Toimintaa teoriassa ja käytännössä

Tuomas ja Elina Ketolan esikoissarjakuvassa supervoimaiset mysteerimiehet ottavat yhteen urbaanissa dystopiassa.

Tuomas Ketola & Elina Ketola: Alpha Theorema
Omakustanne
Liimaselkä, 86 s., mv
5 euroa (sisältää postikulut), tilaus: theorema.te (miumau) gmail.com

Melkein satasivuinen seikkailu itse luodussa mutta populaarikulttuurista ammentavassa maailmassa — tietenkin vasta ensimmäinen osa suuremmasta tarinakokonaisuudesta — kuulostaa sellaiselta ikuisuusprojektilta, jota yksi jos toinenkin sarjakuvafani on mielessään pyöritellyt saamatta kuitenkaan juuri mitään aikaiseksi. Tuomas ja Elina Ketolan tapauksessa kunnianhimo ei kuitenkaan ole loppunut kesken. Vaikuttavan sivumäärän lisäksi tämä näkyy siinä, että kansien väliä ei ole täytetty vain oman suosikkisupersankarisarjiksen jäljitelmällä. Tarinan ja toteutuksen vaikutteet tuntuvat tulevan enemmänkin viimeaikaisista tyyliteltyä toimintaa ja kauhuromantiikkaa yhdistelevistä elokuvista.

Tarinan päähenkilö on supervoimainen trenssitakkimies, joka edustaa Elysia-nimistä ulkomaailmasta eristynyttä kaupunkia kulissien takaa kontrolloivaa tahoa. Uusin tehtävä vie hänet törmäyskurssille kilpailevan asiamiehen kanssa, ja tuloksena on sarja arkkitehtuurille ja anatomialle tuhoisia yhteenottoja. Toimintaa tauottaa päähenkilön maailmantuskainen sisäinen monologi. Julkisuutta kaihtavan yhteisön todellinen luonne, joka selittää myös hahmojen supervoimat, jää nimeämättä, joten en sitä tässä yhteydessä paljasta, mutta tunnusmerkit tulevat tarinassa selkeästi esille. Kyseessä on itse asiassa populaarikulttuurissa sen verran perusteellisesti kaluttu konsepti, että kaino lähestymistapa ei ole lainkaan haitaksi. Näin tarinan painopiste on enemmän henkilöhahmoissa kuin taustatarinassa ja maailmanrakentelussa.

Tai olisi, ellei henkilöhahmojen kuvaus olisi aivan yhtä varovaista. Päähenkilön ja hänen nemesiksensä välisen vihanpidon syytä ei paljasteta, eikä juuri mitään muutakaan heidän tarpeistaan ja tavoitteistaan, lukuunottamatta kaikkein välittömintä päämäärää, salamyhkäisen Yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi pääsyä. Persoonallisuuksina hahmot jäävät yhden piirteen varaan, ensinmainitulla taipumus eksistentialistiseen pohdiskeluun ja jälkimmäisellä mieltymys mustavalkoiseen ja varsin viihdyrrävällä tavalla tekopyhään hyvä/paha-asetteluun. Tekijöiden mukaan tavoitteena on syvempi hahmonkehitys, jota tässä tarinassa pohjustetaan, mutta valitettavasti se jää pelkkään pohjustukseen. Hurjat toimintakohtaukset tuntuvat yhdentekeviltä, koska niitä ympäröi niin heiveröinen kehys. Vaikka juoni on periaatteessa hyvin suoraviivainen ja selkeä, arvoituksellinen lähestymistapa tekee lukukokemuksesta vaikeasti jäsentyvän. Todellinen malliesimerkki tästä on se, että päähenkilön nimi mainitaan ensimmäisen ja ainoan kerran sivulla 68, ja hänen vastapuolensa nimi — ellei kyseessä ollut päähenkilön sukunimi, sillä asiayhteys on hieman epämääräinen — sivulla 84. On vaikea välittää tarinasta, jossa nimettömät ihmiset yrittävät tappaa toisiaan tuntemattomista syistä.

Kuvitus on piirrosteknisesti melko epätasaista. Tussaus, erityisesti varjostustekniikka, näyttää hätäiseltä, mikä voi hyvinkin johtua urakan laajuudesta. Pitää muistaa, että määrä ei korvaa laatua. Sarjakuvallisesti toteutus on kuitenkin erittäin kunnianhimoista. Ruutusommitelmat, kuvakulmat ja hahmojen asennot ovat monipuolisia ja enimmäkseen toimivia. Muutamassa kohdassa on hyödynnetty digitaalisen kuvankäsittelyn menetelmiä, enemmän tai vähemmän onnistuneesti, mutta selvästi pyrkien tehostamaan kerrontaa, eikä itsetarkoituksellisesti.

Kunnianhimossahan ei ole mitään vikaa; on parempi asettaa tavoite aina omaa mukavuustasoa korkeammalle, kuin jättämällä se alemmaksi varmistaa keskinkertaisuuden saavuttaminen. Kuitenkin olisi hyvä aina huolehtia siitä, että perusteet ovat kunnossa, ennen kuin yrittää kehittää jotain syvällisempää. Hahmonkehitystä ei kannata lykätä yhtään, koska toimintakohtaukset saavat merkistyksensä vain niihin osallistuvien hahmojen kautta, ja uteliaisuuttakin on ruokittava tiedonmuruilla. Mistä puheen ollen: Mihinköhän se ”Alpha Theorema” mahtaa tässä viitata?

One Reply to “Toimintaa teoriassa ja käytännössä”

Kommentit on suljettu.