Jalokiviä mustasta aukosta

Punainen jättiläinen jatkaa toistaiseksi tutulla ja turvallisellafantasiamanhwalinjalla, kunnes kustantamon ensimmäinen arkidraamaksiluokiteltava sarja K2 Kill me kiss mealoittaa keväällä ilmestymisensä. Sukupuolirajojen hämärtymistä tosinnähdään sekä K2:ssa että tämänkertaisessa sarjassa, viisiosaisessa Les Bijouxissa.

Kyseinen manhwa on Sang-Sun Parkin piirtämä ja perustuu Eun-Ha Jon romaaniin, ja se julkaistiin alun perin Issue-lehdessä vuodesta 1999 alkaen. Romaani ja sarjakuva noudattelevatsamoja linjoja, mutta niillä on tiettyjä isoja eroavaisuuksia, kutenerään sivuhenkilön sukupuoli. Lisäksi romaanin loppu on ylimaallisempikuin manhwan.

Les Bijoux’n maailma eiosoita mitään erityisen kokenutta maailmanrakennusta (mutta tarinahanon toisaalta kirjoittajan ensimmäinen, kuten teoksen loppuunliitetyistä lyhykäisistä tekijäesittelyistä käy ilmi.) Maailma onjaettu kahteentoista itsenäiseen kaivosvaltioon, joista kuhunkin onliitetty yksi miljööominaisuus kuin videopeleissä konsanaan. Tämä käyselkeämmin ilmi Tokyopopin englanninkielisestä julkaisusta, koska siinäoli mukana myös kartta. Kaivoksia hallitsee ylempi luokka, Habit. Hepitävät alempaa luokkaa, Sparia, ali-ihmisinä ja omaisuutenaan – muttaeräänä päivänä lumisessa Neigen kaivosvaltiossa syntyy ennustettulapsi, Lapis, jonka kohtalona on murtaa Habitien ylivalta ja palauttaamaailmaan tasa-arvo.

Päähenkilömme Lapis onkyttyräselän ja kääpiön poika, jota muut ovat koko hänen ikänsäkiusanneet tämän tummien hiuksien ja ihon takia. Lisäksi hänellä ontoinenkin ruumis, naispuolinen Lazuli. He ovat yksi ja sama henkilö,mutta

Les Bijoux sisältää yllin kyllin kauniita poikia.
Les Bijoux sisältää yllin kyllin kauniita poikia.

luonnollisesti heillä on psyykkisesti sellaisia erojakuin sukupuolilla yleensä on. (Ja tästä koituu jatkossa haittaa, sensaatte uskoa.) Mutta kunnon fantasiatarinassahan tämä ei vielä riitä,vaan sankarin on koettava vielä traaginen menetys siirtymäriittinäänkohti aikuisuutta.

Pahiksena toimii lordiDiamond, Neige-kaivoksen hallitsija. Jo ensimmäisessä osassa hän ehtiirakastua Lazuliin, mistä (ja eräistä muista syistä) Lapis eiluonnollisestikaan ole iloinen – lopputuloksena hän joutuu käyttämäänjatkossa coolia, puolet kasvoistaan peittävää naamaria. Vahvimminsilmille hyppäävät piirteet Les Bijouxissa ovatkin sen vahvathomoeroottiset jännitteet sekä kajalsilmäiset kaunispojat. Tarina alkaaperinteisenä kostotarinana ja jatkuu romanttissävytteisenäfantasiapiirileikkinä, joka kuitenkin yltää piakkoin kosmisiinmittasuhteisiin. Pian myös ensimmäisessä osassa esitellyt mystisethenkilöhahmot saavat selityksensä. Suurimmat salaisuudet jätetäänkuitenkin kiitettävästi tarinan loppuun, joka onkin sitten valitettavanjuosten virtsattu.

Ja tässä kohdassa tarinan draama pyörähtää käyntiin.
Ja tässä kohdassa tarinan draama pyörähtää käyntiin.

Kauneusvirheitä

Lopetuson ehdottomasti Les Bijoux’n huonoin puoli. Sarjakuvanloppuunsaattaminen osoittautui Parkille kohtuuttoman raskaaksi, jaloppuvaiheessa hän joutui deadlinesyistä johtuen jättämään suurimmanosan sekä Jon romaanin materiaalista että omista suunnitelmistaankäyttämättä ja sullomaan loppumanhwan epäinhimillisen pieneensivumäärään. Siinä missä hänen suunnittelemansa tarina olisikuljettanut Lapisin kaikkien kaivosvaltioiden läpi hoppuillaanvalmiissa sarjakuvassa suoraan niistä viimeiseen. Käytetty lopetus onvähintäänkin töksähtävä, ja sulavaan juonenkuljetukseen tottuneellelukijalle se saattaa olla kuin lyönti kasvoihin. Teitä on varoitettu.

Muihinpuutteisiin laskettakoon Parkin taiteen vaihteleva taso. Hänendesigninsä eivät ole yleensä mitenkään silmiähiveleviä – reet ovatesimerkiksi pelkkiä laatikoita. Dynamiikkakin on hieman haussa, silläliikkeen kuvaaminen onnistuu häneltä vain paikoittain, ja kovin useinhän on mennyt siitä mistä aita on matalin. Huumoripläjäyksiksi lisätytchibikohtaukset taas tuntuvat hiukan päälle liimatuilta jatarpeettomilta, kun yritetään luoda vakavaa ja eeppistä tarinaa. Itseasiassa Park osaa suvereenisti vain yhden asian: kauniinkomeidenbishinkasvojen piirtämisen. Tätä taitoaan hän esitteleekin sittentakuuvarmasti teoksen jokaisella sivulla.

Tarinassa on sakeutuksena kevyttä politiikkaa ja sotimista, joka saa etusijan tarinan myöhemmässä vaiheessa.
Tarinassa on sakeutuksena kevyttä politiikkaa ja sotimista, joka saa etusijan tarinan myöhemmässä vaiheessa.

Tätä ei kuitenkaan pidä ottaa turhan raskaasti. Tarinassa onkauneusvirheensä ja puutteensa, mutta loppujen lopuksi se on ihantoimiva; kamalampiakin virityksiä on nähty. Les Bijoux on enimmäkseenihan kelpo fantasiahuttua, eikä sen ostamista kannata epäröidä, josedellä oleva kuvaus on herättänyt edes hiukan mielenkiintoa.

Otakukustantamo

Kunaikoinaan tutustuin Les Bijouxiin Tokyopopin standardimangan kokoisenapokkarijulkaisuna, minua häiritsi eniten Parkin voimakkaastirasterisävytykseen nojaavan piirroksen tukkeutuminen. Punaisenjättiläisen julkaisussa tätä ongelmaa ei ole, koska sarjakuva onjulkaistu alkuperäisessä koossaan. Näin A5-kokoisena Les Bijouxia lukeejo ihan ilokseen, vaikka Parkin taide ei aina mitenkään merkittävänsulokasta olekaan. Toki painojäljen tummuus vaivaa tätäkin sarjaa,mutta jäljen ollessa samanlaista myös Tokyopopin julkaisussa uskoisinsyyn olevan Korean päässä tuotantoketjua. Lisäksi kustantamo onAnimeunionin foorumiosiossaan ilmoittanuttummuuden olevan tietoinen valinta, jotta yksityiskohtainen, hentopiirrosjälki ei menisi pilalle. Tokyopopin versioon vertaamallahuomaakin ratkaisun hyvät puolet helposti.

Muutenkintoimitustyö on hoidettu pieteetillä, joka vihjaa Punaisen jättiläisenolevan matkalla pikkukustantamosta varsin merkittäväksi tekijäksi.Suomennostyö on suoritettu tasaisella laadulla; virheettömästi ja jopapuhekielisyyksiä viljellen. Virheiltä on vältytty, ja kääntämisessä onuskallettu ottaa jopa niinkin vahvoja vapauksia kuin runon korvaamisenAleksis Kiven runolla. (Olkoonkin, ettei alkuperäisestä runostakuulemma ole tietoa.)

Ei mikään keskimääräinen pokkarin takakansi, eihän?
Ei mikään keskimääräinen pokkarin takakansi, eihän?

Punainenjättiläinen antoi jo Ragnarökillä vihjeitä siitä, että he osaavatgraafista suunnittelua, mutta vasta Les Bijoux lunastaa nämä lupauksetlopullisesti. Les Bijoux’n ulkoasusta näkee nimittäin kaksi seikkaa:Ensinnäkin kustantamo on aidosti kuluttajan ja kulttuurin asialla; seei ole nähnyt tarvetta pienentää julkaisukokoa kulujen minimoimiseksi,vaan on pitänyt sen kunnollisen kokoisena.

Toisekseenkustantamo myös luottaa aidosti kohdeyleisöönsä, sarjakuvaharrastajiin.Pienkustantamon budjetilla ei markkinoida valtamediassa eikä tungetasarjakuvia ärrän lehtihyllylle, vaan on toivottava, että ostajat ovatkiinnostuneita ja ovat kuulleet julkaisusta jo ennakkoon. Punaisellajättiläisellä on luotettu siihen, että potentiaaliset ostajat ovat jokäyneet tutustumassa sarjaan netissä, ja niinpä julkaisuntakakanttakaan on turha uhrata takakansiteksteille tai Tokyopopinhieman lapsellisille, ”Bad Habits Are Hard To Break”:in kaltaisillesanaleikeille. Tuloksena on koreilemattoman tyylikkään ja ehjännäköinen julkaisu, josta ei ensimmäisenä tule mieleen isompienkustantamojen suoltamat viiden euron kioskimangapokkarit.

Les Bijoux 1: Ennustus
ISBN 952-99533-8-0
Kirjoittanut Eun-Ha Jo
Piirtänyt Sang-Sun Park
Suomentanut Antti Grönlund
Kustantanut Punainen jättiläinen
Painopaikka Aaltospaino oy, Tampere 2005

Vaihtoehtoinen mielipide sarjasta

Keskustelua Les Bijouxista Kvaakissa

Keskustelua Les Bijouxista Animeunionissa

4 Replies to “Jalokiviä mustasta aukosta”

  1. Itse voisin sanoa, että olin positiivisesti ja myönteisesti ja yllättynytkin ensimmäisenä kansien loistoon ja sen alkuperäiskokoon. Kiitos Punainenjättiläinen. Hyvää työtä. Mutta mikä sitten taas antoi takapakkia kun kimaltelevat kannet aukaisin, paperin valinta oli aivan kaamea. Maksaako valkaistun paperin käyttö suomessa paljonkin jos se rahasta riippuu, että saisi sen kaikista parhaimman jäljen. Vai saako suomessa käyttää tavallisiin sarjakuviin valkaistua paperia sen myrkkypitoisuuden takia? (mikä haittaisi luontoa jos kirja joutuisi sinne maaduttettavaksi). Tämän hetkinen paperi mitä
    tämän kirjan painossa käytetään on kellastunut ta, hiekkapaperiin verrattavaa rosoista kierrätys paperia, mikä vaikuttaa painojälkeen siten, että muste leviää siihen painokoneessa, tummat kohdat (vahvimmat rasterit) mössäytyvät epäselväksi sutuksi ja täten yhdenkin sivun kokonaisuus näyttää epäselvältä ja silmää häiritsevältä sotkulta. Jouduin paikottain siristämään silmiäni ja miettimään että mitähän tämä ”taide” mahtaisi kuvata?
    Tästä paperi asiasta pitäisi ottaa henkilökohtaisesti kantaa kustantamolle.
    Sen sijaan taas jos puhutaan itse sarjan tarinan sisällöstä, olen kuullut todellakin huhuja kaameasta ja ei odotetusta, lukijoita tyydyttämättömästä lopusta, en ole vielä uskaltanut mennä kauppoihin ja vilkaista Tokyopopin englannin kielistä painosta…. odotan innolla…tai kauhulla. Kauniista pojista ja säväyttävästä taiteudestahan on sarjassa pääasiallinen kyse, olihan jo aikakin että suomeen tulisi edes jokin Shonen-ai (poikien välistä rakkautta) viitteinen sarja^^
    Minua ei nuorena naisena kauneus tässä sarjassa pistä pahitteeksi, ainoastaa tyyli tussata huulet että ne näyttävät rohtuneilta, mutta jokaisella tyyli on omansa…
    Mitä tarinaan tulee… harmi että olen nähnyt Ai No Kusabin ennen tätä. Muuten olisi toiminut. Nyt sarja on itse tarina ja hahmot ovat minulle vain halpa kopio täydellisyydestä. Pahoittelen.

  2. Tuo painojälki on upeaa ja kirjan juoni kulkee mukavasti. Siltikään se ei välttämättä sovi niille jotka vihaavat mahwaa..

  3. Juuh itsekin rakastan tätä sarjaa. =D Odotan innolla, että milloin pääsisi hakemaan sitä neljättä osaa kaupasta, lukemaan sitä heti jännittyneenä & piilottamaan sen, ettei sisareni vie sitä.
    (Liian pihi ostaakseen oman pokkarinsa & siksi käy ryöstelemmässä kaiken ostamani manhwan& mangani.)

    Olen samaa mieltä KilluaR :n kanssa, että olikin aika tulla jo tälläistä Shonen-ai (poikien välistä rakkautta) viitteinen sarja. Nehän mielenkiintoisempaa vaihtelua. = D

Kommentit on suljettu.