Paluulento

Ryhmä suomalaisia rauhanturvaajia on paluulennolla Eritreasta, kun lento-onnettomuus keskeyttää matkan ja eloonjääneet huomaavat päätyneensä tuntemattomaan paikkaan, joka paljastuu pikkuhiljaa entistäkin oudommaksi…

Kansi ei vielä paljasta muuta, kuin että luvassa on ainakin puuhun kiipeilyä pakkolaskun jälkeen. Mutta ei siinä kaikki, perinteisen seikkailusarjakuvan tapaan pakkolaskupaikka ei ole vallan asumaton. Paikalliset hieman erikoiset heimot ovat sodassa keskenään, ja tietenkin rauhanturvaajat joutuvat pahasti välikäteen. Eikä tarjolla ole rauhanturvaamista, sillä aluksi elossapysymisessäkin on tekemisensä. Lisäksi paikallinen eläimistö osoittautuu vaaralliseksi, oravat pahimmasta päästä. Ystävälliseltäkin vaikuttavassa paikassa on tiettyä tuntemattoman uhkaa.

Juoni eteni joutuisasti heti alkukankeudesta päästyään. Henkilöhahmoilla oli mukavia tyyppejä, osa hieman värittömiä, kuten suurin osa oikeistakin ihmisistä, rauhaturvaajista puhumattakaan. Luutnantti tosin ylinäytteli oman roolinsa. Alussa hieman päälle liimatun oloiset henkilöristiriidat saivat mukavasti kierroksia kun tarina eteni, ja ne lomittuivat luontevasti toiminnan sekaan. Toiminta puolestaan esitettiin jouhevasti ja brutaalisti. Jos johonkin sattui niin saattoi sattua pahastikin. Sivuja on ollut käytettävissä jännityksen luomiseen, toimintaan ja seurauksien näyttämiseen. Hyvä ruutujako ja sommittelu toivat parhaimmillaan tilanteet eteen nopeina leikkauksina tai karuina hidastuksina. Ja esimerkiksi sivu 84 olisi mukava nähdä hehkuvissa väreissä ja albumikoossa.

Kuvitus oli kokonaisuudessaan sujuvaa ja rentoa, mutta tekstaukseen olisi voinut keskittyä hiukan pitempään. Ei sekään huonoa ole, mutta se voisi olla parempaa ja toisi sarjalle kaivatun viimeisen silauksen. Siksi kokonaiskuva muodostuu lähemmäs hyvää kioskikirjallisuutta kuin albumisarjakuvaa. Jatkoa on toki luvassa, Paluulento on trilogian ensimmäinen osa.

Happy Horse suunnittelee tuottavansa mahdollisimman monipuolista laatusarjakuvaa. Tähän mennessä nähdyn perusteella vaikuttaa hyvälle.

Tarina ja kuvitus: Hannu Esko, Pilvi Kivijärvi
92 mustavalkosivua
B5 koko, liimaselkä
ISBN 952-99536-1-5
hinta 10 euroa

www.happyhorsecomics.com