Paksu Nemi

Nemi, goottinainen joka elää ikuisen nuoruuden unelmaa, on tullut nopeasti tutuksi suomalaisille lukijoille. Maailmanlaajuisesti tämä norjalaissarja lienee levinnyt jo ainakin 75 sanomalehteen ja sillä on oma nimikkojulkaisu sekä Ruotsissa että Norjassa.
Suomessa Nemin päivittäisstrippiä julkaisee ainakin Ilta-Sanomat ja sunnuntaisarjat nähdään kerran viikossa kaupunkiseuduille levittyvässä Metrossa.
Viime vuosina vakiintuneen käytännön mukaan Nemit ovat lehdissä värillisiä. Värillisiä ovat myös Egmont-kustannuksen tarjoamat kausialbumit. Nyt käsittelyssä oleva kovakantinen kirja on sisällöltään mustavalkoinen.

Nemi 1
Lise Myhre
Tekstaus ja käännös: Mikko Huusko
Arktinen Banaani 2005
152s. mv, hinta noin 17-20eur

Lise Myhre alkoi piirtää Nemiä vuonna 1997 ollessaan vähän yli parikymppinen. Noilta ajoilta tekijä muistaa rakkauden satuihin, seikkailuihin, musiikkiin ja magiaan, sekä masennuksen, jonka aikuisten maailman kohtaaminen hänessä tuotti.
Kirjasta pitäisi löytymän suurin piirtein Nemin seikkailujen kolme ensimmäistä vuotta. Alussa piirrostyyli on paikoin karheata ja persoonallista, mutta se hiipuu jo kirjan loppua kohden siihen sliipattuun ja väsyneeseen kaavaan, joka meille on tullut Nemin uudemmista seikkailuista tutuksi.

Raskasta mättöä

Kirjoittana Myhre testailee mielellään lehtien julkaisukynnyksiä, albumiin on jopa saatu mukaan muutama v-alkuinen kirosana. Hahmot rusentava tekstimassa tuntuu kuitenkin paikoitellen kielivän tekijän epävarmuudesta. Tiivistämiseen ja ideoiden kiteyttämiseen ei Myhrellä ole aina ollut joko aikaa tai taitoa. Huusko on toistanut ilmeisen orjallisesti hahmojen alkuperäiset pulinat. Vaikka haluttaisiinkin kuvata naisten runsasta keskustelutapaa, tiivistämiseen tekstipuolella olisi ollut varaa. Onneksi mukana on puhtaan visuaalisiakin gageja.
Myhre käyttää stripin pinta-alan rohkeasti. Välillä rivillä on vain yksi ruutu, mutta halutessaan hän saa niitä sopimaan samaan tilaan vaikka ison kourallisen.
Nemimäiseen tyyliin strippien seassa on pidempiäkin sarjoja. Kirjan taitossa koko Nemi 1:n tapahtumat kulkevat samassa putkessa.

Naiskarvinen

Ristiriita Nemin ulkoisen olemuksen ja hänen edustamansa arvomaailman välillä on herkullinen. Ulkoisesti nuorta Vampiraa muistuttava hahmo viittaa ala- ja nuorisokulttuureihin (minkä ikäisiä ovat nyt nuorimmat gootit?), ajatusmaailmaltaan Nemi on kuitenkin haukotuttavan tavallinen, hän edustaa kaikkia työssäkäyviä sinkkuja.

Sarja saattaa parhaiten puhutella teinejä jotka haaveilevat aikuisuudesta eivätkä enää kehtaa lukea Karvista, tai henkisesti Nemin kaltaisia keski-ikäisiä, jotka uskottelevat itselleen edelleen olevansa nuoria? Sarjan suosion perustana on onnistuneen markkinoinnin lisäksi kuitenkin juuri se, että niin moni voi helposti samaistua Nemin edustamaan ”kapinaan”.
Kuvittelin naisten vapautumisen ja feminismin ilmenemisen sovinismista kopioiduin käytösmallien, olleen 80- tai 90-luvun ”juttu”. Mutta niin vain Nemi polkee yhä hyvällä menestyksellä näitä kuluneita latuja. Masentavaa tässä ilmiössä on mielestäni se, että tytöt, naiset ja gootit ansaitsisivat parempaa. Nemistä itsestään on hyvää vauhtia tulossa instituutio ja instituutioita pitää aina lyödä.

Näytä vielä se ilme

Huumori, joka perustuu egosentrisen ja narsistisen, itseään fiksuna pitävän tyypin näkökulmaan on aina pelottavaa. Valtakulttuurissa tätä hahmotyyppiä ei useinkaan pystytä esittämään riittävän nihilistisenä, jotta se olisi hauskaa. Myhrellä on Nemin hahmossa yritystä itseironiseen suuntaan, mutta sarjan peruskonsepti tuntuu vastustavan tätä tehokkaasti.
Nemi varastaa shown paitsi olemalla cool, ilmehtimällä toisinaan kuin Jim Carrey. Muut sarjan hahmot ovat päähenkilöön verrattuna tylsiä taviksia. Ne ovat statisteja joille näitä mangan estetiikkaan viittaavia käytösmaneereja ei suoda. Komiikan synnyttämiseksi ero Nemin ja muiden hahmotyyppien välillä ei kuitenkaan usein riitä. Stereotyypit ovat stereotyyppejä ja esimerkiksi epätoivoisten ruman miesjuopon pitäminen hauskana sinänsä, on Myhren helmasynti.
Samalla kun Myhre keskittyy pelkkään päähenkilöön, hän hukkaa miljoona mahdollisuutta tuoda sarjaan sivuhenkilöiden kautta lisää syvyyttä. Yksi mielenkiintoisimmista tyypeistä on Nemin isä, mutta johtuuko tämä siitä että häntä kuvataan melko vähän?

Nemin perusasetelma, huumorin rakennuspuut ja jopapiirrostyyli muistuttavat hämmästyttävästi Jim Davisin Karvista. Nemin lasagnea on jäätelö ja Nemillä on oma ”tyhmä koirakaveri”, joka seurustelee vakituisesti.
Tulkintani perusteella tämä blondi kuitenkin näyttää sen ideaalitilanteen, johon valkonaama jatkuvasti pyrkii. Siten tupsupääblondi onkin sarjan tärkein hahmo, sen ankkuri. Nemille itselleen seksuaalinen vapautuminen on muodostunut vankilaksi, joka ilmenee epätoivoisena miestenmetsästyksenä baareissa. Yhden yön suhteiden tarjoaman lohdun kuvaukset tarjoavat tosin monille lukijoille puhdistavan naurun mahdollisuuden.

Nemin puolella vai Nemiä vastaan

Ihmisten asettuminen luokka-asemiin on perinteisesti liittynyt työhön ja ammattiin. Nyky-yhteiskunnassa kyse on kuitenkin enenevässä määrin siitä, miten ihminen sijoittuu symbolisen tuotannon rakenteisiin. Merkityksellistävät intellektuaaliset käytänteet ovat tulleet vallitseviksi. Tärkeäksi muodostuukin se, minkä roolin ihminen ottaa ja mikä rooli hänelle yhteisössä määritellään. Nemin varsinainen synkkyys realisoituu maailmassa jossa musiikkimaku, kulutustottumukset ja tuotemerkit sanelevat ihmisarvon. Ajassa liikkuvien trendien perusteella Nemi on muodostanut oman identiteettinsä, ja samoin perustein hän päättää kenelle nauraa ja kenet hyväksyy kumppanikseen.

Synkkää huumoria

Kun Nemi menee psykiatrille, muuttuuko hän normaaliksi vai tuleeko psykiatri hulluksi? Kumpi olisi hauskempi ratkaisu?! Vastaavia kliseitä löytyy kirjasta muitakin.
Kritisoiko Myhre Nemin hahmon kautta arvosuossa tarpovia bilekärpäsiä ja trendipellejä (jotka samaistuvat sankarittareen), vai nauraako hän heidän kanssaan samaa onttoa naurua? Joka tapauksessa tässä strippisarjassa ruumiillistuu hienosti yksi nahkainen ja karvainen 1990-luvun postmoderni heimo.

Lisää postmoderneista heimoista

Kvaakin lukijat keskustelevat Nemistä