Ihmeneloset: Loppu – ihmeperheen ongelmat

Ihmenelosten kilvoitellessa toista kertaa kesän muiden tehoste-elokuvien rinnalla, jättää Egmont pakkopullaksi muodostuneen elokuvaspesiaalin väliin. Loppu on vanhan mestarin, Alan Davisin (s. 1956), kirjoittama ja kuvittama.

Alan Davis

Suomalaislukijat ovat tutustuneet Davisin taiteeseen Batmanin seikkailuissa ja Ryhmä-X-lehdessä. Käsikirjoittajana Davisin merkittävimpiin töihin kuuluu Excalibur.

Tussaajana Davisin apuna on Mark Farmer, joka edellisen kerran nähtiin John Byrnen (DC-spesiaali 2/2007: Teräsbritti) työparina.

Huomattavimmat työnsä Farmer on tehnyt yhdessä Davisin kanssa. Yhteistyö miesten välillä vakiintui, kun Davisin edellinen vakiotussaaja, Paul Neary, siirtyi Marvel UK:n päätoimittajaksi.

JLA: Nail © DC Comics

Davisin taustat ovat tätä nykyä yksityiskohtaisempia ja hahmot realistisempia. Jotain on silti pysynyt samana: naiset kuvataan klassisen aistikkaina kaunottarina, miehet kreikkalaisihanteen ruumiillistumina.

Ihmeellinen loppu

Loppu kuuluu samaan The End -sarjaan, kuin Wolverine: Loppu (Ryhmä-X 4/2005–3/2006). Tulevaisuuteen sijoittuvat minisarjat eivät kuulu sarjan aloittanutta, Jim Starlinin kirjoittamaa, Marvel: The End -tarinaa lukuun ottamatta viralliseen jatkumoon.

Ihmeneloset: Loppu kuvaa niin ikään vain yhtä mahdollista tulevaisuutta. Davisin käsittelyssä siitä muodostuu ajoittain vakava, muttei tarpeettoman synkkä.

Perheongelmia

Kamppailu Tohtori Doomia vastaan on hajottanut supersankariperheen. Tragedia kuvataan takautumana, mutta muistot ovat edelleen pinnalla. Seurauksena Reed Richards on hukuttautunut työhönsä ja ajautunut erilleen vaimostaan, Susanista. Omilla teillään ovat myös Susanin veli, Johnny Storm, joka seikkailee Liekkinä Kostajien riveissä ja Ben Grimm, Möykky, joka viettää rauhallista elämää perheenisänä. Sivuhahmoina esiintyvät Hulktar, Namor, Hopeasurffari ja monet muut tutut hahmot.

Dynaamista jälkeä

Tarinan sydän silti Marvelin vanhimpien supersankarien kuvauksessa. Tarinan kannalta on olennaista, kuinka läheisiksi lukija kokee sen henkilöhahmot. Loppu avautuu parhaiten sellaiselle lukijalle, joka tuntee ryhmän historian ennestään.

Uusikin lukija pysyy kyllä juonessa kiinni, mutta ei tulkitse hahmoja keskinäisine vuorovaikutuksineen täydessä kontekstissaan.

Vaiherikkaasta historiasta kumpuavat nyanssit avautuvat vanhan lukijan eteen lämmittävän nostalgisena kudelmana.

Kehystarinan mahdollistamia lisäjännitteitä ihmissuhteille Davis ei käsittele, vaan marssittaa Ihmenelosten kaikki tärkeimmät viholliset esiin.

Tarina ei lukuisista hahmoistaan huolimatta rönsyile, vaan Davis nostattaa johdonmukaisesti pääjuoneen liittyvää jännityselementtiä. Tässä Davisin apuna toimii kuuteen osaan jakautuva minisarjaformaatti, joka pakottaa juonen rakenteeltaan jänteväksi kokonaisuudeksi.

Nappitoteutus

Ihmeneloset: Loppu on oiva otos Davisin nykytasosta. Harva kuvittaja saa sivut näyttämään yhtä hyviltä, kun ruutuina käytetään joka suuntaan vinksottavia nelikulmioita ja kolmioita.

Sivuja hallitsee monesti jokin teema ja vaikutelman täydentää väreineen John Kalisz, joka tekee yhtä huolellista jälkeä kuin kuvittajat.

Väritys täydentää kuvituksen

Kirjan komea formaatti on sama, jota käytettiin viime vuonna Hämähäkkimies ja Musta Kissa: Pahat työmme eloon jäävät -julkaisussa. Sen painojälki on korkealuokkaista ja värit korostuvat kauniisti mustaa myöten.

Ensimmäisen Fantastic Four -elokuvan ilmestyminen vilkastutti Suomen Ihmeneloset-sarjakuvatarjontaa. Toivoa sopii, että sama toistuu jälleen. Joka tapauksessa Egmont ei olisi voinut valita Loppua parempaa julkaisua.

Toinen kerta kassamenestyksen kertoo

Ihmeneloset: Loppu (Fantastic Four: The End)
Tarina ja taide: Alan Davis
Tussaus: Mark Farmer
Värit: John Kalisz
Toimittanut ja suomentanut: Jouko Ruokosenmäki
Ladonta: Pisara Oy, Janne-Matti Keisala
Alkuperäissarjan toimittanut: Molly Lazer, Aubrey Sitterson, Tom Brevoort ja Joe Quesada
Julkaisija: Egmont Kustannus Oy Ab
ISBN: 978-952-469-730-9
Painopaikka: Italia, 2007
Ulkoasu: väri, A4, 146 s., Nid.
Ovh: 12,90 €


Kuvat © Marvel Characters, Inc.

Keskustele Ihmeneloset: Loppu -sarjakuvasta Kvaakissa.

Keskustele Fantastic Four: Hopeasurffari -elokuvasta Kvaakissa.