Toisinaan kaksi sarjakuvantekijää ovat kuin saman laulun sanat ja sävel, jotka sopivat yhteen vain toistensa kanssa.
Sarjakuvamaailman maineikkaimman työparin muodostivat Asterixin luojat René Goscinny ja Albert Uderzo. Kun Goscinnyn lääkäri ajoi tämän hengiltä kuntopyörässä, oli Asterix-tarinoiden henki ja sielu lopullisesti poissa.
Kun unelmapareja syntyy, niiden tulisikaan erota kuoleman kautta. Garth Ennis ja Steve Dillon muodostavat tällaisen parin.
Steve Dillon – Tasaisempi kuin Pohjanmaa
Dillonilla ei ole mielikuvitusta tai mukautumiskykyä. Hän on kuin taitava metsuri, joka veistää moottorisahallaan hämmästyttäviä karhuja.
Koko uransa ajan Dillonin heikkoudet ja vahvuudet ovat pysyneet samoina. Kuvittaessaan Judge Dredd -tarinoita 2000 AD -lehteen 1980-luvulla, Dredd niittasi rikollisia, ihmissusia ja hirviöitä.
Tulevaisuuden visioihin ja hirviöihin Dillonin mielikuvitus ei riittänyt. Sen sijaan maanläheisten hahmojen kanssa Dillon on ollut aina rautaa.
 |
|
Wolverine: Origins
|
Daniel Wayn kynäilemät Tuomarin seikkailut ja Supreme Power: Nighthawk -minisarja onnistuivat hyvin. Tuomarilla on aina ase kädessä ja Nighthawk rikkoi polvia golfmailalla, mikä sekin on varsin maanläheistä.
Wayn tavoin Ennis ei koskaan ole tylsä. Tylsän kirjoittajan aisaparina Dillonkin on vain tylsien tarinoiden tasainen kuvittaja, mikä on pahempaa kuin olla yliarvostetun Ennisin aliarvostettu työpari.
Ennisin työparina Dillonin tuskin täytyisi kuvittaa perinteistä supersankaritoimintaa, minkä luulisi olevan helpotus Wolverine: Origins -sarjan jälkeen. Jos kyse ei ole kaksinkamppailusta tai ampumakohtauksesta, Dillonin toiminta näyttää jäykältä.
Jos Dillon ei osaisikaan piirtää viittasankareiden turpakäräjöintiä, kukaan ei ylitä miestä puhuvien päiden piirtäjänä. Dillonin kuvittamien hahmojen kasvonilmeitä ei koskaan tarvitse tulkita, vaan tunteet välittyvät niistä pienintäkin vivahdetta myöten.
Tästä syystä hän on täydellinen työpari Ennisille, jonka tarinoissa puhuvat päät intoutuvat mättämään toisiaan turpaan ja tarttuvat ensimmäisestä tekosyystä aseisiin. Ennis kirjoittaa juuri sitä, minkä visualisoimisessa Dillon on pahuksen hyvä.
Garth Ennis – Tarantino rennyharlinien joukossa
Ennis kirjoittaa sujuvia, väkivaltaisia tarinoita. Hän on kuin nuori Clive Barker, jolla on vain yksi temppu hihassaan, ja joka käyttää sitä koko ajan.
Ennisin temppu on graafinen ja yksityiskohtaisesti kuvattu väkivalta, joka jättää vain yhden tien: tehdä väkivallasta yhä graafisempaa ja yksityiskohtaisempaa. Tähän ei yksikään kirjoittaja pysty ilman pätevää kuvittajaa.
Vahvuuksistaan huolimatta Ennis ei ole alansa huippujen tasolla. Preacher, sarja joka loi pohjan Ennisin maineelle, on verbaalisesti ja graafisesti jenkkisarjakuvan merkkiteos, mutta kehystarina on kuin pahaisen räkänokkateinin väsäämä.
Ennisin tulisikin pysyä Tuomarin kaltaisissa, vakiintuneissa hahmoissa, jotka tarjoavat hiekkalaatikon, jonka rajoissa temmeltää. Tällaisia hahmoja ei kuitenkaan riitä loputtomiin. Thor: Vikings -minisarja ja sessio Darkness-sarjan parissa osoittaa, että mies on omalla tontillaan vain väkivallan kuvaajana.
Kun Ennisin temppu on kulutettu loppuun, hänellä ei ole enää pitkä matka Hämähäkkimiehen vakiolehden vakiokirjoittajaksi. Ja sen jälkeen kukaan ei enää vaivautuisi mainitsemaan Tarantinoa Ennisin yhteydessä.
 |
|
Preacher
|
Kukaan toinen sarjakuvataiteilija ei innostu kuvaamaan pohjois-irlantilaisessa mielessä keitettyjä visioita yhtä huolellisesti kuin Dillon. Lewis Larosa tai Leandro Fernandez eivät pystyneet tuomaan väkivaltaa The Punisher vol. 5:ssä yhtä lähelle lukijaa kuin Dillon omana Tuomari-kautenaan (Mega-Marvel 5/2001 ja 5/2002, alkuperäisnumerot The Punisher vol. 3 1-12). Vain Glenn Fabry lähestyi samaa tasoa The Authority: More Kev -minisarjassa.
Tosiasiassa yksin Dillon osaa siirtyä graafisen väkivallan ja kieroutuneisuuden esittämisessä kuvottavasta huvittavaan yhtä luontevasti. Tämä tekee Dillonista ainoan kuvittajan, joka pystyy toistamaan Ennisin temppua kerta toisensa jälkeen lukijan kyllästymättä siihen.
Ennis ja Dillon ovat melkein enemmän kuin työpari; he ovat kuin yksi ja sama persoona, joka on syntynyt kahteen ruumiiseen.
Keskustele Garth Ennisistä (ja Steve Dillonista) Kvaakissa.
Kommentoi tätä kolumnia ja Kvaakin sisällöntuotantoa.