Sci-fi-festarien sarjakuva-antia

Turusta on monta tarinaa. Tässä Kvaakin etäispesäkeen epävirallinen sukellus 1. – 3.8.2003 järjestettyyn Finncon – Eurocon tapahtumaan, jonka ohjelmatarjonta oli ylenpalttinen!

Perjantain piirtohommista puutuneena raahauduin Turun Yliopistolle vasta kahdentoista maissa lauantaina. Onnistuin missaamaan mm. ”Hauskat ja Hupsut sci-fi sarjikset” -paneelin sekä aamun kaksi ensimmäistä anime-esitelmää. Myös klo 12 alkanut ”Vaatteet animessa” meni ohi, sillä sali oli pakkautunut ääriään myöten täyteen. Oli siis aika lähteä opastamaan Kiveä Pub Proffaan ja nauttimaan grillilounasherkkuja Salomaan kanssa.

Hulk ja Thor vs. Anime

Jussi Nikanderin Animen teknologia: tietotekniikka meni ohjelmassa päällekkäin Otto Sinisalon Hulk vastaan Thor -ajatusleikin kanssa. Alkuun Nikander kertoi ohuesti tietotekniikan kehityshistoriaa, ja ryhtyi sitten vertailemaan sitä animessa käytettyjen koneiden kehitykseen. Valitettavasti sen paremmin powerpointteja kuin kalvojaan ei kyetty teknisten ongelmien vuoksi(!!!?) näyttämään, joten esitelmästä jäi mieleen lähinnä se, mitä aiheesta tiesi jo ennakolta. Sekä tietenkin yleisöön pesiytyneiden Bitti-lehden lukijoiden ja muiden nörttien kommentoivat esimerkit siitä, miten missäkin päin maailmaa tietokonesysteemit ovat jo hyvinkin pitkällä. Onneksi aulaan oli koottu aiheesta mininäyttely tekstiplansseineen. Näin jälkeen päin tarkasteltuna tietotekniikka on ollut animessa yhtä hassua, mutta eri tavalla kömpelöä, kuin oikeassa elämässäkin. Tetsuwan Atom, eli Osamu Tezukan Astroboyna tunnettu piirretty vuodelta 1963, toimi lähtölaukauksena sci-fi animelle.

Batle Angel Alita

Mikko Laaksonen puhui seuraavaksi, graduunsa tukeutuen, Batle Angel Alitasta ja kyborgiruumiin poliittisesta merkityksestä. Laaksonen aloitti lupaavasti taustoittamalla kyborgiuttta. Erilaiset tekniset apuvälineet ja implantit kuulolaitteesta lonkkaproteesiin, ovat olleet arkipäivää jo kymmeniä vuosia. Kyborgimeininkeihin päästäänkin vasta sitten kun koneistamiseen liitetään valtaa ja polittiikkaa. Jos ihmisen lisäkkeen avulla pyritään paremmin suorittamaan jokin tehtävä tai tavoite, eli jos paranneltu ihminen toimii (valtakoneiston) taktisena aseena. Tai jos implantin avulla valtakeskittymä kahlitsee tai ohjailee yksilöä.

Seuraavaksi Laaksonen esitteli hahmot, ja alkoi sitten kertoa, miten teoksessa ylä- ja alakaupunkien välillä voidaan nähdä valtava määrä ristiriitoja ja miten se voidaan nähdä länsimaiden ja kehitysmaiden suhteen metaforana. Perusasetelma rinnastuu toki myös yksittäisten maiden kahdenvälisiin suhteisiin (esim. U.S.A. ja Vietnam). Kirjallisuudentutkijana Laaksonen sai paljon irti Alitan rakenteesta ja hahmoista ja muisti toki sivulauseessa todeta, että kyseessä on toimintasarjakuva. Ihmisen ja koneen ongelmallisen suhteen, ja koko ihmisyyden määrittelyn Alitta tarjoaa myös paljon eväitä. Yleisökin intoutui keskustelemaan aiheesta.
Kalvojen niukkuus piti huolen siitä, että tämäkin esitelmä avautui lähinnä asiaan vihkiytyneille. Laaksonen oli löytänyt sarjakuvasta myös ”jotakin hyvin saksalaista” mutta en enää muista mitä. Olen tankannut pari ensimmäistä kirjaa läpi juuri saksaksi, ja voin yhtyä esitelmöijän näkemykseen. Juoni kuulemma muuttuu siitä eteenpäin ja muutenkin kyseessä on kaikin puolin saavutettavissa oleva lukukokemus, sillä kirjoja lienee vain yhdeksän.
Alita faneja oli paikalla pilvin pimein, enkä uskaltanut kysyä Laaksoselta kerettiläistä kysymystä: Miten on mahdollista, että normaalilta viihdesarjakuvalta näyttävä teos todellakin sisältäisi näin rankkoja merkityksiä ja vakavaa asiaa? Ilmeisesti se on mahdollista, ei kai sitä muuten olisi hyväksytty gradun aiheeksi!? Tämä syvällisempi suhtautuminen sisältöön on kaiketi parhaita mangoja yhdistävä tekijä. Yukito Kishirokin tuli varmasti miettineeksi syntyjä syviä ollessaan vakavasti sairaana (luennoitsija ei paljastanut yksityiskohtia?!) tehdessään tarinaa.

Lisää animehöttöä

Kolmelta, kuunneltuani myyntipöydässä ensin tovin Huitulan kokemuksia jenkkilän matkalta, kävin kuuntelemassa paneelin sci-fi-harrastuksen järjestäytymisestä. Tila oli hyvin ilmastoitu. Olisin halunnut seurata Jonathan Clemensin esitelmää digitaalisesti tuotetusta animesta, mutta tälläkään kertaa suuren suosion vuoksi saliin ei ollut mitään asiaa. Sama ilmiö toistui neljältä Cosplay-esityskisassa joka liimasi jopa kakkossalin ikkunat täyteen katsojia. Japanista Suomeen rantautuva ilmiö on sangen mielenkiintoinen. Fanit pukeutuvat animehahmoiksi ja esittävät sitten lempikohtauksiaan piirretyistä. Esityksiä voidaan vielä höystää musiikilla ja muilla erikoisefekteillä. Mikäs sen hauskempaa ja söpömpää.
Viiden maissa aloin hiipua. Vielä olisi voinut seurata animekaraokea. ”Tule laulamaan animemusiikkikappaleita yksin tai porukassa. Sinun ei edes tarvitse osata Japania!” Arigatooo, mutta joku toinen kerta…

Aika rientää kuin siivilä

Päivän aikana ehdin moikkailla tuttuja ja tehdä pieniä hankintoja myyntipöydistä. Illalla oli sitten ohjelmassa alkoholinkäyttöä. Tukholman Serieteketin vetäjän Kristiina Kolehmaisen kanssa on aina hauska keskustella sarjakuvapolitiikasta ja harrastamisen eri muodoista eri maissa. Alkuilta vierähti torin varressa Börssin terassilla, jonka jälkeen seurueemme kävi katsomassa P. A. Mannisen näyttelyn Cosmicissa.

Viralliset partyt ja naamiaiset oli järjestetty pintapaikkaan nimeltä Kino. Sinne päädyttiin pimeyden laskeuduttua. Ulkona oli terassia, yläkerrassa baaria ja alakerrassa yökerhoa. Naamiaispuvussa olisi välttänyt 6euron pääsymaksun. Tämä tietenkin johti mitä uskomattomampiin virityksiin humalaisten sci-fi- ja sarjakuvaharrastajien parissa. Ystävällinen ovimikko kertoi Mikkelin Sarjakuva-akatemian puuhamiehelle, ja Kersantti Napalmin armoitetulle käsikirjoittajalle Vesa Vitikaiselle (kuvassa), että ”aurinkolasit ja hassu t-paita ei riitä naamiaisasuksi… koska jotkut ovat panostaneet pukuunsa omaisuuksia!”. Merkillinen perustelu. Portieri huomasi vasta autettuna Vesan varsinaisen naamiaisasun, eli PAF -logolla varustetun rintamerkin. Se sentään todistaa hänen kuuluvan kovemman luokan agenttijärjestöön.

Fantastisia ilmiöitä

Päätimme jäädä väijymään pukuja yläkerran läpikulkubaariin.
Harvoin jos koskaan, on humalaan hankkiutuminen tehty yhtä vaikeaksi kuin Turussa. Baaritiskeille oli noin puolen tunnin jono! Palkkioksi tästä oli mahdollisuus ostaa max 0,3 litran alkoholijuomia. Nollapilkkukolmosia!? Haloo! Baari- ja vessajonoissa vietetyn ajan rytmittäminen vaati huomattavia ponnisteluja. Asiantila johtikin siihen, että ryhdyimme tilaamaan juomia tarjottimillisittain.

Lopulta pääsimmekin sitten känniin (kuvassa). Yökerho ei varsinaisesti tuntunut olevan ainakaan sarjakuvaharrastajien suosiossa.
Pöydässämme viettivät eripituisia aikoja mm. Kristiina Kolehmainen, Ninni Aalto, Kristian Huitula, Vesa Vitikainen, Anu Lavonen (tuleva Parrakas nainen), Marjo Granlund (Helsingin Sarjisfestarit) sekä kustannusmagnaatit Tero Salomaa ja Hannu Paloviita.

Yksi naamiaispuvustuksen hallitsevia piirteitä oli aina ajankohtainen Star Trek. Hiltunen ja Parviala kulkivat parivaljakkona Safiiri ja Teräs. Timo Niemen seurassa paikalle ilmestyi henkilö, joka oli kuin ilmetty Juba! Loppuillasta nuori lempi räiskähteli kun nörttipoika kohtasi elämänsä naisen, vulcanuslaisen tytön. Kenties oudoin ilmiö koettiin kuitenkin vähän puolen yön jälkeen, kun Makedonian Make LAHJOITTI kaksi euroa sarjakuvapiirtäjien ja kustantajien yhteiseksi hyväksi. Näitä ”onnenlantteja” on vain yksi maailmassa! Nyt se on varmassa tallessa, jälkipolvien ihmeteltäväksi lasikupuun säilöttynä.

Sade

Valomerkin lähestyessä keplottelimme itsemme jonon ohi, erään hotellin ravintolaan. Seuraamme oli liimautunut poninhäntäinen sci-fi- britti, Martin tai joku, joka pyrki iskemään joukkomme tukhomalaisvahvistusta. Muiden jonottaessa baaritiskillä Kristiina lähti (yli tunniksi!) jonottamaan nakkikioskille. Ravintolassa nautimme sponsoroitua rommia ja ostettua olutta. Kolmen maissa ulkona alkanut rankkasade katkaisi tuskastuttavan kuumuuden. Nukkumaanmeno kävikin sitten sutjakasti kun suihku tuli otettua jo matkalla.

Saisiko olla lisää animea ja mangaa?

Seuraava festaripäiväni alkoi kahdelta. Eksyin kuuntelemaan Boris Hurtan kunniavieraspuhetta joka, syväluotasi keräilyn ja divarien maailmaa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikä tahansa paperista luettu juttu, vaan aidosti humoristinen ja terävänäköinen tarina. Kolmelta alkanut Cosplay-pukukilpailu pursutti anime/manga- salin jälleen kerran yli äyräittensä. Minun piti ottaa aulassa olleen paperimassa(?)veistostaiteilijan nimi ylös, mutta pikkupatsaat oli jo korjattu parempaan talteen. Tämä on ymmärrettävää, sillä tavallinen pöytä oli aivan liian suojaton paikka tälläisessa tilaisuudessa. Edellispäivänä olin sentään saanut valokuvattua patsaita (kuva oik. ja alla).

Sermeissä oli esillä Sami Juvalan, Anna Stenmanin ja Maija Rajalan piirroksia ja sarjakuvia.

Kaksi viimeksi mainittua, sekä Essi Nopanen, Noora Luolamo ja Jenni (joku) osallistuivat myös neljältä alkaneeseen ”Mangan luominen” paneliin, jonka veti Kuy Eturautti.

Onko manga sarjakuvaa?

Oli virkistävää seurata nuorten ja innostuneiden tekijöiden keskustelua. Kaikki olivat muuten myös pukeutuneet aiheen edellyttämällä tavalla!
Manga ja animeharrastajat eivät joko ole koskaan kuulleetkaan viimevuosituhannen dinosauruksista, sarjakuvaseuroista, tai sitten he haluavat tehdä pesäeroa perinteiseen sarjakuvaharrastukseen. Kukaan ei nimittäin puhunut sarjakuvasta, vaan kaikki puhuivat mangasta (mikä on tietenkin sama asia, mutta eri kielellä). Ajatelkaa, jos joku eurooppalaisen tyylin viljelijä puhuisi koko ajan että ”Mä teen bedetä.” tai supersankaripiirtäjä kertoisi piirtävänsä comicsia… Panelistien lähtökohdat eivät kuitenkaan poikkea siitä miten asia aina on ollut. Tehdään sitä tyyliä mikä itseä miellyttää. Vaikutteita voidaan sitten ottaa laajemminkin.

Mangan erityispiirteenä näkyy meillä ainakin naispiirtäjien suuri määrä ja se, että nuoretkin tekijät ymmärtävät juonen ja sisällön merkityksen. Netti ja tietokone ovat useimmille tekijöille sekä luonnollinen työväline, että julkaisukanava. Oikeastaan tämä on positiivinen ilmiö siinäkin suhteessa, että How to draw Manga -oppaat ovat alan kirjallisuuden ehdotonta eliittiä!

Viimeiset hankinnat ja pois

Yleiskone Salomaa, PIBin Rouvinen ja Koo Kolehmainen saapuivat festarialueelle, samalla kun Manninen ja Kivilahti tekivät poistumiseleitä. Loppuaika olikin sitten himmailua. Viideltä alkanut Peter Jackson/Tolkien paneelisali oli täysistä täysin (ja ilmastoimaton). Hätäpäissäni tulin hankkineeksi Trina Robbinsin kässäämän Ihmenaisen ja Semiciltä ilmestyneen Byrnen Namorin. Sekä antiikkisen Sarjatekijä -omakustanteen vuodelta -83. Juban liityttyä seuraan läksimme vielä läheisen kahvilan terassille vetämään festarit nippuun. Yleismieliala oli positiivinen, festariviilinki oli ollut hyvä. Kiitokset järjestäjille!