Nuoren mutantin kärsimykset

Charles Burns: Musta aukko

Like Kustannus, 2007
Suomentaja: Juha Ahokas
ISBN: 978-952-471-892-9
Sidosasu: nid., 364 s.

Camp-henkisellä ironialla ryyditetty nostalginen suhde amerikkalaiseen pulp- ja kauhukulttuuriin sekoitettuna makaaberiin surrealismiin on toiminut Charles Burnsin poptaiteen reseptinä jo useamman vuosikymmenen. Musta aukko -sarjakuvan valmistumiseen kului yksi moinen. Alunperin harvakseltaan lehtinä julkaistu Musta aukko muodostaa saumattoman kokonaisuuden, joka pureutuu lääketieteellisen tutkimuksen pieteetillä modernin länsimaisen kulttuurin synnyttämään sairauteen – teini-ikään.

Siirtymäkausi lapsuudesta aikuisuuden imitaaatioon seksuaalisine heräämisineen on fiktion aihe, josta useimmiten tehdään joko kevyttä ihmissuhdehömppää tai traumoja purkavia teinienteurastus-elokuvia. Kyseessä on ikäkausi, johon useimpien ihmisten on jälkikäteen vaikea suhtautua ilman häpeää tai kieltäymystä. Burns on kauhukuvastoa kirurgin välineistönä hyödyntäen tehnyt aiheesta syväulotteisen kuvauksen, joka ei yksinkertaista tai halveeraa teini-ikäisyyttä.

Kirjan maailmassa on riesana tauti, joka tarttuu sukupuolisen kanssakäymisen kautta ja synnyttää oireenaan mutaatioita. Toisilla fyysiset muutokset ovat niin pieniä, että ne kykenee pitämään piilossa ja jatkamaan arkea, mutta suurella osalla muodonmuutos ”hirviöksi”, tai luonnonoikuksi pakottaa heidät pakenemaan metsiin, missä kohtalotoverit muodostavat pieniä telttayhteisöjä. Rinnastus AIDS:iin, tai miksei muihin sukupuolitauteihinkin, on helppo vetää, mutta pikemmin kyse on teini-iän problematiikan lihallistamisesta – seksuaalisuus on yksi keskeinen tekijä nuoren ihmisen (paradoksaalisessa) etääntymisessä muista ihmisistä – ruumiinmuutokset ja häveliäisyyskoodit tekevät nuoret itsetietoisemmiksi omasta ruumiillisuudestaan ja erillisyydestään. Kun pakkaan pistetään muu psykologis-sosiaalinen painolasti ja mainoskulttuurin fantasmat, jotka kultturissamme nuorille setvittäväksi heitetään, ei Burnsin hylkiömutantit välttämättä tunnu kovin kaukaa haetulta.

Burnsin kertomus etenee eleettömällä, selittelemättömällä tarinankuvauksella, tekijän yltiöpedantin piirustustaiteen saattelemana. Burnsin tyyli näyttää siltä kuin taiteellinen keskinkertaisuus olisi hampaat irvessä hionut tyylinsä äärimmäiseen huippuunsa – lopputulos on miellyttävää, ja paikoitellen erittäin upeaakin kuvamaailmaa, joka jäykkyydessään ja yksityiskohtaisuudessaan on täydellisessä synkassa tarinan kanssa. Suhteellisen pelkistetyillä kuvakerronnan keinoilla Burns tekee sujuvaa, nautittavaa sarjakuvaa. Psykedeelisen kuvastonsa Burns päästää valloilleen päähenkilöiden unien ja näkyjen kuvauksissa, jotka vahvistavat tarinan symbolista ulottuvuutta.

Burns imee vastustamattomalla tavalla ja ihailtavalla taidolla lukijan 350 sivun pituiselle tripille omalakiseen maailmaansa. Populaarikulttuurin syövereiden eksploitaattorista on kasvanut merkittävä sarjakuvantekijä, ja Musta aukko on viime vuosien upeimpia sarjakuvia – sikäli onkin hienoa, että Like on julkaissut sen suhteellisen tuoreeltaan, vaikka pehmeäkantinen albumi ei painomusteen tai tietokonetekstauksen osalta Burnsin huolellisuudelle oikeutta teekään – fonttivalinta päinvastoin korostaa piirrostyylin jähmeyttä.

Keskustelua Charles Burnsin tuotannosta Kvaakissa.