Tri Hans hoitaa särkyneet sielut

Vaikka pyörittelemällä valkoista lammasta hiilikasassa saadaan sopivan tummuusasteen omaava syntipukki.

Tällä tavalla asiat saatetaan hoitaa usein kuntoon ihmisyhteisössäkin. Saana Nyqvist (s.1984) on Tampereella asuva freelancer graafinen suunnittelija, joka on valmistunut Lahden muotoiluinstituutista keväällä 2011. Tri Hans on hänen päättötyönsä.

Tri Hans oli Ilta-Sanomien joulukuun 2011 kuukauden kotimainen. Lehdessä julkaistiin kaikkiaan 20 strippiä. Nyqvist on tehnyt myös kirjankuvituksia ja kansia Teokselle, Karistolle ja Likelle.

Nyqvistin tuorein kuvitus (ja taittotyö) on esikoiskirjailija Magdaleena Hain helmikuussa ilmestyvään lastenkääntökirjaan Mörkö Möö ja Mikko Pöö (Karisto).

Tri Hans
Saana Nyqvist
Sarjakuvastrippikokoelma,
mustavalkoinen, 46 s.
Omakustanne
Kopio Niini, Tampere 2011
hinta 10€
nidottu

Turhaahan näistä ongelmista on kärsiä kun on olemassa pätevä apu lähellä. Eläinten oma kallonkutistajapingviini, psykiatri Tri Hans hoitaa ongelmat pois päiväjärjestyksestä. Tri Hans kuuntelee kärsivällisesti mustan lampaan murheita, vainoharhaisen hiiren pelkotiloja ja kaikkien alistaman kanarouvan ongelmia. Tohtorin kirjaa tunnollisesti ylös lehtiöönsä potilaidensa sieluntuskan, ja ratkoo pulmia yhdessä gnu-antilooppi-ystävänsä kanssa iltaisin tuopin ääressä.

Aikansa asioita tuumittuaan tohtori Hans järjestää asiat kuntoon. Kanarouvan ongelmat puretaan solmu kerrallaan, kunnes koittaa vihdoin onnellinen ratkaisun hetki. Kanarouva päättää viimeinkin näyttää mistä kana pissii!

Sen jälkeen Kati-kana ei enää tiputtele kuivia kakkoja yläorrelta, Kaisu-kana lopettaa muiden pompottelun sankonsa alta, eikä kukkokaan enää kiusaa ylimääräisillä vaatimuksillaan. Kanalan mikrokosmoksen rauha on lopullisesti järkkynyt.

Sarjakuvastrippikokoelman kannessa komeilee itse tohtori Hans mustetahrojensa keskellä. Piirrosten mustavalkoisuutta on elävöitetty hillityllä harmaasävytyksellä. Dialogien kuvaukset ovat hienostuneen pienieleisiä, ja piirrokset on jätetty ilman häiritseviä taustaelementtejä kuin haluten näin kuvata tilanteiden intiimiyttä.

Julkaisu puolustaa hyvin paikkansa yhtenä puhuvien eläinten sarjakuvien esiintuojana, mutta en osaa sanoa millaiselle lukijakunnalle tämä on suunnattu. Lapsille kaikki hienoudet eivät avaudu helposti, joten sovitaan että Tri Hans on kaikille sopivan hyvää luettavaa isoille ja pienille.


Tiedustelut: tohtorihans@gmail.com

Saana Nyqvistin opinnäytteen kirjalliseen osuuteen voi tutustua Lahden ammattikorkeakoulun kirjaston sivuilla.

Kvaakissa voi keskustella alternative- ja omakustannesarjakuvista.

Oi Maailman Napa, minkä teit?

Tiedemies js Marja tutkivat maapallon ihmeitä
Tiedemies js Marja tutkivat maapallon ihmeitä

Virolaisen Joonas Sildren Maailman napa-sarjakuvan päähenkilö, koulutyttö Marja joutuu jäämään yksin kesäloman alkaessa ja vanhempiensa lähtiessä töihin. Tämä kaikkihan on tuttuakin tutumpi asiaa monessa nykyperheessä, mutta ei kenties se, mitä sen päivän aikana tapahtuu.

Yksi ainoa väärään paikkaan potkaistu pallo saa aikaan tapahtumien vyöryn jonka seurauksia Marja voi vain ihmetellä.
Ja paljon ehtiikin tapahtumaan yhden tavallisen työpäivän aikana.

Pallon potkaisun jälkeen paikalle ilmestyvät kuin taiottuina herrasmiestutkija mystisine napa-anturoineen, militanttinaapuri panssari-ajoneuvoineen, kissahullu neiti-ihminen kymmenine holhokkeineen ja kaikentaitavat häslinkimiehet satelliitti – yhteyksineen, eivätkä nämä ihmemiehet totisesti aikaile työtarjouksineen. Heidän päästyä yhteisymmärrykseen herrasmiestutkijan kanssa on näyttämö valmis toimintaan. Mutta tässä vaiheessa Marja on saanut jo tarpeekseen kaikesta ja suuttuu. Mutta pyörää ei voi valitettavasti enää kääntää, ja näin suuri napa – mullistus häslinkimiesten myötävaikutuksella käynnistyy.

Sarjakuvakeskuksen julkaisuja 1
Teksti ja kuvat Joonas Sildre
Käännös Joonas Sildre ja Aino Sutinen
ISBN 978-951-95797-8-8
85.32
Kustantaja Suomen Sarjakuvaseura RY
Painopaikka Inprint Riika, Latvia 2011
36s.

Julkaisu on mielenkiintoisen monitulkintainen – ja tasoinen, vanhempaa lukijaa viehättää tietty vanhanaikaisuus, ja piirtäjän tahattomat (?), hienovaraiset viittaukset Viron menneisyyteen. Asiayhteys joka ei ehkä välity kovin helposti nuoremmille lukijoille. Joonas Sildren piirrosjälki miellyttää silmää ja rauhallinen kelta-vihreä värimaailma rauhoittaa muuten niin villiä menoa.

kissanainen  pistää tuulemaan
kissanainen pistää tuulemaan

Joonas Sildre, Viron tunnetuimpiin kuuluva nykysarjakuvan tekijä,(s.1980 Tallinna), on valmistunut Viron taideakatemiasta graafiseksi suunnittelijaksi. Hänen töitään on julkaistu virolaisissa sanomalehdissä, lisäksi hän on toimittanut kaksi nykysarjakuva-antologiaa ja tuottanut useita sarjakuvanäyttelyitä ja tapahtumia.

Sarjakuvakirjanen Maailman napa on hieno avaus Sarjakuvakeskukselta, ja tyylikäs esimerkki Viron nykysarjakuvasta, toivottavasti saadaan pian nähdä jatkoa. Lukijaa jää sopivasti kutkuttamaan juuri löydetyn navan tulevat tapahtumat. Lukisin mielelläni Sildrenin ohella myös muitakin virolaisia uusia ja vanhempia sarjakuvia, jos niitä yleensä on enää saatavilla. Jonkinlainen sarjakuva-antologia voisi olla miellyttävä yllätys. Jäämme odottavalle kannalle.

Ihmisen rujouden Ylistyslaulu

Jyrki Heikkinen ei kuvarunojensa sankaria säästele.

Mustavalkoisena toteutetun Kiitosvirret + Ylistyslaulut -kirjan alkukuvassa päähenkilö leijuu onnellisen tietämättömänä inhimillisen tietoisuuden tuolla puolen, pyöreäpäisten lihansyöjäkasvien hellästi kannattelemana. Sieltä vuoteenlevosta hänet kuitenkin pian julmasti riuhtaistaan kylmään maailmaan, ei omaa tahtoaan toteuttamaan, vaan sitä mitä hänelle armollisesti ylhäältä määrätään.

Jyrki Heikkinen
Kiitosvirret + Ylistyslaulut – Kuvarunoja 2006-2007
ISBN 978-952-99923-4-8
Asema Kustannus, 2008
www.asemakustannus.com
Kovakantinen, mustavalkoinen
152 s.

Heikkisen kuvarunot on alun perin tehty väreissä
Heikkisen kuvarunot on alun perin tehty väreissä

Kolkko pohjoinen kylmyys, arktinen talvinen pimeys ja karunkova elämäntapa ravistelevat kuvarunojen sankaria ankaralla otteellaan. ”Marraskuu on kuukausista julmin”, ja se välittyy hyvin päiväkirjan sivuilta päivästä päivään jatkuvina kohelluksina ja sekoiluina. Synkkyys on käsin kosketeltavaa: päähenkilö rypee matojen, kärpästen, torakoiden ja mörököllien seassa sydämensä kyllyydestä. Mutta mustinkin kuukausi kestää vain hetken, ja ravan seassa rypevä eläjä havahtuu armahtaviin kevätauringon säteisiin. Ihmesäteet saavat pohjoisen eläjän heräämään, tarttumaan tarmokkaasti hitsipilliin, putkipihteihin, päriseviin ajoneuvoihin, ja suorittamaan sitä ylhäältä määrättyä tehtävää, jota yhteiskunta mieheltä kohtuudella odottaa.

Kuvarunot käyvät myös päiväkirjasta
Kuvarunot käyvät myös päiväkirjasta

Jyrki Heikkisen piirrostyyli on omalla 10 vuoden tarkastelujaksollani kokenut suuria muutoksia. Ensimmäiset näkemäni julkaistut piirrokset vuodelta 2001 (”Onneni päivät”, Laikku 01) oli toteutettu paksulla karkealla viivalla, ja kertomus oli töksähtävän lyhyt. Siitä viiva pian oheni ja sävyt ja vivahteet piirroksissa lisääntyivät. ”Elvis oli kala” (Laikku 02) oli hykerryttävä kertomus piirtäjän omasta elämästä kuvitellun vanhuuden saavuttaessa. Seesteisin jakso näyttää osuneen vuoteen 2005, ”Terveiset” (Aleksis Kiven päivä) on lämminhenkinen kertomus piirtäjän omasta perhe-elämästä.

Vuoden 2006 jälkeen piirrostyyli karkasi täysin omiin ulottuvuuksiinsa ja saavutti vuonna 2010 (Apua on tulossa) vihdoin täyteytensä. Jyrki Heikkisen piirrostyyli on ankaran realistinen kuvattavilleen, paljastaen armotta ihmisen henkis-ruumiillisen rumuuden ja rujouden. Mitään se ei kaihda, ei piilottele, niin että loppuun saakka kyllästetystä rumuudesta syntyy lopuksi täydellisyyttä hipovaa kauneutta.

Tämä jo julkaistu materiaali ja hieno kehityskaari antavat odottaa Jyrki Heikkiseltä paljon hyviä sarjakuvia tulevaisuudessa.

Keskustele Jyrki Heikkisen sarjakuvista Kvaakissa

Kirjan esittely ja lisää kuvanäytteitä Aseman sivulla

Kuvitettu potilaskertomus

Jyrki Heikkisen ”Apua on tulossa” -sarjakuva-albumin kuvaamat ihmisparat kulkevat sen sivuilla syvässä tahdottomuuden tilassa, hulluudenasteesta toiseen, milloin päätyen helvetin kauhuihin, tai paratiisin ihanaan unitilaan.

Mutta niissäkään uni-iloissa ei ihmisen anneta liikaa viivähtää, palata sinun sieltäkin pitää, sillä maasta sinä olet tullut ja samaksi aineeksi sinun on muututtava täällä ajassa, ei paradiisin iloissa.

APUA ON TULOSSA
Jyrki Heikkinen
Ulkoasu Mika Lietzén
Valtion muotoilutoimikunta on tukenut kirjan painamista
ISBN 978-952-99923-9-3
Asema Kustannus
www.asemakustannus.com

Jyrki Heikkisen kuvarunokirja ”Apua on tulossa”, on laadittu päiväkirjamuotoon joka kattaa ajan syksystä kevääseen. Kirjan kansikuva on kuitenkin ristiriidassa sisällön kanssa, kuin eri kirjasta tai eri tekijältä. Joka toinen sivu on värillinen, ja aukeaman vasemman puolen mustavalkoiset piirrokset ovat kuin tiivistettyjä analyysejä vasemman puolen värillisen ilotulitusmaisista kertomuskuvista.

Albumin 75 sivua koostuu nimetyistä kertomuksista joista 13 kattaa 39 sivua, ja ”Viimeinen potilas on avopäin”, loput 36 sivua. Albumi on värillinen, ja alkupään räikeä väritys uhmaa kaikkia ajateltavissa olevia väriopin teorioita vastaan. Mutta ”Viimeinen potilas on avopäin”, on ihan eri maata. Värit asettuvat yllättävän sopuisasti herkän ohuiden viivojen kanssa, pehmein maanvihrein sävyin. Tämä kertomus tavallaan tiivistää ja kasaa yhteen alkupuolen hurjuuden, ja on mielestäni ehdottomasti ehjin koko kirjan sarjoista.

Kertomukset ovat alusta loppuun täynnä pienen ihmisen mielenhulluutta, viivat vaeltavat villin vapaasti ja paikoin hengästyttävän kurittomasti. Piirtäjän kynä vaeltaa kuin jatkuvassa kuumehoureessa, kuvien täyttämässä potilas- ja sairaskertomuksessa. Se kertoo äänistä, mielikuvitushahmoista, oudoista ruumiillisista tuntemuksista ja yllättävistä sivupersoonista. Potilaan paranemisesta ei anneta minkäänlaisia takuita, rikkinäisyyteen sinä saat tyytyä, mutta kuitenkin elämä jatkuu aina jollakin tavalla. Kaiken ilotulituksen alta aistii kuitenkin silti tietynlaisen alakuloisuuden, jonka havaitsee helposti muissakin Jyrki Heikkisen töissä. Onko se sitten puhdasta suomalaiskansallista perusvirettä, vai hulluuden vastakohtaisuutta, sitä en tiedä.

Albumin komeimpia kuvia on hienon hienoin viivoin piirretty kuva viimeisellä sivulla, mies kissoineen ja kotkineen kruunaa lukunautinnon.

Keskustele Kvaakissa Jyrki Heikkisen taiteesta

http://www.asemakustannus.com/kirjat/apua.html

Viljam Pylkäs ei kuvia kumarrellut

Viljam Pylkäs (28.2.1912 Valkjärvi – 6.2.1999 Lempäälä) oli Väinö Linnan romaanin, Tuntematon Sotilas esiintyvän Antti Rokan esikuva ja sotilasarvoltaan alikersantti. Sotilaallisista ansioistaan Pylkäs sai ensimmäisen luokan Vapaudenmitalin, neljännen luokan vapaudenristin miekkojen kera, Saksan armeijan rautaristin ja neljännen luokan Vapaudenristin.

Viljam Pylkäs palveli Suomen armeijaa sekä talvi – että jatkosodassa ja taisteli talvisodassa konekiväärimiehenä Karjalankannaksella lähellä kotikyläänsä sekä legendaarisella Taipaleenjoella Kirvesmäen lohkolla. Samalla alueella, joskin eri komppaniassa palveli komppanianpäällikkönä runoilija Yrjö Jylhä. Jylhältä ilmestyi välirauhan aikana runokirja, Kiirastuli (1941), ja Jatkosodan jälkeen Hyvästi, Kirvesmäki (1954). Onkohan kaukaa haettu oletus että Jylhä olisi saanut jonkinlaisia vaikutteita runoihinsa Pylkkäältä?

Reheväpuheinen ja herroja kumartelematon maanviljelijä Viljam Pylkäs, ja ryhmänjohtajana toimiva Väinö Linna kohtasivat toisensa jatkosodassa. Väinö Linna joka suunnitteli kirjoittavansa sodasta kertovan romaanin, käytti asetovereitaan romaanihenkilöidensä esikuvina, ja Viljam Pylkäs oli yksi heistä.

»Sillä sinä olet Rokan esikuva. Kuten olet huomannut, olen minä muunnellut tapahtumia, sijoittanut niitä toiseen aikajärjestykseen, siirrellyt toisten miesten tekoja toisille, ja niin edespäin. Mutta ne kuuluvat romaanin luonteeseen ja ovat vain sikäli todenmukaisia.» (Ote Väinö Linnan kirjeestä Viljam Pylkkäälle, päivätty Tampereella 23. toukokuuta 1955)

Tuntematon Rokka alias Viljam Pylkäs
Tuntemattoman sotilaan tarina nyt sarjakuvana
Käsikirjoitus Vesa Vitikainen
Kuvitus Tomi Sunnarborg ja Markus Tuppurainen
Perustuu FM Petri Sarjasen menestyskirjaan Tuntematon Rokka
Painopaikka Juva Bookwell 2011
Kustannusosakeyhtiö Revontuli, www.revontuli.net
Legendat-sarjaa
80 sivua, sarjakuvaa 74 s, yksi sivu karttakuvaa
Hinta 8,90
ISBN 978-952-5767-58-2

Lukukokemus oli sotaa kokemattomalle lukijalle lievästi ilmaistuna hämmentävä. Minun sukupolveni kouluaikana Väinö Linnan Tuntematon sotilas Antti Rokan kera oli jo myytti suurien kaltaistensa joukossa, eikä kuulunut luokkamme suosikkilukemistoon. Pakollisia kirjalistoja valitessa Tuntematon sotilas jäi aina pinon alimmaiseksi. Eikä kirjan listakorkeus ole sen korkeammaksi muuttunut vuosien varrella. Tehokkaasti olen pystynyt kiertämään sota-aiheiset julkaisut, yhtä innostunutta ajanjaksoa lukuun ottamatta. Parissa vuodessa 90-luvulla kahlasin läpi suomenmaan tärkeimmän sotakirjallisuuden, ja kas, kukas sieltä taas loistikaan poissaolollaan?

Mutta yleissivistyksen vuoksi lupasin muuttua, koska Ihminen ei ole täysi ihminen ellei hän käännä takkiaan kerran elämässään, joten päätin minäkin yrittää sen kääntää. Lupasin arvostella itselleni täysin tuntemattoman tyyliluokan albumin, täynnä piinkovaa Suomi-sotasarjakuvaa!

Albumin sivuilla vyöryi taistelevia miehiä ahdistukseen saakka sivulta toiselle, oikealta vasemmalle ja edestakaisin. Miesten elävät ja kuolleet ruumiit heiluivat eri asennoissa, ja erilaisissa savu – ja huutotehosteissa. Välillä on etualalla piippalakit, välillä taas eriasteisen risaiset karvareuhkat. Mistään ei näytä tulevan mitään sen valmiimpaa. Ja taas aloitetaan alusta, taistelevia miehiä vyöryi ja vyöryi….

Suomen sotien tärkeistä tapahtumista tietämätön lukija voisi pitää näitä vyöryviä sotilasmassoja jopa hiukan koomisinakin.

Albumin käsikirjoittaja Vesa Vitikaisen mukaan kuvittajakaksikosta Markus Tuppurainen teki luonnokset ja Tomi Sunnarborg varsinaisen piirrostyön. Aikataulujen painaessa päälle on työjärjestys loppupuolella muuttunut, Tuppuraisen tehdessä alkupuolta valmiimpia piirrostöitä. En ole aivan varma joko työvuoron vaihdos liukuu esiin sivulla 47, mutta viimeistään sivulla 66 on tyylinmuutos nähtävissä. Tästä sivusta alkaen kuvat ovat eläviä, suurikokoisia, ja viimeisteltyjä. Kuvissa on nähtävissä jylhää dynamiikkaa, syvyyttä ja tiettyä sotakuviin niin kiinteästi liittyvää inhorealismia.

Albumin kuvien ehdottomasti parasta antia ovat sivut 69 -73. Nimihenkilön Viljam Pylkäksen mielipuolinen pako sivuilla 69 ja 70, veden päällä ja alla on lukijalle komeaa katseltavaa. Piirtäjän pohjasta katsova kalaperspektiivi uppoavine varusteineen on hienoa piirrostyötä. Molemmissa kuvissa on myös rohkeasti rikottu albumin muuten niin yksitoikkoista ruutujakoa.

Piirrosten henkilöitten ulkoisissa muodoissa häiritsevät toisinaan lievät anatomiset kummallisuudet ja kasvojen toistuva samanlaisuus. Ei tietenkään voi olettaakaan että tämäntyyppisessä sarjakuvassa olisi karikatyyrin avulla erottuvia päähenkilöitä, mutta olisi hyvä lukijan pystyä erottamaan henkilöhahmot selvästi toisistaan. Sarjakuvan juonesta ja sisällöstä ei ole varmaan enää mitään lisättävää, niin moneen kertaa ja monina variaatioina nämä kaikki on jo suomalaisessa kirjallisuudessa esitetty. Niin monissa että joskus kyllä ihmetyttää mistä näitä yksityiskohtaisia muistoja aina vain riittää ja riittää?

Sarjakuvan jäykistä tekstilaatikoista ja samantapaisina kautta linjan esiintyvistä tasasivuisista ruutujaoista voidaan olla montaa mieltä, puhekuplat voisivat elävöittää kuvitusta ja antaa mahdollisuuksia piirtäjille vapaampaan sivunkäyttöön. Loppupuolen hienot ”sivunrikkomiset” ovat hyvä osoitus tästä ja antavat odottaa mahdolliselta seuraavalta Legendat -sarjalta tässä suhteessa miellyttävää yllätystä.

Keskustele Kvaakissa Revontuli-kustantamon sotasarjakuvista