Oklahoma!

Tex ja Carson pääsevät ihan eturiviltä asti seuraamaan uusien lännen siirtoalueiden avaamista, uuden maan ihanuuksia, eläviä toiveita, lopulliselle asuinsijalleen pääsemistä, mutta myös alueiden tavoittelemisessa käytettyä epärehtiyttä, vihaa, katkeruutta ja epätoivoa, joka johtaa joskus onnettomuuksiin. Ja murhiin.

Maxi Tex 14-Oklahoma!
Mini Texone n. 1- Oklahoma!
Ideoi ja kirjoitti Giancarlo Berardi
Valvoi ja neuvoi Gianluigi Bonelli
Piirsi Guglielmo Letteri
Suomensi Renne Nikupaavola
Toimitti Asko A. Alanen
Julkaisi Egmont Kustannus Oy Ab
Painopaikka Norhaven Paperback A/S, Tanska 2007
Julkaistu aiemmin lyhennettynä Tex Willerin numeroissa 5-7 1995.
352 sivua
Mustavalkoinen, pehmeäkantinen
Ovh: 7,70

Keskipäivän hetkellä, 22. huhtikuuta 1889 kajahti Cimarronin, eli Oklahoman “pannunvarren” tuntumassa tykinlaukaus. Matkaan lähti viitisenkymmentätuhatta innokasta maanvaltaajaa, jotka matkasivat tavoittelemaan maa-palaa Oklahomasta.

Olen joskus todennut, että todella hyviä (ja erilaisia) tarinoita syntyy Tex- genressä vierailevien tarinanikkarien päästä, näistä mainittakoon Decio Canzio. Oklahoman Giancarlo Berardi on sellainen, lainassa Texin naapurilta, Ken Parkerilta. Loistavaksi havaittu tekijä sai aikaan yhden Tex Willerin legendaarisimmista tarinoista, Oklahoman!

Taide on viimeisintä hyvää Letteriä. Aikaa, ennen kuin hänen alamäkensä piirtäjänä alkoi, eli yhtä Willer- historian parhaista. Piirtäjän jäljessä oli erona Ticciin kerronnan osuva ja surrealistinen kuvaus (ei niinkään tunnelmointi, mikä tuolla sangen loistavalla Ticcillä tuntuu olevan pääasiana), ja poikkeuksena Galleppinista synnynnäisen piirtäjän lahjat, laaja kasvokapasiteetti, sekä yksinkertaisen taiteen ohella omanlainen lännen arkisuuden kuvaus. Yksinkertaisesti sanottuna, yksi parhaista, Villiä länttä koskaan piirtäneistä sarjakuvantekijöistä.

Parker- Berardilta ei puutu huumorintajua, eikä räväkkyyttä. Ensimmäistä kertaa Tex polttaa kasvot peruslukemilla sätkällä uhoamaan tulleen kaverin rystysiä. Kovan koulutuksen saavat muutkin, poikkiteloin valtausta vasten asettuvat ja vääryydellä maansa ja valtansa hankkineet. Tarina kulkee lujaa vauhtia eteenpäin, ehkä liiankin nopeasti. Paikat vaihtuvat, maisemat muuttuvat. Hiukan elokuvankaltaista tunnelmointia löytyy tästä Maxi Texistä, poikkeuksena valtaosaan Willereistä. Harmittavasti vain muutamat huumorinkukkaset ovat jääneet uusitun suomennoksen alle. Harmi, ettei pääse lukemaan (ja nauramaan) alkuperäiskielellä kirjoitetulle teokselle, sangen heikon Italian kielitaidon takia.
Letteri fiilistelee.
Suomennos :
Ensimmäisen version suomennos oli tehty norjan kieleltä. Siihen aikaan ei ilmeisesti toiminut Italia- Suomi akselilla kirjeenvaihto tämänpäivän kaltaisesti, vaan materiaali haettiin toisen pohjoismaisen Willeri- kansan, Norjan Tex- painosta. Ensimmäinen, norjasta suomennettu käännös olikin monin paikoin parempi, erilaisempi. Monesti on suomenkielisessä haitannut liiallinen “nyt”- sanan käyttö monen puhekuplan lopussa. 1995 vuoden käännöksessä tällaista ei nähty niin usein.

Fanien Tex- raati onkin sanonut, että nykyisessä suomennoksessa asia on tullut paremmin selväksi. Tämän raadin joukossa onkin italiaa taitavaa kansaa, itse en pääse asiaa tutkimaan. Muutama huumorinkukkanen oli jätetty pois Maxista. Yhtenä esimerkkinä Texin ja Carsonin pienimuotoinen kilpailu riistan ammunnasta: Carson ampuu jäniksen, Tex sorsan (revolverilla!). Kun he kuulevat ammuntaa, Carson kysyy miesten jo kiiruhtaessa satulaan, että mitä riistalle tulisi tehdä. Aiemmassa versiossa Tex kehottaa Carsonia istuttamaan riistan maahan. “Jos vaikka kasvavat lisää.” Carson kuitenkin pakkaa eväät satulalaukkuunsa (tosin hiukan epäilystä olisi miehen mielenterveydestä, jos hän todella rupeaisi kiireen hetkellä kaivamaan kuoppaa jänikselle ja sorsalle…). Maxi Tex- versiossa Tex pyytää Carsonia ottamaan ruoan mukaan. Ehkä tilanteessa, jossa laukaukset kaikuvat korviin, ei ole sopiva paikka pilailla.

Lähtölaukaus kajahtaa!
Lähtölaukaus kajahtaa!

Tämän enempää en suomennoksen eroihin puutu, koska en alkukielistä versiota päässyt lukemaan. Monessa kohdassa Nikupaavola oli osannut tuoda huumoria esiin, joka olikin plussaa siltäkin kannalta, että selvästi Berardi oli osannut sitä sinne viljellä.

Jälkimakua:
Jälkitunnelmissa Oklahoma oli niin hyvä kuin se oli ihan ensimmäisillä lukukerroilla. Letterin viimeisimpiin laadukkaisiin kuuluva taide yhdistettynä Berardin asiantuntevaan tarinaan. On hyvä, että Tex- toimitus tuo näitä vanhoja tarinoitakin esille, varsinkin jos ne ovat tämän tapaan korjattuja näinkin radikaalisti (muutama sivu oli toisinpäin, sivuja ja ruutuja puuttui…), mutta silti uudet tarinat jaksavat innostaa enemmän. Onneksi tiedossa on Tuulen Pojan kuvittaneen Dison taiteilema, tuhti Maxi- pokkari.

Aiemman Maxi Texin, sekä uuden suuralbumin arvostelu.
Keskustelua Tex Willeristä Kvaakissa.
Keskustelua Maxi Texeistä Kvaakissa.


© 2007 by Bonelli/SAF ja Egmont Kustannus Oy Ab