Napa näkyy

Viime vuonna Napa-kustantamo täytti 10 vuotta. Sen kunniaksi Napa valmisti marraskuussa näyttelyn Roubaixiin. Näyttely kuului La Condition Publiquen Suomi-kokonaisuuteen, jossa oli nähtävillä myös Kustaa Saksin grafiikkaa ja Jouko

Jenni Ropen ja Terhi Ekebom tekemä seinämaalaus Roubaixissa. Kuva:Jenni Rope
Jenni Ropen ja Terhi Ekebom tekemä seinämaalaus Roubaixissa. Kuva:Jenni Rope

Lehtolan valokuvia. Samaan aikaan Roubaixissa oli lisäksi Marimekon tuotantoa esittelevä näyttely kaupungin vanhassa uimahallissa, sekä uutta suomalaista sarjakuvaa luotaava Soleils de Minuit -näyttely kaupungin mediateekissa.

Napan näyttelyhuoneessa La Condition Publiquessa esillä oli ryhmän taiteilijoiden valmistamia marionetteja, kustantamon julkaisuja vuosien varrelta, sekä paikan päällä tehty monimetrinen, kahdelle seinälle levittyvä seinämaalaus.

Marionetit Roubaixissa. Kuva: Terhi Ekebom
Marionetit Roubaixissa. Kuva: Terhi Ekebom

Seinämaalauskokonaisuuteen liittyivät myös maalauksen läheisyyteen lattialle levittäytyvät kolmiulotteiset talot. Jenni Ropen ja Terhi Ekebomin mustalla ja valkoisella maalaama seinämaalaus muodosti talojen ylle kaartuvan mielenmaiseman. Isot pinnat täyttyivät graafisilla kuvioilla ja muodoilla.

Avajaisissa kattoon ripustetut marionetit olivat sekä lapsi- että aikuisvieraiden ahkerassa käytössä.

Rouje-gallerian näyttelyn juliste.
Rouje-gallerian näyttelyn juliste.

Keväällä 2007 suomalaiset sarjakuvataiteilijat esittäytyivät Poitiersissa, Ranskassa Soleils du minuit-näyttelyn laajennetussa osassa (Ville Ranta, Marko Turunen, Terhi Ekebom) paikallisessa Mediathequessa sekä Kanadassa Festival de la BD Francofone de Quèbec-festivaaleilla ( Mikko Väyrynen, Johanna Rojola, Jenni Rope, Kasper Strömman, Pauliina Mäkelä, Tommi Musturi, Terhi Ekebom ). Työt oli ripustettu Rouje-galleriaan yhteisnäyttelyksi paikallisten uusien tekijöiden kanssa.

Napa- ryhmä (Rope, Ekebom, Strömman, Rapi) valmisti myös helmikuussa från apa till napa- nimisen seinämaalauksen Päivälehden museon Kuplagalleriaan Helsinkiin.

Toukokuussa Napalta ilmestyi My Dream Furniture -postikorttikirja, johon unelmahuonekalujaan on piirtänyt kahdeksan taiteilijaa (Nene Tsuboi, Kasper Strömman, Jenni Rope, Aapo Rapi, Kati Rapia, Pauliina Mäkelä, Jussi Karjalainen, Terhi Ekebom) . Kirjan avajaiset pidettiin Milanossa Kosanostra –galleriassa , johon ryhmäläiset taas valmistivat suuren seinämaalauksen.

Kasper Stömmanin pelikorttituoli. Kuva: Jenii Rope
Kasper Stömmanin pelikorttituoli. Kuva: Jenii Rope

Tällä kertaa maalaamassa olivat Kasper Strömman, joka vastasi takaseinän televisio-aiheisista töistä, sekä Rope ja Ekebom jotka työstivät sivuseinälle jättimäisen istuvan kaukosäädintä pitelevän naisen. Työskentely Milanossa eteni Roubaixin hyväksi havaitun tavan pohjalta, yhteisestä isommasta muodosta ja ideasta kohti kunkin taiteilijan omaa ilmaisutapaa.

Jenni Rope Kosanostrassa. Kuva: Terhi Ekebom
Jenni Rope Kosanostrassa. Kuva: Terhi Ekebom

Galleriassa esillä ovat myös Pauliina Mäkelän ja Kasper Strömmanin originaalit postikorttikirjasta,

Valmista työtä on hankala saada kuvattua kokonaisena. Kuva:Terhi Ekebom
Valmista työtä on hankala saada kuvattua kokonaisena. Kuva:Terhi Ekebom

sekä Strömmanin pelikorteista valmistetut huonekalut. Jenni Ropen silmä- ja nenätyynyt

Avajaiset Kosanostrassa. Kuva:Kasper Strömman
Avajaiset Kosanostrassa. Kuva:Kasper Strömman

löysivät myös paikan galleriasta mustan nahkatuolin päältä.

Jos ehdit jo käydä Milanossa Napa-näyttelyssä, kannattaa silti tulla My Dream Furniture -kirjan julkaisujuhliin ja näyttelyn avajaisiin myös Helsinkiin. Lauantaina 26.5. kello 18-21 Napa-kaupassa nähdään näyttelyn uusi versio.

Napa Eerikinkatu 18 00100 Helsinki

www.napabooks.com

www.myspace.com/napabooks

Näyttely avoinna 26.5.-30.6, pe-la 12-20