Haltiasaaga 1/07

Haltiasaaga 1/07 – Jouluinen puuhalehti lapsille!

Lehtipisteille on ilmestynyt mielenkiintoinen sekoitus Lapin myyttejä ja kaupallista Coca Cola-joulua.

Aina välillä sitä pysähtyy lehtipisteelle katsomaan valikoimaa. Ja aina välillä siellä löytää jotain yllättävää – kuten viimeksi Haltiasaagan. Kansikuvassa luvataan puuhastelua, sarjakuvia, tarinoita ja upea juliste. Koko lehti näyttää olevan kokonaan suomalaisvoimin tehty, mikä näinä päivinä tuntuu aika uskomattomalta. Oliko viimeinen yrittäjä Toni Poni, yli 15 vuotta sitten?

Haltiasaaga on painettu hyvälle paperille ja tuntuu kaikin puolin olevan tehty kuluja säästämättä – luvattu juliste (joka on kääntöpuoleltaan pelilauta) tuntuu olevan samaa tukevaa paperia kuin kannet.

Metsän eläinten jouluaatto
Metsän eläinten jouluaatto

Lehti on suunnattu nuorille, vielä Joulupukkiin uskoville lapsille. Se alkaakin Joulupukin tervehdyksellä ja jatkaa standardilla ”jouluna eläimet eivät syö toisiaan”-kertomuksella, joita pidin suhteellisen naurettavina jo lapsena.

Lehden parempaan antiin kuuluvat tarinat, tietosivut ja muut Lapin mytologiaan tiukemmin nivoutuvat osiot. Ne eivät tunnu niin standardilta pitkälle silotellulta joulu-krääsältä mille lapset kuitenkin altistuvat amerikkalaisen jouluviihteen myötä. Kertomus revontulien synnystä, jossa sekoittuu moderni suomalainen tieteenpalvonta ja vanha kansanviisaus tuntui varsinkin oikein mukavalta lukukokemuksesta.

Piirrustusopastusta!
Piirrustusopastusta!

Kuvitus tuntui hiukan oudolta. Huonoimmillaan se oli pitkälle kiilotettua kirkkaanpunaista Kaupallista Joulua, joskus taas turhankin karheaa tai pitkälle yksinkertaistettua. Kun tätä tekstiä varten selailin tekijätietoja, huomasin yllätyksekseni että ihmiset jotka ovat vastuussa huonoimpien sivujen kuvituksesta olivat tehneet myös lehden parhaat! Ongelmana on siis mitä ilmeisemmin ollut taiteilijoiden venyminen lajityyppeihin jotka eivät ole olleet heille ominaisia; varsinkin heidän tekemänsä sarjakuvat tuntuvat melko amatöörimäisiltä, vaikka samoista käsistä on myös lähtenyt erinomaisia kuvituksia lehden satuihin.

Haltiasaaga ilmestyy seuraavan kerran ensi jouluna. Tähän nähden on hivenen huvittavaa että yksi tarinoista päättyy ”Jatkuu ensi numerossa!”-tekstiin. Kuinka moni alta kouluikäinen jaksaa odottaa vuotta?

Kaiken kaikkiaan lehti oli oikein mukava lukupaketti, josta arvelisin esikouluikäisen (tai vähän vanhemmankin) pitävän. Mutta kun sitä vanhempiin ihmisiin aletaan menemään, alkaa taiteilijoiden rajojen venyttely häiritsemään.

Lautapelin ohjeet esitettiin sarjakuvana.
Lautapelin ohjeet esitettiin sarjakuvana.

Lehden suurin ongelma on että se on selkeästi kuvattu kokoon ilman kokonaista visiota. Samalla on haluttu kertoa Lapin mytologiasta että tarjota perinteinen ”kaupallinen joulu”. Ja lasten lehdessä pitää olla sarjakuvaa, vai mitä? Ikävä kyllä monellakaan lehden tekemiseen osallistuneella taiteilijalla ei ole paljoa kokemusta lajityypistä (ainakaan tämän lehden perusteella), ja satuja ympyröivät kauniit kynänjäljet muuttuvat elottomiksi ja irvoiksi kun ne lukitaan neljän kulman sisään.

Hieno suomalainen yritys – ehkä ensi vuonna taso on vähän tasaisempi?