Kompastuskivi – kaksi ensimmäistä lohkaretta

Sain käsiini kaksi ensimmäistä numeroa, mustavalkoisia monistenippuja 20 sivua, jotka on niitattu A5-kokoon. Omien sanojensa mukaan tavoite on julkaista säännöllisesti sekä heidän omiaan että muiden tekijöiden tuotoksia.

Ensimmäinen numero koostuu aikaisemmin julkaistuista tarinoista, Tavaratalo, Amon sekä Jumala huolehtii ovat lähtöisin Loposen kynästä sekä ja uudesta tarinasta Mäkiseltä nimeltään Tunkki. Toisessa numerossa on Loposen kääntämä sarjakuva sekä kummaltakin puuhamieheltä yksi sarjakuva sekä lisänä haastattelu www.hihhuli.net-sivulle sarjista piirtävästä Kousuke.

Kristillinen sarjakuva on parhaimmillaan oivaltavaa, luovaa ja haastavaa. Huonoimmillaan se on alleviivaavaa, tylsää ja ylimielistä. Näissä kahdessa omakustanteessa on mukana kaikkea tältä väliltä, jokaisen kannattaa lukea itse ja päättää mistä pitää.

Kriittisesti tarkasteltuna näkisin kaksi erilaista saavutettavaa kohdeyleisöä tällaisella julkaisulla, ensinnäkin saadaan uusia kristillisesti ajattelevia ihmisiä lukemaan sarjakuvia, josko kristilliseen sarjakuvaan olisi helpompi tutustua kuin muuhun sarjakuvaan, ja toisaalta jo sarjakuvia lukevien kynnystä madaltaa tutustua paremmin ja ehkä jopa saada uusia näkokulmia kristinuskoon ja uskonelämään sarjakuvien kautta. Ikävä kyllä karu tosiasia on, että tällainen julkaisu toimii parhaiten, jos molemmat ”edellytykset” täytetään eli on jo valmiiksi uskovainen ja sen lisäksi vieläpä sarjakuvaharrastaja.

Vakiopiirtäjistä Loponen vakuuttaa paremmin kokeneemmalla viivalla ja paremmalla kerronnalla. Parhaimmillaan juonet ovat oivaltavia, kuten esimerkiksi aiheesta Luovuus ja kristinusko syntyneestä yhden sivun stripistä. Henkilökohtaisesti pidän itseironiasta, jota tässä maailmassa näkyy ihan liian harvoin ja tarkoitan kyllä meitä ihan kaikkia. Mäkisellä on selkeästi kykyjä piirtäjänä, vaikkakin välillä ollaan anatomisesti mahdottomissa asennoissa tai jälki näyttää minun silmääni hieman viimeistelemättömältä, mutta enemmänkin minua häiritsi juonien köykäisyys. Esimerkiksi Tunkki-sarjassa päähenkilö menee ruinaamaan keskellä yötä tunkkia kaveriltaan ja lopulta saa sen. Se, mikä on tarinan opetus, jää minulta selvittämättä. Enkä haluaisi ajatella, että vajavaisuuteni johtuisi kyvyttömyydestä ymmärtää kristinuskoa.

Pidän kavereiden kunnianhimosta julkaista joka toinen kuukausi kristillinen omakustanne ja uskon, että kompastuskivi kerää enemmän ja enemmän lukijoita, kunhan sana leviää. Muistutan kuitenkin, että eletään pienessä Suomessa, jossa sarjakuvia lukevat kristityt ovat aika pieni vähemmistö. Aion itse tukea julkaisua ja ostaa ainakin seuraavan numeron, onhan kyseessä kuitenkin kauhuteemanumero.

Lisätiedustelut Johannes Mäkinen ja Veli Loponen.

Keskustelua aiheesta Kvaakin foorumeilla.