Kesä keltaistuu

Yli kymmenen vuoden odotus päättyy, kun Simpsonien perhe heijastuu valkokankaille. The Simpsons Movie on katastrofielokuva, mutta ei sentään katastrofi. Se on juuri sitä mitä keltaperheen fanit janoavat.

”Hei te hölmöt siellä! Miksi katsotte teatterissa sellaista mitä voisi nähdä kotona telkasta”, huikkaa kaikkien ahmattien sankari Homer elokuvan aluksi. No, ainakin suuri kangas on tarjonnut Simpsonien tekijöille mahdollisuuden näyttää paljon sellaisia yksityiskohtia jotka eivät kotitelkkarissa kunnolla erotu.

Kahdeksaankymmeneen kahdeksaan minuuttiin on raamiteltu tavaraa ainakin neljän perusjakson edestä. Simpsonien luoja, Matt Groening sanoi jo kauan sitten, että yhdessä Simpsonien jaksossa on materiaalia kokonaiseen elokuvaan. Mutta voisiko Simpsonien elokuvan juonen sitten tiivistää yhdeksi 21-minuuttiseksi jaksoksi?
Ehkä ei sentään. Irtovitsejä on tuttuun tapaan paljon, hyvin paljon, samoin viittauksia muihin elokuviin ja oikeastaan kaikkeen mahdolliseen.

The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.
The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.

Useimmat heitot kuitenkin tukevat juonirakennetta eivätkä pysäytä tarinaa.

Tyyli on toki entinen, eli samaa vitsirepäisyä toistetaan uudestaan ja uudestaan, käännetään ja kaulitaan. Mutta selvästi tämän filmin käsikirjoitusta on todellakin viilattu viilaamasta päästyä, ja leikkauspöydän äärellä jatkettu tiivistelyä yökaupalla. Varmasti tuleville dvd-julkaisuille riittää teatterissa näkymätöntä materiaalia yllin kyllin. Jos sitä ei havaitse tahallisista juoniaukoista, viimeistään lopputekstit paljastavat mitä hahmoja ja käänteitä jäi toistaiseksi näkemättä.

Niin, elokuvan varsinainen juoni kertoo, että Simpsonien tekijätiimin mielestä Al Goresta olisi pitänyt tulla USAn presidentti. Ehkä, tai sitten ei, sillä kaikesta voi tehdä ja tehdäänkin pilkkaa Springfieldin yläpurentaisten keltaihmisten kierossa maailmassa.

Kaikki on kaupan ja pahin mahdollinen havaitaan vasta kun se on jo tapahtunut.
Mutta hitot aliteksteistä ja sanomasta, tätä elokuvaa mennään katsomaan ennen kaikkea Homerin ja Bartin takia. Bart pääsee tekemään tempauksia, joita television maailmassa ei sallittaisi. Silti kyse on koko perheelle suunnatusta elokuvasta, eli repostelu ei sukella liiaksi ali vesirajan.

The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.
The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.

Homer taas ei ole aivan niin tyhmä kuin pahimmillaan televisiossa, vaikka onkin – jälleen kerran – aiheuttaa koko Springfieldin tuhon, eikä tietenkään ota vastuuta mistään ennen kuin on pakko.

Simpsonien elokuvaa on melko turha mennä katsomaan, ellei tunne tv-sarjaa edes kohtuullisen hyvin. Useimmat springfieldiläiset pääsevät ainakin vilahtamaan kankaalla. Voin hyvin kuvitella, miten katsomon pahimmat Simpson-friikit huudahtavat vähän väliä (toivottavasti vain mielessään, ei ääneen): ”Aah, tuossa on viittaus jaksoon 2F453…”

The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.
The Simpsons TM and (c) 2007 Twentieth Century Fox Film Corporation. All rights reserved.

Lopputekstitkin kannattaa töllöttää tarkkaan, sillä toki niihinkin on riittänyt vielä virnuilua. Simpsonien elokuva on varmasti parasta viihdettä mitä Amerikasta on lupa odottaa, mutta Simpson-jatkumon sisäisessä kamppailussa elokuvan tarina häviää itselleen. Kerrankin Homer on – melkein – oikeassa sanomassaan. Telkkarissa Simpsonit ovat parhaimmillaan.