Karjalan Decamerone

Hanneriina Moisseinen — Markku Nieminen: Sen synty
ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita
Arktinen Banaani 2005
ISBN 952-5602-05-2

Lönnrotin keräillessä kansanrunojamme, laitettiin niistä kasaan kansalliseepoksemme Kalevala. Kansa kertoi myös tuhmempia juttuja, mutta ne sysättiin häveliäästi kaappiin piiloon. Hävyttömät jutut eivät kelvanneet uutta kansallisvaltiota rakentaville miehille. Suomen kansan miesten ja naisten täytyi olla puhdashenkisiä luonteeltaan ja sydämeltään.

Häveliäisyyssyistä julkaisemattomia kansanrunoja koottiin vasta 1997 Suomen Kansan Vanhat Runot -kirjasarjan ensimmäiseen uuteen osaan sitten vuoden 1948. Vienan Karjalassa on satoja vuosia kerrottu myös ns. starinoita eli satuja, joista jotkut ovat vallan tuhmia, niissä tehdään sitä ja ruma sana sanotaan niin kuin se on. Niiden kertojina ovat olleet mm. vanhat mummot ja starinoita keräsi korvansa punaisina jo Lönnrot, mutta niitä ei ole julkaistu. Satuperinne sisältää paljon sekä aikuisille tarkoitettuja starinoita että sellaisia satuja, joiden kautta nuorisolle välitettiin sukupuolivalistusta, vaikka vähän pilke silmäkulmassakin.

Komea mutta yksinkertainen nuorukainen armeijassa.
Komea mutta yksinkertainen nuorukainen armeijassa.

Sarjakuvapiirtäjä Hanneriina Moisseinen on tehnyt tähän kirjaan sarjakuvaversiot Markku Niemisen 1980-luvulla kokoamista starinoista. Ajatus on mitä parhain, rempseät starinat kun ovat sitä vähiin käyvää ja katoavaa kansanperinnettä. Kansanperinteen tutkija ja Kuhmon Juminkeko -keskuksen säätiön johtajana toimiva Nieminen on aiemmin koonnut lapsille soveltuvia Vienan satuja kirjaksi, mutta tämä kirja on ensimmäinen näiden eroottishenkisten tarinoiden kokoelma. Rehevän pullakoita piikoja, komeita nuorukaisia, kunnottomia isäntiä ja irstaita pappeja esittelevissä veijarimaisissa jutuissa ja saduissa olisi todellakin muhevaa multaa monenlaisten kuvaleikittelyjen kasvattamiseen.

Isäntä mustasukkaisena. Luulee papin käyneen.
Isäntä mustasukkaisena. Luulee papin käyneen.

Kansikuva lupaileekin decameronelaisia aisti-iloja ja tuo Botticellin Venuksen suomalaisille lettosoille. Värikylläistä lemmenhuumalla herkuttelua tai edes kansanomaista ruokottomuutta jää kuitenkin kaipaamaan kun sivuilta aukeaa vain tasaisen harmaata pikkutuhmuutta, tai etiologisen eläinsadun tyyliin kerrottua kansansymboliikkaa kuten nimitarina Sen synty. Niin, sen. Starinoiden kuvitus toimii pelkkänä kuvituksena, se oleilee tekstin kyljessä mitään siihen lisäämättä. Sarjakuvakerronta ei liihota lentoon kun kuvat ovat kautta linjan tekstille alisteisia, innottomia ja jäykkiä. Naivistinen tyyli tai liituja ja akvarelleja käyttävä tekniikka voisi sinänsä toimia hyvinkin tämänkaltaisten tarinoiden kuvituksena, mutta tarvittava iloinen rehevyys ja muikea ote jää puuttumaan.

Oireellista onkin että kirjan loppuun liitetyt suorasanaiset transkriptiot toimivat paljon paremmin. Ne tuntuvat sarjakuvaversioita elävämmiltä, rikkaammilta ja muhevammilta. Kuvituksessaan Moisseinen olisi voinut luottaa paljon rohkeammin tekstistä mieleen pulpahtaviin kuviin ja käyttää niitä runsaammin. Hahmoistakin olisi voinut suunnitella ulkoisesti persoonallisempia, kaikessa on nyt samankaltaisuuden utuinen tunnelma. Lopputulosta ei paranna puhekuplien pieni ja steriili ladontafontti.

Kirjan mukana on CD-levy, joka sisältää Markku Niemisen Vienasta keräämän materiaalin äänitteinä, eli Santra Remsujevan, Jussi Huovisen, Paro Remsun ja muiden starinoitsijoiden alkuperäisesitykset. Ne ovat polveilevia ja jutustelevia. Juurevan pehmeä karjalaismurre on värikästä kuultavaa. Sen saman hengen olisi mieluusti nähnyt sukeutuvan sarjakuviksi.

3 Replies to “Karjalan Decamerone”

  1. Erittäin hyvin arvosteltu. Osasit kertoa mitä itse koin. Odotin paljon ja petyin: railakas aineisto jäi vieläkin esittelemättä, sarjakuvakielen mahdollisuudet käyttämättä.

  2. Jos kuvat olisivat näyttäneet `sen´- olleet runsaampia, oli se ollut tårta på tårta. Vähäeleinen ja harmaa tyyli sopii roisiin kertomuksiin. Kai se on kun on kuvia niin perkeleesti, ettei osata enää lukea vähäeleistä ja herkkää kuvakerrontaa. Harmi.
    Itse nautin juuri noista, tarinoiden vastapainonona ´harmaista´kuvista. Jäi tilaa kuvittaa loput omassa härkissä mielessään.

Kommentit on suljettu.