy hengissä abortista ja pyrkii takaisin kohdun valtakuntaan. Aborttiklinikan edustalla protestoivat uskovaiset vievät Sikiökuninkaan tapaamaan pastoria, jonka seurakunnalta saadaan Sikiökuninkaan hankkeelle apua muun muassa sijaisäidiksi tarjottavan porsaan muodossa.
Raflaavasta aiheesta huolimatta toteutus välttelee sekä makaaberia mässäilyä että saarnaamista. Abortin perustelu on lakoninen “Kaikki eivät halua äideiksi”, ja Sikiökuninkaan käänteisabortissa avustavat uskovaiset esitetään lempeästi hyväntahtoisina hölmöläisinä. Loppuratkaisusta päätellen ydinajatuksena ei olekaan mikään löyhämoraalisuuden kommentoiminen vaan klassisen satukaavan muuntaminen nokkelasti, mutta hieman ohueksi venyttäen.
 |
Toinen tarina on kuvitettu, väkinäisesti riimitelty loru, jonka pilkan kohteeksi on rohkeasti otettu kaikkien rakastama Adolf Hitler. Jutun ansioksi voidaan laskea se, että se on vain sivun pituinen. Sotateemaa jatketaan tarinassa, jossa lapset ryhtyvät ylettömän vakavaan vesipyssyleikkiin. Minkäänlaista särmää on vaikea löytää tämänkään potentiaalisesti askarruttavan aiheen käsittelytavasta.
 |
Viimeinen tarina kertoo sarjamurhaajapingviinistä. Hieman yllättäen tätä ideaa ei ole täysin kuohittu, sillä pingviini todellakin onnistuu tarinan aikana tappamaan joitain ihmisiä. Pieni määrä mustaa huumoria ei kuitenkaan jaksa kantaa koko tarinaa, joka on paisutettu yli puolen lehden pituiseksi.
 |
Karu totuus on se, että lehden kutkuttavimmat osuudet ovat Banaanikalan kaksi esiintymistä julkaisun isäntänä (harmittavasti kolme viimeistä tarinaa joutuvat jakamaan keskenään yhden juonnon). Todella löyhässä moraali on ollut ainoastaan silloin, kun tekstausfontiksi on valittu Comic Sans. Julkaisuasu on muutenkin kehnonlainen: Harmaasävyisyydestä johtuvaa rasteroitumista esiintyy pahasti paitsi viivoissa, myös suttuisiksi jääneissä valkoisissa pinnoissa.