Sarjakuvakilpailu: Muuttuva Eurooppa

Eurooppanuoret ry järjestää sarjakuvakilpailun aiheesta “Muuttuva Eurooppa”

Kilpailun teemana on Euroopan muutos ja kuinka nuoret muutoksen kokevat.

Aiheen käsittelytapa on vapaa, kaikki popista politiikkaan huomioidaan.
Aihetta voi käsitellä esimerkiksi monikulttuurisuuden, kulttuurien
törmäyksen, rauhan, muodin, kansainvälisyyden tai liikkuvuuden kautta.
Vain mielikuvitus on rajana! Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa alle
35-vuotias.

Töiden toteutustapa: värillinen tai mustavalkoinen. Toivottuna
paperikokona A4, tarinan pituus voi olla parista ruudusta pariin sivuun.

Kilpailu aukeaa 1.6 ja päättyy 15.8.2007. Kilpailun parhaimmistoa
julkaistaan Eurooppanuoret ry:n nettisivuilla sekä järjestön
Tähdistö-lehdessä.

Kilpailun voittajatyö palkitaan 150 euron lahjakortilla Stockmannille,
toiseksi ja kolmanneksi tulleet palkitaan 50 euron lahjakorteilla.
Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Eurooppanuorten t-paitoja.

Sarjakuvakilpailun raadissa ovat sarjakuvapiirtäjä Johanna Rojola, AD
Liisa Seppo, kuvittaja Kalle Talonen ja Eurooppanuorten edustajana
puheenjohtaja Joonas Turunen.

Kilpailutyöt lähetetään osoitteella:

Eurooppanuoret ry / Sarjakuvakilpailu
Oikokatu 3
00170 Helsinki

Voit myös skannata työsi ja lähettää sen sähköpostitse osoitteella
elina.kiiski(at)eurooppanuoret.fi

Muista liittää mukaan yhteystietosi.

Osallistuessaan kilpailuun tekijä suostuu siihen, että hänen
työnsä julkaistaan ilman eri korvausta Tähdistö-lehdessä sekä
Eurooppanuoret ry:n nettisivuilla. Kilpailun ja julkaisun jälkeen
sarjakuvien oikeudet palautuvat
kokonaisuudessaan tekijöille.