Uppoaako uusin Väinämöinen suohon?

Alussa oli suo, kuokka ja Väinämöinen. Perisuomalaista sarjakuvaa Kalevalan Väinämöisestä.

Muinainen jumala kohtaa uusimmassa seikkailussaan koulumaailman, Eu-direktiivit, sekä Asterixin ja Obelixin.

Petri Hiltunen: Väinämöinen 8 – Suo siellä…

Ei kai Väinö murehdi maailmanmenoa?
Ei kai Väinö murehdi maailmanmenoa?

Kustannus Oy Jalava
ISBN: 978-951-887-384-9
Hakapaino Oy, Helsinki 2007
63 sivua, pehmeäkantinen
A4, mv- sarja
.

Petri Hiltunen (1967) tuli nykynuorisolle tutuksi vasta hiljattain Tomi Putaansuun kanssa yhteistyössä tehdyn Lordin Alkuperän myötä. Silti Puupäähatun voittanut Hiltunen on kokenut konkari. Hän on yhtenä ainoista suomalaisista käsittänyt koko sarjakuvan laajuuden ja soveltanut sitä töissään. Hiltuselta löytyy sarjakuvia fantasiasta historiaan ja huumorista mytologiaan. Paljon on mies kokenut ja piirtänyt, kerennyt saada mainetta ja kunniaakin monelta suunnalta. Jokaiselle hiukankin sarjakuvaa tuntevalle on tuttu tämä nimi, ehkä juuri johtaen juuriaan laajasta sarjakuva-alasta. Silti miehen kynänjäljen tunnistaa sarjakuvassa, kuin sarjakuvassa.

Persoonalliset, humoristissävyitteiset hahmot vilahtelevat Väinämöisen kansissa. Persoonallisuutta hahmoista ainakin löytyy, tai niin paljon, kuin elävästä ja puhuvasta puutarhatontusta, haamusta, noidasta ja siilistä, sekä 250 miljoonaa vuotta vanhasta jumalsankarista voi löytyä. Hahmojen ilmeet kertovat niin paljon, ettei tekstiä edes tarvittaisi. Liialla tekstillähän pilataan strippisarjakuva.

Jumalsankari julistaa, olen palannut!
Jumalsankari julistaa, olen palannut!

Muinainen jumalsankari Väinämöinen elää edelleen. Hänen tyylinsä koota hoiviinsa toinen toistaan erilaisia ja erikoisia hahmoja (eläimiä) jatkuu. Vaka Vanha Väinämöisen vakuus alkaa horjua, kun puutarhatonttu Jabe tietää nykyajan asiat paremmin. Hän lähteekin koulumaailmaan korjatakseen tämän kauhean erehdyksen. Vaikka Jabella hiukan moraalisesti kyseenalaisen elämän varjona on tullutkin elämänkokemusta ja -viisautta, ei Väinämöisen tiedoissa ole mitään vikaa. Hän tietää ja taitaa asiat miljoonien vuosien ajalta. Koulutie on kivinen ja karmea, mutta myös opettavainen. Väinämöisestä hioutuukin tarinan aikana kunnon koulunkävijä. Sinänsä albumin nimeksi sopisikin paremmin ”ei oppi ojaan kaada…”, tai jotain muuta yhtä älykästä. Sanonnastahan tuo suo siellä- lausahdus on.

Väinämöisen tyylistä haalia hoteisiinsa elämässä kärsiviä eläimiä saa nopeasti vertaukset tuohon maanmainioon Frank Chon Turvatarha- sarjaan. Kuitenkaan kyse ei ole täysin samasta ideasta, vaikka samankaltaisuuksia löytyykin. Turvatarhassa eläimet (ja hoitajat) elävät jossain ajattomuuden keskellä, kun taas niinkin oudossa paikassa kun Väinämöisessä seurataan aikaa ja ajan muutoksia tarkasti.

Piirrustus on tutun huoliteltua ja sujuvaa, sen sijaan käsikirjoituksesta ei voi sanoa samaa. Hiltunen on ottanut tavoitteekseen tehdä strippisarjakuvakokoelman, joka kuitenkin jatkuu koko ajan. Sitä tämä juuri on, mutta heikohkolla menestyksellä. Tarmo Koivisto kai suomalaisista ensinnä kyseisen tyylin aloitti, joka toisaalta toimiikin kertovassa sarjakuvassa. Huumorisarjakuvassa juttu on toinen. Hyvien ja humorististen strippejen väliin pitää saada jotain yhdistämään hyviä strippejä, joka valitettavan usein kostautuu tylsyydellä. Hiukan elävyyttä ja dynaamisuutta tarvittaisiin Väinämöiseen, että se jaksaisi innostaa. Suo siellä… jää aika paljon jälkeen aiemmpia Väinämöisiä juuri em. syyn takia. Vai eivät kai ideat ole loppumaisillaan?

Jostain syystä lukija antaa anteeksi, vaikka keskikohta olisikin täyttä sontaa, kun albumin alku ja loppu ovat hyviä. Niin juuri tässäkin, hyvä maku jäi loppujen lopuksi suuhun tästäkin albumista, juuri onnistuneen alun ja lopun ansiosta, vaikkei sisältö juuri miellyttänyt. Toisaalta, parempikin olisi voinut olla Hiltusen tietäen.

© Petri Hiltunen

Keskustele Väinämöisestä Kvaakissa

Aikaisempien Väinämöisten arvosteluja Kvaakissa:
Väinämöinen 5 – Läpi harmaan kiven
Väinämöinen 6 – Vaaksa vaaraan
Väinämöinen 7 – Se koira älähtää…