Menetetyn muistin tapaus

Menetetyn muistin tapaus – Ankantekijät 8
Kuvitus Giorgio Cavazzano
Käsikirjoitus Francois Corteggiani, Tito Faraci, Bruno Sarda, Giorgio Pezzin, Philippe Gasc ja Manuela Marinato
Toimitus Kirsi Ahonen, Anna Kastari, Lilli Lehtonen, Riku Perälä, Ville Viitanen ja Mika Äärilä
Suomennos Kirsi Naukkarinen, Renne Nikupaavola, Riku Partanen, Anu Raunio ja Aku Ankan taskukirjan toimitus
Kannen graafinen ja toimituksellisten sivujen suunnittelu Raimo Hyvönen
Kustantaja Sanoma Magazines Finland Oy
Painopaikka Arti Grafiche SpA, Italia 2007
Kovakantinen, 192 sivua
Ovh. 37 euroa
ISBN 978-951-32-2307-6
© DISNEY

Ankantekijät-kirjasarja on edennyt jo kahdeksanteen osaan. Tällä kertaa esittelyvuorossa on italialainen Giorgio Cavazzano (s. 1947). Hän on Disney-nykykuvittajista eittämättä yksi maineikkaimmista ja onkin pieni ihme, että hänen vuoronsa tuli vasta nyt.

Kirjan avauksena on Ankka-tietäjä Timo Ronkaisen kattava esitys Cavazzanon historiasta. Ronkainen kertoo mm. Cavazzanon aloittaneen tussaamaan Romano Scarpan töitä vasta 14-vuotiaana vuonna 1961. Vielä saman vuosikymmenen aikana Cavazzanolta valmistuivat omat itsenäiset työt. Ronkaisen mukaan Cavazzanon tyyli oli aluksi hyvin uskollista Scarpan opeille. 1980-luvun alussa ja uudestaan kymmenen vuotta myöhemmin Cavazzano uudisti tyyliään. Nykyään hänen tyyliään jäljittelevät muut taiteilijat.

Ronkaisen katsaus on lähestulkoon kirjan parasta antia. Hän myös tarjoaa yllättävääkin tieto kuten sen, että Cavazzano pääsi Scarpan oppiin puhtaan sattuman ja karkean valheen avulla. Hieman enemmän olisin kuitenkin kaivannut Cavazzanon 1970-luvun tyylin erityispiirteiden korostamista. Tuohon aikaan Cavazzanon pitkät ja notkeat ankka-hahmot olivat helposti tunnistettavia ja monen vanhemman lukijan mielestä myös Cavazzanon uran parhaita. Seuraavalla vuosikymmenellä hänen tyylinsä todellakin muuttui, mutta samalla hän menetti osan erityislaatuisuudestaan, eri piirtäjien Disney-hahmot alkoivat näyttää samalta. Toisaalta Cavazzano oli nyt suunnannäyttäjä, ei enää kopioija.

Kirjassa on kaikkiaan kahdeksan tarinaa, joista viisi on Suomessa ennen julkaisemattomia. Tarinat ajoittuvat aikajaksolle 1977-2003. Cavazzanon varhaiset työt siis loistavat poissaolollaan jostain käsittämättömästä syystä. 1970-luvulta tarinoita on vain yksi ja 1990-luvulta peräti neljä. Seikkailujen päähenkilöinä ovat etsivä Kaasi peräti kaksi kertaa, kerran yksityisetsivä Rankko Kanuuna, Heluna Ammu ja Basil Hiiri. Vain kahdessa tarinassa esiintyvät Aku ja veljenpojat. Aku tosin esiintyy Taikaviittana vielä kolmannessa tarinassa. Vaikka tarinavalinnoissa on kunnianhimoisesti pyritty erikoisuuksiin, voidaan niiden todeta olleen sekä teemoiltaan että jaksotukseltaan epäonnistuneita ja outoja. Erikoisuuksien valinnoissa on menty kerrassaan liian pitkälle, eikä ole enää nähty ankkametsää puilta. Tämän kirjasarjan ilmeinen tavoite on ollut esitellä ankantekijöitä ja heidän ankkojaan, nyt siitä tavoitteesta on lipsuttu. Cavazzanon uran ensimmäisen kymmenen itsenäisen vuoden poissaolo estää saamasta kattavaa kuvaa miehen kehitysvaiheista.

Menetetyn muistin tapaus (1994)

Avausseikkailuna on Francois Corteggianin kirjoittama ”Menetetyn muistin tapaus”, mistä koko kirja on saanut nimensä. Tarinassa Roope on unohtanut kassaholvinsa numeroyhdistelmän. Kadonnutta muistiaan etsimään Roope palkkaa tohelon etsivän Rankko Kanuunan. Tarina on lapsellinen ja typerä. Rankko Kanuuna ei ole herätä lukijassa muita tunteita kuin pienen säälin. Paremman tarttumapohjan olisi tarjonnut Aku, jolle Kanuunan roolin olisi aivan hyvin voinut kirjoittaa. Tuntuu myös siltä, että Cavazzano ei ole itsekään innostunut tarinasta ja piirrostaide vaikuttaa tavanomaiselta. Lukijan silmää kutittaa myös räikeä väritys, esim. etsivä Kanuunan vaalean höyhenpeitteen varjostumat ovat mintunvihreitä. Suorastaa kummallista on, että tämä seikkailu on ylipäätänsä valittu kirjaan, saatikka se, että se on koko kirjan aloitustarina. Suuren keskinkertaisuuden juhlaa.

Naamioleikki (1997)

Tämä on kirjan ensimmäinen Tito Faracin kirjoittama Kaasi–tarina. Kaasi tulee epähuomiossa saattaneeksi ryöstöä suunnittelevan Mustakaavun käpälälautaan. Tarina tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen Kaasin yksityiselämään. Muuten tarina ei juuri uutta tarjoa. Kaksi Kaasia yhdessä kirjassa on eittämättä liikaa, ja tämän(kin) tarinan tilalle olisi suosiolla pitänyt valita jotain muuta.

Seurapiirisankari (2003)

Cavazzanon 2000-luvun Taikaviitta ei ole enää yhtä joustava kuin miehen ensimmäisissä viittatarinoissa 1970-luvulla. Myöskään Bruno Sardan käsikirjoitus ei ole yhtä kekseliäs ja nokkela kuin Guido Martinan varhaiset Taikaviitta-jutut. Tällä kertaa Taikaviitta joutuu pulaan, kun (melko takkuisen näköinen) Iines haluaa sekä Akun että Taikaviitan eräille kekkereille samaan aikaan. Apuun hälytetään Touho. Seurauksena on hälyä ja hämminkiä, ei paljo muuta. Luonnollisesti kirjassa täytyi olla Taikaviitta-tarina, mutta itse tarinavalinta on jälleen kerran väärä.

Hiuskarvan varassa (1997)

Kirjan toinen ja huomattavasti parempi Faracin kirjoittama Kaasi-seikkailu. Tällä kertaa Kaasista on kehkeytynyt todellinen mestaripoliisi, joka selvittää rikokset silmänräpäyksessä. Tästä on etenkin kollega Reino Murske ihmeissään. Hän päättää selvittää Kaasin salaisuuden, ja jäljet johtavat parturin tuoliin. Faracin käsikirjoitus on hersyvä ja nokkela. Myös Cavazzanon on tässä intoutunut parhaimpaansa, pienet yksityiskohdat naurattavat ja hahmot ovat ilmeikkäitä. Upea tarina kokonaisuudessaan.

Kelluva kaupunki (1977)

Tarinan tapahtumat sijoittuvat Cavazzanon kotikaupunkiin Venetsiaan, jota uhkaavat jatkuvat tulvat. Roope päättää pelastaa kaupungin yhdessä Akun ja veljenpoikien avulla. Näppinsä peliin työntää kelju Karhukopla, ja Ankkojen hyvät aikomukset haihtuvat kirjaimellisesti ilmaan. Seikkailussa tavoitellaan klassisten Ankka-tarinoiden tasoa. Tavoitteessa onnistutaan melko hyvin. Giorgio Pezzin on kirjoittanut alun kankeahkosti, mutta jatko on sujuvaa. Cavazzanon taide on uljasta ja muhkeaa.

Vissyä, Vissyä (1988)

Kirjan ainoa Helunan seikkailu on miellyttävä yllätys. Tapahtuvat sijoittuvat 1930-luvun Chicagoa muistuttavaan Ankkalinnaan. Synkät ja sateiset kadut, tunkkaiset toimistot sekä luihut roistojen naamat ovat selvästi inspiroineet taiteilijaa. Philippe Gascin käsikirjoitus etenee jouhevasti film noirin perinteitä kunnioittaen. Tarinaa voi kuvata parhaiten sanalla virkistävä. Tämä ja jälkimmäinen Kaasi-tarina olisivat riittäneet enemmän kuin mainiosti täyttämään kirjan erikoisuuksien kiintiön.

Korr-I-Doorin tapaus (1987)

Kirjan toinen Francois Corteggianin kirjoittama tarina on, mikäli mahdollista, sitä toistakin turhempi valinta tähän kirjaa. Tarinan päähenkilö on Basil Hiiri, joka saa tehtäväkseen suojella erään ruhtinaskunnan ruhtinaan arvokkainta timanttia ilkiömäisiltä tugeeneilta (jotka tulivat suurelle yleisölle tutuiksi Indiana Jones -elokuvasta Tuomion temppeli). Toki piirrosjälki on lennokasta ja tarinassa on muutama mielenkiintoinen koukku, mutta tuskin vannoutuneet ankistit olisivat halunneet lukea juuri tätä tarinaa juuri tästä kirjasta.

Älynväläyksiä (1996)

Kirjan toinen perinteinen Ankka-seikkailu on Manuela Marinaton, Giorgio Pezzinin vaimon, kirjoittama. Pelle on keksinyt jälleen ihmevempaimen, ajatustenlukijan, jonka avulla Roope lähtee Akun ja veljenpoikien kanssa metsästämään hyviä liikeideoita. Tarina on kekseliäs ja hauska, ja Cavazzanon piirros huimaa. Tarina karistaa klassikon viitan harteiltaan vasta kliseisellä viimeisellä kuvarivillään. Kuitenkin hieno lopetus kirjalle.

Päällimmäiseksi tuntemukseksi kirjasta jäi iso pettymys. Mukana olevista tarinoista suunnilleen puolet oli oivaltavia ja hauskoja. Juuri sellaista sarjakuvaa, joka antaa paljon sekä lapsi- että aikuislukijalle. Toinen puoli tarinoista olivat enintään keskinkertaisia tai kerta kaikkiaan teemansa puolesta vääriä valintoja tähän kirjaan. Sääli, sillä Cavazzanolla olisi ollut, mistä ammentaa. Se todellinen klassikko loistaa poissaolollaan. Erikoisuutena todettakoon, että kirjassa ei ollut ainuttakaan legendaarisen ankka-kirjoittaja Guido Martinan tarinaa. Yksikin Martina-klassikko olisi pelastanut paljon.

Kirjan painatuksen laatu on kauttaaltaan hyvää. Nykyään paljon puhuttu pikselöityminen on kuitenkin tässäkin kirjassa havaittavissa. Ohuet kaarevat viivat, esim. silmissä, ovat monesti sahalaitaisia. Kaikkein tarkimpia asia saattaa ärsyttää hieman liikaa ostopäätöstä tehtäessä.

Keskustele Giorgio Cavazzanosta ja Ankantekijät-kirjasarjasta Kvaakin Aku Ankka -keskusteluissa