Aukko-antologia

Aukko
Antologia, toim. Johanna Rojola
Omakustanne 2006
Painanut Helsingin Painopalvelu 2006
Nid, 48 sivua, kaksivärinen
Hinta n. 9 e

Aukko on Lahden Ammattikorkeakoulun sarjakuvalinjan opiskelijoiden töitä esittelevä antologia. Mukana on kuusi tekijää: Lissu Lehtimaja, Maikki Rantala, Kaisa Herrala, Jupu, Pekko Rinkinen ja Juha Veltti. Albumi on varsin kunnianhimoinen kokonaisuus kaksiväripainatusta ja lankanidottua selkämystä myöten. Tosin jostain kumman syystä albumista puuttuu nimiösivu teknisine tietoineen. Toimittajan, kustantajan tai painon nimeä ei löydy. Tekijät on onneksi esitelty.

 Lissu Lehtimaja
Lissu Lehtimaja

Antologian avaa Lissu Lehtimaja, jolta on vastikään julkaistu kokonainen oma albumikin, Liken kustantama Freiren kyydissä. Kyseinen Liken Pystykorva-sarjassa ilmestynyt sarjakuva on essee kohtaamisista Paulo Freiren, maailmankuulun kasvatustieteilijän kanssa. Aukon tarina, Pelkkiä huteja, on aihepiiriltään arkisempi.

Lehtimajan tarina kertoo tunnistettavan tarinan molemminpuolisesta ihastuksesta, jota kumpikaan osapuoli ei osaa toisilleen ilmaista. Kohtaamispaikkana on biljardisali, jossa tyttö ja poika pelaavat ottelun ja juttelevat niitä näitä. Henkilöiden tunteet on tuotu hyvin esiin, joskin idean välittyminen varmistetaan alun ja lopun haavekuvilla. Turhaan, kenties. Toisaalta alku ja loppu luovat mukavaa symmetriaa. Lehtimajan piirrostyyli on luonnostelevaa, ei oikein omaan makuuni mutta toimivaa joka tapauksessa.

 Maikki Rantala
Maikki Rantala

Maikki Rantala tarjoilee ainoana tekijänä yhden pidemmän jutun sijaan useita lyhyitä. Rantalan kolme kohtausta ovat katsauksia pyllyn puristelun menneeseen ja nykypäivään. Sanattomat tarinat ovat onnistuneita, hyväntuulisia ja ilkikurisia. Tekstiä ei kaivata, kuvat kertovat kaiken olennaisen. Hieman vanhahtava piirrostyyli sopii tarinoihin kuin nenä päähän.

Kaisa Herralan Paul & Iina käsittelee mielenkiintoisesti pienen tytön mielikuvitusmaailmaa. Joku psykologiaan suuntautuneempi tuntisi todennäköisesti kutinaa analysoida tarinan päähenkilöä enemmänkin, mutta minä tyydyn toteamaan että kokonaisuus toimii ja herättää ajatuksia. ”Kolmiodraaman” kolmas osapuoli Jukka Palmu on oivaltavasti vedetty mukaan.

 Kaisa Herrala
Kaisa Herrala

Herralan piirrostyyli lienee saanut vaikutteita mangasta, mutta ”finnmangana” en sitä silti pitäisi. Tyyliin risteytyy vaikutteita myös muilta suunnilta, ja lopputulos on omanlaisensa sekoitus.

Neljäs tekijä, nimimerkki Jupu (Johanna Tolonen), erottuu joukosta tuoden mieleeni ensi alkuun Lewis Trondheimin. Löytöretki-tarinassa tyttö lentää avaruudessa Rallimunalla (se on raketti) puhuvan koiransa kanssa ja etsii valokuvan poikaa. Kaksikko päätyy oudon tutulle planeetalle, josta löytyy kiinnostava luola. Jupulla on oma tyyli hyvin hallussa ja tarinakin toimii. Silti huomasin itse pitäväni enemmän lyhyemmistä jutuista, joita Jupu on julkituonut netissä (jupu.vuodatus.net). Löytöretkestä puuttuu se ytimekäs oivaltavuus, mikä lyhyemmissä jutuissa hurmaa.

Jupun jälkeen albumin valtaa Pekko Rinkinen. Totuttuun tyyliinsä Rinkinen täyttää sivut oksennuksella, paskalla, insestillä ja homoilla. Jollain tasolla sivut saattavat myös kertoa Pekon tien osaksi Happy Horse Comicsia… Juttua lukiessani mieleen palasi erään kaverini heitto: ”Jonkun pitäisi naida sitä Rinkistä nyrkillä niin muuttuisi ääni kellossa… Tulisi tarvittavaa omakohtaisuutta niihin juttuihin.” Kieltämättä välillä tuntuukin että Rinkisen ainoana tavoitteena on vain ihmisten härnääminen ja rajojen kokeilu.

Mikä ei toki ole pöllömpi tavoite. Enkä voi kieltää ajoittain pitäväni Rinkisen jutuista kovastikin, esimerkiksi taannoinen Adolf Ehrnroot -epäelämänkerta oli hulvattoman hauska kaikessa epäkorrektiudessaan. Kuitenkin vaihtelu virkistäisi; olisi

 Juha Veltti
Juha Veltti

kiinnostavaa lukea Rinkiseltä joskus juonellinen tarina, jossa ei panna ketään perseeseen.

Antologian päättää Juha Veltti kertomuksellaan kuumasta kesäpäivästä. Luontoa ja ihmistä kuvaava tarina on sanaton ja seesteinen, mutta ei särmätön. Itse tulkitsin kertomuksen käsittelevän ihmisten ja eläinten erilaisia tapoja kohdella muuta luontoa ja sen eläjiä. Tarina on sopiva piste taiten tehdylle antologialle.

Kaksiväripainatuksessa käytetty vihreän sävy luo antologian keskenään hyvinkin erilaisille tarinoille yhteneväisyyttä. Osa tekijöistä, lähinnä Veltti ja Lehtimaja, saavat ylimääräisestä väristä myös hyvin tehoja irti. Sen sijaan ainakin Jupun ja Rinkisen jutut todennäköisesti toimisivat aivan yhtä hyvin mustavalkoisina. Joka tapauksessa vihreän sävy tekee antologiasta enemmän kokonaisuuden kuin mitä se muuten olisi, siinä mielessä ratkaisu on kauttaaltaan perusteltu.

Keskustelua Aukosta Kvaakissa