Maailman fiksuin sarjakuva?

Yksi amerikkalaisen sarjakuvan kunnianhimoisimpia töitä ilmestyy viimeinkin pehmeäkantisena laitoksena. Mutta onko Jimmy Corrigan todellakin niin hyvä, kuin väitetään?

Chris Ware
JIMMY CORRIGAN: THE SMARTEST KID ON EARTH
Fantagraphics Books

Chris Waren piirtämä ja kirjoittama sarjakuva on saanut vuonna 2001 Guardian-lehden palkinnon vuoden parhaana kirjana. New York Timesin mukaan Jimmy Corrigan saattaa olla sarjakuvan paras saavutus ikinä. Warea on pommitettu niin Harvey- Eisner- kuin Ignatz-palkinnoillakin.

Jotkin teokset kasvattavat itselleen niin valtavan maineen, että niihin ei enää uskalla koskea. Mielen valtaa taantumuksellinen ajatus: jos kriitikot näin rakastavat tätä teosta, sen on oltava vaikeaselkoinen tai – vielä pahempaa – tekotaiteellinen! Teos on siirtynyt omaan myyttiseen maailmaansa, eikä sitä ole enää tarkoitettu meille kurjille kuolevaisille. Tämä vuoksi ihmiset eivät tule katsoneeksi Citizen Kane –elokuvaa, vaikka se onkin pahuksen viihdyttävä spektaakkeli. Huomaatteko, mihin pyrin?

Jimmy Corrigan on taas ajankohtainen, koska Fantagraphics on ilmoittanut julkaisevansa sarjakuvan edullisena, pehmytkantisena painoksena huhtikuussa. Tämän luettuani päätin ottaa varaslähdön ja hankin Jimmyn kovakantisena. Ja todellakin, pelko teoksen vaikeudesta tai teennäisestä taideposeeraamisesta olivat turhia. Enimmäkseen.

Jimmy Corrigan kronikoi Corriganin suvun miesten epäonnista elämää. Tarina alkaa, kun isättömänä kasvanut Jimmy saa kirjeen mieheltä, joka väittää olevansa hänen isänsä. Kroonisen ujo Jimmy rohkaistuu ja lähtee kiitospäivän aattona tapaamaan isäänsä.

Sarja on alun perin ilmestynyt lyhyemmissä osissa eri julkaisuissa, joten aivan yhtenäinen se ei ole. Jimmy Corriganin ensimmäinen neljännes etenkin on niin sirpaleinen, että lukija alkaa luulla Waren tahallaan vieraannuttavan lukijaa tarinasta. Erilaiset absurdit uni- ja fantasiajaksot katkovat kerrontaa. Ne ovat toki erinomaisesti tehtyjä – palatkaamme Waren teknisiin taitoihin myöhemmin arviossa – mutta episodien hämärä symboliikka ei varsinaisesti kuljeta tarinaa eteenpäin. Vain tässä tarinan ensimmäisessä näytöksessä Ware sortuu taidesarjakuvalle tyypilliseen sudenkuoppaan: kokonaisuuden kannalta yhdentekevään kuvittamiseen vain kuvittamisen vuoksi.

Kun Jimmy lopulta kohtaa isänsä, saa kertomus uutta voimaa. Jimmy on äärimmäinen sivullinen, joka ei yksin kanna tarinaa. Tätä sivullisuutta Ware korostaa muun muassa pidättäytymällä näyttämästä Jimmyn lisäksi ainuttakaan ihmiskasvoa, ennen kuin Jimmyn isä astuu esiin! Vasta Jimmyn isän myötä tarinaan saadaan tekijä, joka vie tarinan ulos Jimmyn neuroottisesta pääkopasta. Päähenkilön äijämäinen faija on läpeensä erilainen kuin sulkeutunut poikansa, mutta elämässään yhtä epäonnistunut. Seuraa hilpeän vaivautuneita tilanteita, kun täysin eri maailmoista tulevat miehet koittavat kommunikoida.

Tarinan toisen näytöksen paikkeilla alkaa arvostaa alkupään omalaatuista kerrontaa. Alussa Ware ikään kuin opettaa lukijalle tarinan oman kieliopin, kerrotatavan, joka on hyvin olennaisella tavalla sarjakuvaa. Jimmy Corriganissa näkee runsaasti nokkelia, suorastaan nerokkaita kerrontaratkaisuja, joita ei voisi siirtää muihin medioihin. Jimmy Corrigan –filmatisointia ei kannata odottaa, vaikka sarjisleffat ovatkin pinnalla. Missä tahansa muussa mediassa sarjakuvan tarina olisi tälläisenään lattea melodraama. Waren käsissä sarjakuvana se on ainutlaatuinen.

Ware piirtää äärimmäisen, suorastaan pakkomielteisen selkää jälkeä. Minkäänlaisia luonnostelun merkkejä ei sarjakuvan sivuilla näy, aivan kuin tarinan olisi piirtänyt kone. Jutun väritys on kaunista omaleimaisen kirkasta ja värit pysyvät viivoitettujen alueiden sisällä kuin värityskirjassa. Liukuefektejä ei juuri käytetä. Välillä on kuin katselisi lentokoneen kuvitettuja pelastautumisohjeita. Tämä osiltaan luo mainittua vieraantumisen tunnelmaa.

Jimmy Corrigan on raskas teos. Siis myös fyysisesti raskas: valtavalla sarjakuvakirjalla voisi tappaa helposti pieneläimiä. En tosin sitä aio siihen käyttää, onhan albumi esineenä aivan liian hienosti designattu, että sitä voisi haaskata tarpeettomaan väkivaltaan. Raskas se on myös emotionaalisesti. Sarjakuva kertoo ihmisistä, ja siitä miten he tekevät pahaa toisilleen, tahallaan tai tahtomattaan. Teemana näyttää olevan jonkinlainen kommunikoinnin js ihmisten välisen yhteyden muodostamisen vaikeus. Ware näyttää lomittain Jimmyn päänsisäisen maailman tapahtumia, kun hänen mielensä ravaa ajassa eteen- ja taaksepäin ja tekee outoja mielleyhtymiä. Silti mies ei saa juuri sanaa suustaan. Eri tavalla traaginen on pääjuonen keskeyttävä takauma, jossa palataan Jimmy isoisän lapsuuteen, Chigagon maailmannäyttelyn rakentamisen aikaan. Kaltoin kohdellun lapsen liikuttavan vakava monologi selostaa kaikkia niitä julmuuksia, jotka tätä kohtaavat.

Jimmy Corrigan nostaa yllättävän paljon tunteita pintaan päästyään vauhtiin. Syy tähän lienee Waren lakoninen kerronta. Kokonaisia sivuja saattaa mennä vaivaantuneessa hiljaisuudessa. Ruutujen tasainen virta tuo tarinaan omanlaistaa toteavuutta. Tätä vasten sitten hahmojen vähäisetkin tunteidenilmaisut tuntuvat jollain tapaa painavimmilta.

Olen puhunut vieraantumisesta ja kerrontaratkaisuista; käyttänyt viiden euron kriitikkotermejä kuin ensimmäisen vuoden kirjallisuuden opiskelija. Olenko säikäyttänyt lisää lukijoita pois hienon teoksen ääreltä, niin yli-innokkailla kriitikoilla on tapana? Jotkin kehutut teokset ovat oikeasti vaikeita, jotkut todellakin tekotaiteellisia. Mutta sarjakuvapa on siitä erikoinen kerronnan muoto, että vaikeatkin tarinat ovat suhteellisen kevyesti sulatettavissa, kun ne kerrotaan sarjakuvina. Kun sekä kuva että teksti valjastetaan tarinankerrontaan, avautuu kertomus helpommin lukijalle. Romaanina Jimmy Corrigan olisi todennakoisesti sietämättömän sisällötön ja pitkäveteinen, elokuvana triviaali. Sarjakuvana se on älykäs, koskettava ja viihdyttävä. Älkää antako lukuisten palkintojen ja pitkiä sanoja käyttävien kriitikoiden säikyttää: Jimmy Corrigan: The Smartest Kid on Earth on olennaista luettavaa kaikille, jotka haluavat nähdä, mitä kaikkia sarjakuvalla voi oikein tehdä.

Joskus tekijöitä sanotaan mestareiksi ja teoksia mestariteoksiksi aivan syystä.

2 Replies to “Maailman fiksuin sarjakuva?”

  1. Tosiaan pehmeäkantinen versio (1kpl) oli paikalla ainakin sunnuntaina 18.5. Helsingin Akateemisessa. Hinta vaivaiset pari kymppiä.

  2. Eipä ole enää! Kiitos vinkistä, Reima, kävin noutamassa paperikansipainoksen hyvään kotiin.
    Ensimmäinen konkreettinen hyöty mitä olen Kvaak-saitista saanut, jo ensi päivien aikana. Mainiota!
    Muutenkin uusi foorumi näyttää lähteneen reippaasti käyntiin, keskusteluja on virinnyt jo useampi, ja uutiset päivittyvät. Aivan loistavaa, toivottavasti menestys osoittautuu kestäväksi.

    t: Maria :c))

Kommentit on suljettu.