Witchblade & Darkness 4/2003

Paul Jenkins, Keu Cha, Scott Lobdell, Clayton Crain, J.Michael Straczynski, Christian Zanier, Ken Lashley, Gary Frank:
WITCHBLADE & DARKNESS 4/2003
Egmont Kustannus Oy

Kaksinumeroa sitten esitettiin ensimmäinen Paul Jenkinsin ja Rick Veitchinkirjoittama Witchblade-tarina. Edellisessä numerossa Veitch vastasiyksin käsikirjoituksesta, ja nyt on Jenkinsin vuoro lentää soolona.Jenkins aloittaa uuden tarinan, eikä Witchbladelle tuskallisentunnusomaisista roikkuvista juonenpätkistä ole tietoakaan.

Tosinkovin kauas totutusta Jenkins ei eksy. Etsivä Pezzini saatutkittavakseen salaperäisen kuolemantapauksen, ja jutunyksityiskohtien lisäksi hänen päätään vaivaavat huolet hänen asemastaannaisena miesvaltaisessa työyhteisössä, sekä hänen kantamansabiomekaanisen superaseen synnyttämät painajaismaiset ajatukset. Jenkinskuitenkin kuljettaa juonta omaan verkkaiseen tahtiinsa, ja ainoantoimintakohtauksen virkaa toimittaa väkivaltaiseksi äityväjääkiekko-ottelu. Pezzinin pusero ei edes repeä tässä numerossakertaakaan!

Jenkinsin sisäänpäin katsova kerronta vaatiituekseen hahmojen tunteita vivahteikkaasti kuvaavan piirtäjän, javalitettavasti Keu Cha ei ole sellainen. Tuijotettavaksi kelpaavankannen luomisessa hän on ilmeisesti jälleen käyttänytvalokuvareferenssejä, sillä sisäsivujen kuvitus on kaikin puolinkömpelömpää. Erityismaininnan ansaitsee ruutu, josta ei tiedä,esittääkö se ikkunaa vai ovea. Toisaalta täytyy myöntää, että oikeanvastauksen keksiminen tuotti pienen, mukavan onnistumisen tunteen.

Asiaaei tietenkään auta se, että kun kyseisen ruudun kohde esiintyysarjakuvassa ensimmäisen kerran, se on lähes kokonaan puhekuplienpeittämä. Toisen kerran puhekuplien sijoittelu menee pieleen, kunPezzini käväisee ruumishuoneella. Lukijan on ilmeisesti tarkoitushetkellisesti erehtyä luulemaan välipalaansa mussuttavaa oikeuslääkäriäkannibaaliksi, mutta vaikutelma on jotain aivan muuta, kunmaiskutusääniä sisältävä puhekupla osoittaa oikeuslääkärin sijastapöydällä rintakehä auki makaavaan ruumiiseen. Puhekuplien sijoittelustavarmaankin vastasi alkuperäisteoksen tekstaaja, joka ei valitettavastisuomennoksessa saa kunniaa saavutuksistaan.

Jenkinsin hyvästäyrityksestä huolimatta Witchblade edustaa edelleen Top Cow -kustantamonperinteistä, lievästi amatöörimäistä linjaa. Yllättäen tässä numerossasen ohi kohoaa pohjamudissa kauan ryöminyt kakkossarja Darkness.

PalkkamurhaajaJackie Estacado on kääntänyt selkänsä järjestäytyneellerikollisuudelle, ja aikoo todistaa oikeudessa omaa ottoisäänsä vastaan.Tässä numerossa käsikirjoittaja Scott Lobdell tuo takaisin muutamiavanhoja tuttuja, esittelee muutaman uuden hahmon, mutta hiemanpoukkoilevasta tarinasta huolimatta langat tuntuvat pysyvän kasassaparemmin kuin pitkään aikaan. Tuntuu siltä, että Lobdell on halunnutaloittaa puhtaalta pöydältä. Voin vain toivoa, että viime numeroissaseikkaillut Jackien kadotettu kaksoissisko ei kuulu Lobdellinjatkosuunnitelmiin.

Tasoa kohottaa myös uusi kuvittaja,Clayton Crain. Crain on jo tuttu Witchbladen lukijoille viime vuonnaesitetystä No Honor -sarjasta. Crain on lahjakas kuvittaja, jonka tyylimuistuttaa Spawnista tuttuja Greg Capulloa ja Angel Medinaa, ja häntodellakin sopisi paremmin Todd McFarlanen talliin kuin Top Cow’ntuhertajien joukkoon. Moittia voi vain sitä, että tyyli ajaatarinankerronnan edelle, mutta lopputulos on kuitenkin varsin sujuvaaluettavaa.

Vaikka tarina onkin jatkoa Darknessin aiemmilleseikkailuille, uusi lukija pääsisi varmaan hyvin kärryille tämännumeron myötä. Samaa ei voi sanoa J. Michael Straczynskin RisingStarsista, jossa jatkuu varsin tiuha juonikudelma.

Jos uusilukija olisi aivan eksyksissä Rising Starsin tämänkertaisen osankanssa, niin ei ole helppoa vanhalla lukijallakaan. Ehkä ongelma onsarjan holtittoman laajassa henkilökaartissa, tai siinä, ettäDarknessissa ja sittemmin Witchblade & Darknessissa julkaistujenaiempien osien välillä ehti joskus kulua aivan liian pitkä aika, taiehkä syynä on se, että yksikään sarjan kuvittajista, mukaanlukiennykyiset Christian Zanier ja Ken Lashley, ei ole osannut piirtäätarpeeksi selkeästi toisistaan erottuvia hahmoja… mutta minä en osaanimetä ainuttakaan Rising Starsin hahmoista.

Eniten minuavaivaavat sarjan kaksi tummahiuksista päähenkilöä, joita en milläänerota toisistaan. Okei, toisella on hiukset poninhännällä, ja toisellahiukset ovat auki. Mutta kumpi heistä on se taiteilija, ja kummalla onne sellaiset sähkövoimat? Onneksi Straczynskillä on taipumus etukäteenvihjaista hahmojen voimista, ennen kuin niiden käyttö on juonelleoleellisessa roolissa. Ilman sitä olisinkin aika hukassa, koska juonirakentuu nimenomaan supervoimaisten hahmojen vuorovaikutukselle.Straczynski asettelee hahmoja paikalleen kuin pelinappuloita, ja tarinaetenee melkein itsestään.

Tällä kertaa joukko Pedersoninkaupungin supervoimaisia lapsia valmistelee hyökkäystä toisiakaltaisiaan vastaan. Luvassa on jälleen yllätyskäänne, mutta tälläkertaa jatko on hieman liian ilmiselvä. Tai ehkä Straczynski vainyrittää harhauttaa lukijaa, ja onkin oikeasti pelissä kaksi askeltaedellä.

Straczynskin toinen sarjakuva, Midnight Nation tarjoileehieman tunnelmallisempaa meininkiä. Vähitellen möröksi muuttuva Davidja hänen matkaoppaansa Laurel patikoivat kohti New Yorkia, jossaDavidin pitäisi jotenkin onnistua voittamaan sielunsa takaisin.

MidnightNationin tukeva perusjalka on Davidin ja Laurelin suhde, joka joutuukasvavassa määrin koetukselle Davidin pimeän puolen voimistuessa.Straczynski ja kuvittaja Gary Frank osaavat pitää mielenkiinnon ylläsekä Davidin ja Laurelin keskustellessa, että yhteiselämän käydessäväkivaltaiseksi. Vähemmän vakuuttava on matkalaisten esteeksijärjestetty brutaali kujanjuoksu, joka ehkä toimisi hyvin elokuvassamahtipontisen ja kaihoisan taustamusiikin tukemana, mutta tässämuodossa se tuntuu jotenkin ontolta ja tarpeettomalta. Joka tapauksessatarinan varsinainen huippukohta tulee vasta sen jälkeen, ja kokonaisuuson oikein mainio.

Kaiken kaikkiaan tämä numero on yllättävänlaadukas. Lehden aloittava Witchblade antaa kehnon kuvituksen takiavalitettavan heikon ensivaikutelman, mutta ei sekään aivan lukukelvotonole. Sekavaa Rising Starsia lukuunottamatta tämä olisi aika hyvätutustumisnumero uudelle lukijalle, ja nyt onkin jo korkea aikatutustua Midnight Nationiin, jos joku ei ole sitä vielä tehnyt.

9 Replies to “Witchblade & Darkness 4/2003”

  1. Rising Starsin eka sarja oli todella upee. Tämän nyt menevän kakkossarjan ostin englanninkielisenä albumina, ja olihan paha pettymys.

    Kuulemma kolmas ja viimeinen sarja on parempi.

  2. JMS ilmeisesti panttaa RS:n viimeistä kolmea osaa, koska on riidoissa kustantajan kanssa. Kolmatta albumia saattaa siis joutua hetken odottamaan.

  3. Witchblade ja Darkness kaksi parasta sarja kuva sarjaa mitä on julkaistu suomeen… mutta tuleekoviä jatkoa dirty pair lehdelle suomeen?

  4. Mulla on ikävä sitä Kin sarjaa, se oli aika jees, mutta vielä ikävämpi on Spawnia 🙂

  5. Spawn:han ilmestyy vieläkin omassa lehdessään, eikö? Joten mitä sitä murehtimaan. RS on nerokas idea, kerrankin superihmisten elo vaikuttaa realistiselta. Mutta en minäkään sitä Raven-sälliä ja Sähkö-äijää erota toisistaan kuvituksen perusteella. Top Cow:lla on muutenkin kaikki hahmot saman näköisiä. Witchbladea lukiessa usein jää miettimään, että halutaanko lukijoille antaa laatuviihdettä, vai pelkkiä märkijä unia, niin paljon pin-up tyyppistä tavaraa on sivujen välissä.

  6. Spawn ei ilmesty enää Suomessa, hädin tuskin enää Yhdysvalloissakaan. Viimeisin numero ilmestyi toukokuussa noin yhdeksän kuukautta myöhässä.

  7. Spawnin loppuminen on paras uutinen mitä laatusarjakuvan ystäville on vuosiin tullut.

  8. Jenkinsin kirjoitus on selvästi tavallista WB:tä parempaa, mutta silti Jenkinsiltä pohjanoteeraus. Poliisien mauton väkivaltahuumori ja oikeuslääkärin ”kannibalismi” ovat halpoja ja lapsellisia vitsejä.

    Darknessista on vaikea sanoa paljoa, koska tarinanpätkä on niin lyhyt, ettei juoni ehdi edetä. Lopun ”logiikka” taas heittää häränpyllyä. Ja Clayton Cranen piirtää ihmiset – erityisesti Jackien jonka pitäisi mukamas olla komea – niin rumiksi, ettei kuvia kestä katsoa. Ilmeitä hän osaa kuvata vielä vähemmän.

    Sen sijaan Midnight Nation alkoi ensimmäistä kertaa tulla oikeasti kiinnostavaksi, ja lienee tällä hetkellä lehden paras sarja. Hassua, sillä se oli pitkään juoneltaan täysin mielenkiinnoton ja yksityiskohdiltaan em. Jenkinsin Witchbladen tasoa.

  9. Voisko joku teistä kertoo Spawnin viimeisimmän numeron ja vaikkapa myös otsikon nimen. Mulla oli meinaan kestotilaus, mutta viimeinen numero jäi uupumaan…Joten please, kertokaa se kommenteissannne tai lähettäkää e-mailia 🙂

Kommentit on suljettu.