Marian koodi kerää pisteet kotiin

Suomalainen sarjakuva astuu ylpeänä Eurooppaan. Monikymmenvuotisen keskieurooppalaisen seikkailusarjakuvan perinteellä on nyt myös suomalaiset tekijät, Mikko Ketolan kirjoittama ja Anssi Rauhalan kuvittama Marian koodi on vasta ensimmäinen osa Professori Anni Isotalon Tutkimuksista.

Päähenkilö on “vertailevan kirkkohistorian professori”. Kuulostaa kuivalta, mutta lopputulos ei todellakaan sitä ole. Vertailevaa kirkkohistoriaa ei ole oikeasti olemassakaan, mutta kirjoittaja Ketola on oikeasti Suomen Akatemian tutkija, tietokirjailija ja kirkkohistorian dosentti. Tulossa on tietoteos salamyhkäisen Opus Dei -järjestön vaiheista. Ketola todellakin tuntee asiansa ja sarjakuvan kerronta on myös hanskassa. Historialliset faktat yhdistyvät oivasti fiktioon ja niin sen pitää ollakin.

Aivan outo nimihän Ketola on tähän asti sarjakuvapiireissä, mutta nimi on pompahtanut esiin katolista kirkkoa ja paavia käsittelevissä lehtijutuissa suomalaisessa lehdistössä viime vuosina. Sarjakuvassa aiheena ovat Jeesus ja Magdalan Maria sekä Piispa Henrik ja Lalli. Kaikki kiisteltyjä historiallisia henkilöitä, joiden olemassaoloa on kyseenalaistettukin, mutta silti vaikuttavat yhä ihmisten elämään. Mutta niinhän tekevät sarjakuvahahmotkin jotka ovat aivan varmasti keksittyjä. Ja päähenkilö Annin ja hänen sukunsa yhteys mainittuihin henkilöihin on toimiva ratkaisu.

Piirtäjä Rauhala on jo pitkään ollut sarjakuvapiirien arvostama taiteilija alallaan. Se suuri näyttö on vain tähän asti ollut näyttämättä. Ei enää. Työssä on toki vielä parantamisen varaa, mutta kenelläpä ei olisi. Joka tapauksessa albumi vetää vertoja muille eurooppalaisille alan teoksille. Anni ei ole yhtä kurvikas kuin seikkailevat kanssasisarensa Natasha ja Yoko Tsuno, mutta kaunis katsella kuitenkin. Ilmeisen tietoinen valintahan se tekijöiltä on, ettei sankarittaresta tehdä seksiobjektia. Ja kuvakerronta sekä yksityiskohdat ovat sarjassa ennemminkin Tinttiä kuin mainittuja tyttösankareita. Globus Dei –järjestön tausta ja motivaatiot eivät tässä selvinneet, toivottavasti tulevissa albumeissa…

Rauhala kuvaa todellisia suomalaistenkin tuntemia paikkoja tarkasti. Albumi liikkuu Pariisista Skotlantiin, Helsingistä välillä Tallinnaan ja lopuksi Pohjanmaalle, jossa huipuksi käydään vastaava hurja takaa-ajo albumin isonenäisen konnan toimesta kuin Annin lukemasta takaumasta Köyliönjärven jäällä. Kuvien koko vaihtelee suuresti, joka tuo kokonaisuuteen elävyyttä. Omaperäinen mutta toimiva ratkaisu.

Yhdellä sivulla saattaa olla kahdeksan ruutua ja toisella kaksi. Ihailkaapa hetki yli puolen sivun ruutua lumisesta lakeudesta jonka halki pikajuna puksuttaa, yhtä lailla upea kuin yksityiskohtaiset piirrokset kirkoista ja kappeleista. Väritys on suomalaisen hillittyä, Tallinnan vanhan kaupungin kuvaus on väreiltään realistisen harmaata.

Kannen leima “Suomalainen Da Vinci” –mysteeri on kustantajan idea. Saattaa olla kuitenkin enemmän rasite kuin myyntivaltti. Dan Brownin bestselleriä en ole lukenut, joten vertailua en pysty tekemään. Eikä piirtäjä ole syytönkään yhteyteen. Albumi alkaa Louvresta ja viimeisellä sivulla on variantti Leonardo da Vincin Viimeisestä ehtoollisesta. Joka tapauksessa tarina kulkee omalla painollaan aivan loistavasti.

Jatkoa sarjalle on luvassa jo loppuvuonna Valkoisen meren timanttien muodossa. Ja ilman muutahan tätä sarjaa tarjotaan myös ranskankielisille markkinoille. Kahdella albumilla se onnistuu paremmin kuin yhdellä.

Kovat kannet nostavat tietysti hintaa, mutta alle 15 euron tätä on ainakin Suomalaisesta kirjakaupasta saatavana. Mainonta on ollut vähäistä, mutta nyt helmikuussa pitäisi kustantajan tiedotus tästä (ja yritysfuusiosta) olla tulossa. Tästä siis vielä puhutaan.


Professori Anni Isotalon tutkimuksia 1: Marian koodi

Käsikirjoitus Mikko Ketola
Sarjakuvasovitus, kuvat ja väritys Anssi Rauhala
Kustantaja Kirjastudio, Helsinki
Taitto Pirkko Huttunen
Sidottu, 48 sivua, kovakantinen
ISBN 952-482-030-7
Painopaikka Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2006

Keskustelua Kvaakissa Marian koodista
Suomen Kuvalehden juttu albumista

Klikkaa kuvia, niin ne avautuvat suurempina.