Roju on jaksanut heilua

Johanna Rojola: Täti jaksaa heilua – Sarjakuvia vuosilta 1991-2006

Johanna “Roju” Rojola (s. 1970) valmistui Angoulêmen taidekoulusta sarjakuvapiirtäjäksi vuonna 1995 ja on siitä asti elättänyt itsensä sarjakuvataiteilijana.

Taitelijanimi on peräisin nuoruuden punkkariajoilta. Piirtämisen lisäksi Rojola on toimittanut, tuottanut ja organisoinut näyttelyitä, työpajoja ja seminaareja sekä festivaaleja. Nykyisin hän kuvittamisen lisäksi opettaa sarjakuvan tekoa. Lisäksi Rojola tunnetaan naisille suunnatun ja naisten tekemän Naarassarjat-lehden perustajana sekä Suomen sarjakuvaseuran entisenä puheenjohtajana.

Johanna Rojola: Täti jaksaa heilua – Sarjakuvia vuosilta 1991-2006
Kustantaja Kustannusosakeyhtiö Sammakko, Turku
Painopaikka Cityoffset Oy, Tampere, 2006
48 sivua, pk, väri/mv, A4
ovh. 15,00
ISBN 952-483-020-5
© Johanna Rojola 2006

Roju on ollut suomalaisessa sarjakuvatoiminnassa mukana, puuhanaisena ja sarjakuvantekijänä, 1980-luvun lopulta lähtien, eli varsin nuoresta. Nyt hän näemmä katsoo jo itsensä “tädiksi”. No, tätimäisiä tämän koosteen sarjakuvat eivät ole. Toisinaan kyllä kantaaottavia ja saarnaaviakin. Ville Hänninen sanoo esipuheessaan näitä poliittisiksi, minun mielestäni “yhteiskunnallinen” olisi oikea sana. Arkisista tapahtumistahan nämä kertovat, mutta tavalliset, arkiset ihmisethän yhteiskunnan muodostavat.

Roju
Roju

Edellisestä Rojun albumista Kapinapeitto on kulunut jo kymmenen vuotta. Viime vuoden lopulla ihmeteltäväksi saapui tämä kokoelma-albumi, joka sisältää monenlaista sälää mm. Helsingin Sanomista, Ytimestä, Liberosta, Naarassarjoista sekä Suuresta ja Pienestä Kurpitsasta. Varsin monenlaisista julkaisuista siis. Monia on jätetty pois, mutta tähän on ilmeisesti jonkinlaiseksi punaiseksi langaksi valittu kantaaottavuus.

Kaikista sarjoista en löydä “poliittissävyisyyttä”, jota lehdistötiedote kertoo albumin sisältävän. Alun muutama kokeilevahenkinen kollaasisarjakuva kertoo esimerkiksi esineistä joita Roju on kadottanut tai haluaisi ostaa. Ei varsin kantaaottavaa eikä yhteiskunnallista.

Eikä albumia kannata sellaiseksi leimatakaan. Perin viihdyttäviä Rojun sarjakuvat ovat, eivätkä suinkaan mitään kuivaa tilitystä. Piirrostyyli vaihtelee rajustikin eri sarjojen välillä. Sinänsä ymmärrettävää, pitkästä aikavälistä johtuen, mutta ei se kokonaan siitäkään johdu. Ja mustavalkoisia sekä värillisiä sarjakuvia on tässä sekaisin, samoin eri ikäisiä, joka tuo lisää levottomuutta. Mutta eipä tuo haittaa jos ei anna haitata. Itse asia levottomuus on osa tämän koosteen viehätystä.

Muita aiheita ovat feminismi, ehdottelevat äijät ja ulkomaalaisvastaisuus. Pikkutyttöjen hevoshulluutta unohtamatta. Albumin loppupuolelle on eksynyt matkakertomuksiakin. Mutta naisnäkökulmaa tämä erityisesti sisältää, ja sehän tunnetusti kiinnostaa miehiäkin.

Useimmat sarjat ovat lyhyitä yhden-kahden sivun jaksoja. Pari vähän pidempää on mukana. Vanhan kuppilan ehdottelevista äijistä kertova tällainen onkin albumin hervottomin. Vanhemmat sarjat eivät ole yhtä hyviä piirrosteknisesti kuin uudemmat, mutta huumori nappaa paremmin. Vaikka piirsi Roju hyvin jo 90-luvun alussakin. Miss Suomi -kiertueella tehty (ei, Roju ei ollut osanottaja) Hesarin toimittaja Ilse Raution kirjoittama juttu on näyttävä teos, mutta Raution teksti tuo sen tässä kokonaisuudessa irralliseksi muusta albumista. Sarjakuvamuotoon tehty lehtireportaasi.

Esipuheen on laatinut Ville Hänninen. Mukana myös Rojun muistelukset kustakin sarjakuvasta. Painoasussa ei ole valittamista. Värit ovat toistuneet hienosti. Albumi on painettu jämäkälle paperille. Sisäkansien kuvat ovat ylösalaisin, liekö tarkoituksella tuotu levottomuutta lisää.

Päällikansi on varmaankin harkitun karu, ja tuo mielikuvan valokopio-omakustanteesta. Kun sisäsivuille saadaan väriloistoa, niin semmoista pitäisi olla kansissakin. Sinänsä omakuvat nuoresta ja nyky-Rojusta kannessa on oiva idea. Albumin nimi on ilmeisesti lainattu Lapinlahden Lintujen “Sedät jaksaa heilua” -hitistä.

Kokonaisuutena suositeltava katsaus Rojun 15 ensimmäisestä sarjakuvantekijävuodesta. Toivottavasti 15 seuraavan vuoden aikana tulee enemmän albumeja.

Näytteitä muista Rojun sarjakuvista
Keskustele Johanna Rojolan sarjakuvista Kvaakissa