Mark Mallon – Petri Hytönen: Fillarijuttu
WSOY
ISBN. 951-0-31594-X
Arto Paasilinna – Hannu Lukkarinen: Karvainen Kamaripalvelija
WSOY
ISBN: 951-0-31636-9
 |
Sarjakuva on helppo media, aloituskynnys on matala: välineinvestointejaei tarvita, kynä ja paperi riittää; ilmaisun skaala on laaja jahyväksyvä, oikeastaan mikä tahansa kuvan ja sanan yhteenlittymä,paperin ajassa liikkuva viritys kelpaa sarjakuvasta, jaomakustannepuoli pitää kriteerit aika matalalla. Kunkansainvälisestikin arvostettu kuvataiteilija ja monessa sulkiahattuunsa kerännyt kirjailija tekevät sarjakuvan muodossa yhteistyötä,silloin tuloksena täytyy olla jotain taiteiden rajoja järisyttävää,jotain huikaisevaa ja häikäisevää!
Niinhän sitä voisi luulla.Olisi sopinut toivoa, että suomalaiset isot kirjankustantajat olisivatottaneet jotain opikseen Jarmo Mäkilän kalliisti painatettujen,sarjakuvana täysin epäonnistuneiden albumien jälkeen, mutta WSOY onlaittanut foliokansien väliin Fillarijutun, epämääräisesti kasatuntekeleen, josta paistaa valitun median hallitsemattomuus.Kustannustoimittaja on tainnut olla liian innoissaan Petri HytösenCarnegie Art Award- palkinnosta nähdäkseen, että Hytönen, jokaakvarellistina on persoonallinen ja taidokas tekijä, ei ole piirtäjänäkummoinen- eikä tilannetta auta se, että hän on selvästi piirtänytsarjakuvan kuvat erillisinä pikapiirroksina, jotka on hajanaisestikoottu yhteen tekstin kanssa. Kuvissa ei ole nimeksikään kerrontaa,pikemminkin ne ovat puuduttavan toisteisia tekstin antamistamotiffeista, bussin interiööristä, ylimalkaisesta kaupunkimiljööstä,polkupyöristä.
Mark Mallonin poeettisuutta tavoittelevaheppoinen tarina tukkeutuu omaan narsismiinsa. Albumissa onpaikoitellen joitain aavistuksia mitä teoksesta olisi voinut syntyä,mikäli tekijät olisivat paremmin sisäistäneet sarjakuvan kerronnallisenmuodon, ja olisivat suhtautuneet hommaansa pieteetillä. Ei sesarjakuvan tekeminen niin yksinkertaista taida ollakaan…
Siitä on osoituksena myös toinen WSOY:n täyshuti, Hannu Lukkarisensarjakuvamuotoon laitettu Paasilinna-hupailu, jota en suin surminkaanpystynyt lukemaan pariakymmentä sivua pitemmälle. Lukkarinen onansiokas pitkän linjan kuvittaja, joka ei sarjakuvan olemuksesta tajuahölkäsen pöläystä. Ja tämä on sentään jo hänen ties kuinka monesalbuminsa!
Isojen kustantamojen vaatimattoman panoksensuomalaiseen sarjakuvaan toivoisi suuntautuvan sarjakuvanammattilaisten töiden esittelyyn.
…Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Mitähän olisi tapahtunut jos tälläinen arvostelu olisi annettu vaikka tuolle lehdelle minkä Anne Muhonen juuri arvosteli…
Miksi Anne olisi arvostellut OMGn tällä tavalla? Kyseessähän oli nuorelta tekijältä ihan hyvältä vaikuttava julkaisu, kun taas tämä vanhojen käppänöiden P***A on törkeää toisia tekijöitä ja lukijoita kohtaan.
Eipä ole kovin ammattimainen tämä “arvostelukaan”. Vastaavia löytyy rutkasti tuolta keskustelupuolelta, Manga ja anime -osastolta. Pitäisi osata edes jonkinmoiset kritiikin perusjutut ennen kuin alkaa lykkimään tekstejään julki.
Kerropas Rami, miksi tämä on törkeää toisia tekijöitä kohtaan? Kuinka se esimerkiksi loukkaa sinua? Onko se, että heidän juttujaan julkaistaan jotenkin pois sinulta?
Polkupyöräjuttua en kommentoi kummemmin, sillä en ole sitä kuin vilkuillut enkä ole ajatellut jatkaa siitä pidemmälle. Lukkarista taas haukutaan olan takaa vaikka hänen juttujensa vertaaminen esim. Mäkilän albumeihin on kohtuutonta. Lukkarinen on yksi Suomen parhaista kuvittajista ja hänen suurin ongelmansa kyseisten albumien kohdalla on lähinnä siinä, että Paasilinna on erittäin tyhjänpäiväinen kirjailija, joten lähdetekstinsä olisi voinut valita paremminkin. Ehkä kerronta ei aina kulje kauhean jouhevasti mutta se nyt ei suomalaisessa sarjakuvassa ole mitenkään uutta. Toivottavasti Ruusuvuoren kanssa tehdystä kirjasta tulee parempi. Ja jospa viiva ei olisi niin saakelin pikselistä. Tietokonetta voi syyttää kyllä viivan skarppiuden tuhoamisesta.
Pitäne kertoa, etten ole FIllarijuttua lukenut. Luotin hieman turhan kritiikittömästi arvostelun kritiikkiin ja pidin teosta näin olen surkeana. Itsestäni kyllä loukkaa, jos (ja kun) iso kustantamo – kuten WSOY – julkaisee aivan ala-arvoista sarjakuvaa, vaikka heille tarjotaan hyviäkin töitä.
Kritisoidaan nyt sitten itse arvostelua. Miksi kukaan olettaisi kahden ihmisen tekevän loistavan sarjakuvan siksi, että he ovat jossain muussa asiassa (ilmeisesti?) hyviä. Sarjakuvan tekoa ei käytännössä voi verrata kuvataiteeseen ja kirjallisuuteen, vaikka se yhdistääkin molempia omalla tavallaan.
Onko tuosta tarkempaa tietoa, kuinka “hyviä töitä” WSOY:lle tarjotaan?
Eräät henkilöt ovat kertoneet lähettäneensä näytteitä töistään, joita itse pidän laadukkaina, isoille kustantamoille, mutta eivät valitettavasti ole saaneet herätettyä kiinnostusta. Ymmärtäähän tuon, ettei mitään marginaali kamaa ruveta tykyttämään massoille. Sääli silti.
Netti on täynnä kaikenlaista ja -tasoista tekstiä ties keneltä, eipä niitä tule luettua. Omiin blogeihinsa voi tieteysti kukin kykyjensä mukaan kirjoitella mitä lystää, mutta todellakin, Sarjainfoon ei mitä tahansa voi laittaa. Monien painettujenkin lehtien synti ja syöpä on se, että ne painavat “kritiikkejä” ihmisiltä, joilla ei ole mitään tolkkua kritiikin olemuksesta.
Kiitokset Veltille, että hän nyt vaivautui perustelemaan hieman tarkemmin näkökantojaan ko. teokseen. Mutta summa summarum; “opiskelusta ei ole varsinaista haittaa” – kannattaa lukea malliksi esim. Heikki Jokisen mainioita sarjakuvakritiikkejä Helsingin Sanomista ennen kuin itse kokeilee siipiään omaa hiekkalaatikkoaan laajemmalla foorumilla.
En tosiaan ollut koskaan aiemmin Myrrysmiehen blogissa käynyt, mutta nyt olen. Onhan siellä ihan kiinnostaviakin juttuja, suosittelen tutustumaan.
Olen yhtä mieltä siinä että Lukkarisen sarjakuvat ovat kauttaaltaan hieman väkinäisiä: kaksoiskerrontaa ilmenee paljon, taustojen laiska piirtäminen (tai oikeastaan taustojen puute) osassa tuotantoa ja päälle vielä painotekniset ongelmat, joista vastuu ei tietenkään ole kokonaan Lukkarisen harteilla ovat kyllä rasitteita MUTTA kyllä miehellä silti on paljon parempi ote sarjakuvaan kuin vaikkapa Mäkilällä, joka tuntuu olevan tässä taiteenlajissa täysin hukassa. Hytösen fillarijuttua en ole lukenut joten sitä on turha kommentoida, mutta kyllä mies piirtää osaa!
Innostuin negatiivisesta arvostelusta niin että pakko vilkaista millaisia nuo sarjat ovat. Ainakin fillarijuttu näyttää olevan paikkakunnan kirjastossa.
Mutta heitetäänpä pallo ilmaan; pystyykö sitten Paasilinnan kirjoituksista TEKEMÄÄN mitään muuta hyvää kuin populista kirjaviihdettä tylsille suomalaisille? Itseäni on kidutettu herran kirjoituksista tehdyillä näytelmillä, elokuvilla ja tämä sarjakuva ei tee mitään poikkeusta edellisistä; Paasilinnan teksteistä saa vain surkeita käsikirjoituksia ELLEI niitä muokkaa ja rajusti (että se menee jo “epäsuomalaisuudeksi”).
Siksi en ihmettele, miksi tuo Karvainen kamaripalvelija oli yksinkertaisesti huono _luettavaksi_.
Toi Paasilinnan juttu oli mielestäni ihan hyvä.