Käännössarjakuvan vuosi 2004

Subjektiivinen katsaus sarjakuvavuoden 2004 onnistumisiin ja pettymyksiin. Kotimainen sarjakuva juhli kovissa kansissa, ja näkyvyyttä asialle haettiin lukuisilta festivaaleilta.

Suomalaiset ottivat edellisvuosien tapaan ahkerasti osaa ulkomaisiin sarjakuvatapahtumiin, mm. kaikki naapurimaat ovat saaneet todistaa suomalaisen sarjakuvan nousua. Talouden mittareilla osoitettavia voittoja ei vielä sentään nähty. Konkreettisin askel kansainvälistymisessä otettiin ehkä kirjastoyhteistyön merkeissä. Se on poikimassa nettiin yhteispohjoismaisen sarjakuvaportaalin.
Suomen kuvalehti esitteli alkusyksyn erikoisnumerossaan tukun suomalaisen sarjakuvan vientitoivoja. Myöhemmin syksyllä kansainvälisen levitysyhtiö Bullsin Ilkka Kalliomäki, tyrmäsi koko ajatuksen turhan optimistisena.

Sarjisfestarien aikaan Team-Kvaak kokoontui vertailemaan hankintoja ravintola Ilvekseen
Sarjisfestarien aikaan Team-Kvaak kokoontui vertailemaan hankintoja ravintola Ilvekseen

Kotimaassa Sarjakuva näkyi mm. Helsingin Sarjakuvafestivaalien ja Helsingin Kirjamessujen ohjelmassa. Suomen sarjakuvaseura improvisoi Kirjamessuille suurehkon sarjakuvabasaarin, jonne raahattiin myös Tamperelaista sarjakuvaa esittelevä näyttely. Näyttelytoiminta jatkui edellisvuoden tapaan, vilkkaana myös Turussa. Sarjisfestarit olivat suuremmat kuin muutamana aikasempana vuonna. Ulkomaisia taiteilijavieraita kävi peräti kymmenkunta, ja kotimaisista nostettiin Ville Pynnönen, jonka toinen albumi on nimeltään Alinka. Aktia-Sali palveli meitä hyvin kolme vuotta, mutta nyt Sarjakuvafestarit joutuu muuttamaan.

Suomistripit ja antologiat

Suomalaisen sarjakuvan julkaiseminen albumimuodossa koki viime vuonna pienen kolauksen. Nimikkeitä ilmestyi 10-15% vähemmän kuin vuonna 2003. Pudotusta alle neljäänkymmeneenviiteen voi yrittää selittää.
Puupäähatun pokanneelta tekijältä (Timo Aarniala) ei poikkeuksellisesti julkaistu mitään. Monet muutkin tekijät ”vetivät henkeä”. Kaksi kustantajaa (Johnny Kniga ja Suomen Yrityslehdet) sulki käytännössä kotimaisen sarjakuvan linjansa. Edellisenä vuonna oli kenties purettu patoutunutta tuotantoa? Joka tapauksessa näinkin suuri muutos mahtuu vielä tuotannon normaaliin sykliin, jossa nousukautta seuraa aina pieni korjausliike alaspäin. Suomalainen sarjakuva on kasvattanut nimikemääräänsä 1990-luvun lopulta vuosittain useita prosentteja, ja viime vuoden takapakista huolimatta voidaan määrän katsoa vakiintuneen keskimäärin 50 kirjan julkaisutahtiin.

Viime vuoden kirjoista aika moni oli sanomalehtisarjojen kokoomajulkaisuja. Ehkä kustantajat hakivat varmoja myyntiartikkeleita? Eipä silti, en ole kuullut kohtuullisen hyvistä albumimittaisista sarjoista, jotka olisi harkiten jätetty julkaisematta. Debyyttejäkin sentään viime vuoteen mahtui useita. Niitä olivat Tiitu Takalon Tuhmä tyttö, Goldi Rikkilän Lepakkko, Solja Järvenpään Helvetin hyvin menee ja nimimerkki ZePin Rivari.
Uusista kustantajista näkyvimmin nousi esiin Asema. Syksyllä ilmestyneet kaksi Laikku-antologiaa ja Minä Trondheim, ovat tuhteja sarjakuvapaketteja. Kotimaisia antologioita ilmestyikin viime vuonna poikkeuksellisen runsaasti (noin 10 kpl!?). Toinen hyvin näkyvä kustantamo (sekä kotimaisessa, että ulkomaisessa) oli Arktinen Banaani, joka ei kuitenkaan kokonsa tai liikevaihtonsa puolesta vielä hätyyttele maamme toiseksi suurinta sarjakuvakustantajaa Egmontia.

Kovat tulivat

Yhä suurempi osa sarjakuvista julkaistaan kovakantisina. Vaikka suomalaisen sarjakuvan nimikemäärä putosi, sivumäärillä ja varsinkaan euroissa mitattuna, tilanne ei ole kustantajille yhtä lohduton. Esimerkiksi Matti Hagelbergin Kekkonen nousi kaikkien aikojen kalleimmaksi kotimaiseksi sarjakuvakirjaksi. Noin 40 euron hintainen teos ylittää uutukaisena jopa parin vuoden takaisen pikkujättiläisen, Ronkoteuksen arvon. Kaikesta huolimatta, Kekkonen on myynyt itsensä toiseen painokseen, samoin kuin Marjane Satrapin Persepolis.

Ulkomaista laatusarjakuvaa on muutenkin saatu viime vuonna reippaasti suomeksi. Näyttävimmin sarjakuviaan markkinoi WSOY, joka julkaisi jo kolmannet osat Lewis Trondheimin ja Dupuy&Berberianin albumisarjoista. Juhlavuoden (ja juhlakirjan) myötä Tinttejä on julkaistu uudelleen, mutta yhtä lailla vanhat veturit Asterix ja Lucky Luke jaksavat porskuttaa uusina painoksina. Uusista ulkomaalaisista tekijöistä ehkä parhaiten ovat olleet esillä Helsingin festivaalikävijät ranskalainen Trondheim, norjalainen Lise Myhre ja tanskalainen Peter Snejberg. Kaikilta ilmestyi kaksi albumia suomeksi.
Like jatkoi melko pienimuotoisesti tuttujen tekijöidensä voimin, saattaen mm. loppuun Jeff Smithin Luupäät -saagan.

Netti, mobiili ja manga odotuttavat

Koska toimivaa mikromaksujärjestelmää ei vieläkään ole saatu aikaiseksi, ei nettisarjakuvasta ollut myytäväksi tuotteeksi kunnolla tänäkään vuonna. Merkkejä tähän suuntaan on kuitenkin näkynyt USA:ssa jo pitkään. Suomi kulkee turvallisesti jälkijunassa 3G-verkkojen rakentamisessa. Tekniikka, kuten puhelimien näytöt ja viestien välitysjärjestelmät, ei muutenkaan ole kypsä mobiilisarjakuvan esiinmarssille. Ensimmäinen kotimainen mobiilisarjakuva Sosiaalisesti rajoittuneet, aloitti kuitenkin ilmestymisensä syksyllä, ja kokeiluja samaan suuntaan tehtiin syksyn mittaan myös Turussa ja Tampereella järjestetyissä työpajoissa.

Yoshitoshi Abe kertoi töistään Jyväskylän Animeconissa
Yoshitoshi Abe kertoi töistään Jyväskylän Animeconissa

Mangan mittavaa maihinnousua meistä moni odotti jo viime vuonna, mutta niin Sangatsumanga kuin Egmont-kustannuskin joutuivat lykkäämään julkaisuprojektejaan tälle vuodelle. Tästä huolimatta manga näkyy ”kentällä” voimakkaasti jo sarjakuvakurssien osallistujien tyylissä. Manga-aiheiset piirustuskilpailut, joita järjestivät ainakin Animecon ja Dragonball, keräsivät innostuneen joukon tekijöitä.
Yllättäen vuoden ainoa japanilaistulokas oli Salapoliisi Conan. Vaikka manga- ja animeharrastajakunta on äänekäs, ei mahdollisen markkinan koosta ole kellään havaintoa. Neljännelle ja viidennellekin kuukausittaiselle sarjalle luulisi kuitenkin olevan tilaa, vaikka englanninkieliset pokkarit syövät lukijoita suomalaisjulkaisijoilta. Ilmiö on tuttu varsinkin amerikkalaisesta sarjakuvasta. Lapsiin ja nuoriin uppoava suomenkielinen manga on kuitenkin hinnaltaan merkittävästi edullisempaa kuin tuontitavara, sillä dollarin kurssimuutos ei vielä näkynyt kovin selvästi sarjakuvakauppojen hinnoissa.

Disney porskuttaa

Keväällä seurasin Eurodisneylandin kassakriisiä, jonka emoyhtiö ratkaisi pumppaamalla rahaa tappiolliseen tyttäreensä. Luottopulasta Disneyn osakkeenomistajien keskuudessa kärsinyt Michael Eisner, ilmoitti yhtiön vihamielisen valtausyrityksen synnyttämän kohun laannuttua, jatkavansa yhtiön johdossa vielä pari kolme vuotta.
Tietokoneanimaatio on vakiinnuttanut asemansa ja koneella tehtyjä (lasten)animaatiota nähdään pari vuodessa. Pixar-yhtiön Ihmeperhe täytti hyvän sarjakuva-aiheisen elokuvan kriteerit, samoin kuin näytelty Spiderman 2.
Disneyn voima yhdistyy Suomessa Erkkojen Aku Ankka -lehtiperheeseen. Jo edellisvuonna suosionsa vakiinnuttaneet Iines ja Witch saivat tänä vuonna kumppanikseen myös pojille sopivan lastenlehden nimeltään Monster Allergy. Tutuksi käyneeseen tapaan ulkomaalaiset ankkapiirtäjät kävivät ihmettelemässä Suomen arktista ankkaintoa. Olihan nyt Akun syntymäjuhlavuosi. Sitä kelpasi juhlistaa myös suurella Päivälehtimuseon näyttelyllä.

Kiitos Egmont!

Sarjakuvissakin kulunut vuosi oli Hämähäkkimiehen. Suomessa nähtiin ainakin 15 Spiderman-julkaisua, joiden materiaalista vain pieni osa oli elokuvan imussa ulos pukattua kertakäyttötavaraa. Muita näkyviä supersankari-brandejä olivat X-men, Batman ja Teräsmies. Viimeksi mainittuja varten perustettiin kokonaan uusi lehti DC-Special.
Egmont julkaisi lastenlehtien lisäksi myös aikuisempaa sarjakuvaa. Korkeajännitys ja Tex Willer jatkoivat normaalisti. Kaksi kotimaista korkkaria ja yksittäisjulkaisuina ilmestyneet Avaruuden korkeajännitys, Hellboy ja Merkillisten herrasmiesten liiga 2, nostattivat viime vuonna tunnelmaa monessa suomalaiskodissa. Kahteen kirjaan vuodessa vakiintunut Ihme-sarja on myös hyväksi havaittu paketti. Sarja sai jatkoa Hämiksellä ja Ryhmä X:llä. Samaa A5-formaattia noudatteli Draculakin.
Egmontilta kuului myös ikäviä uutisia, sillä pitkään vasaran alla ollut MAD sai vihdoin kuolonkopautuksen. Kotimaista materiaalia sisältävä Myrkky jatkaa kuitenkin huumorilinjalla tänäkin vuonna. Sitkeästi pysyy hengissä myös mies joka ei kuole koskaan. Mustanaamio -lehti on se antologia, joka viime vuonna julkaisi eurooppalaista sarjakuvaa, mm. Jacovittin klassikoita ja Avaruusagentti Valeriania.

Vuoteen mahtuu myös pettymyksiä

Synnyttikö sarjakuva-alan viime vuosien myönteinen kehitys jonkinlaisen kuplan? Se näkyisi vaikkapa liian optimistisina kustannuspäätöksinä. Toivottavasti ei! Viime vuonna takapakkia saatiin kuitenkin eurooppalaista laatusarjakuvaa julkaisevan Jysäys -lehden näkökulmasta. Se jymähti Arktisen Banaanin syliin. Jysäykselle on lupailtu uutta tulemista. Tänä vuonna yritetään vielä – osittain uusin, osittain vanhoin eväin. Hieman pahemmasta jysäristä kärsii ilmeisesti ilmaisjakelusarjakuvalehti Dodger. Kolmosnumeroa ei ainakaan vielä ole näkynyt jakelupisteissä!?

HS kertoi 27.12. Kirjakauppalehden lopettamisesta, kyseessä on kirja-alan ainoa ammattilehti, jolla on yli sadan vuoden perinteet! Samaan hengenvetoon povattiin myös lopun alkua Kustannusyhdisdistykselle. Vuoden kirjat -luettelon julkaisemisen yhdistys lopetti jo aikaisemmin.
28.12. HS:ssa kannettiin huolta siitä, miten kirjakaupat häviävät pikkukunnista. Tilalle saadaan markettien kirjaosastoja ja yhä suurempia kaupunkikauppoja. ”Viimeisen kymmenen vuoden aikana täyden palvelun kirjakauppojen määrä on laskenut lähes 200 kaupalla.” kirjoittaa Ritva Korpimo.
Vaikka kirjalla menee hyvin, iso osa myynnistä on nykyään ns. mediakirjoja – Tv-ohjelmien kylkiäisiä. Voiko tämä syöpä iskeä sarjakuvaan? Sarjakuvatietokilpailu Suuri Kupla on ainakin saanut jo oman kirjansa. Viime syyskuussa ohjelman tuottajat juhlivat sadatta lähetystään.
Sarjakuvamyynnissä kehitys myötäilee yllättäen USAsta tuttua linjaa. Kärjistäen voisi sanoa, että naiset pitävät kauppoja hengissä ostamalla mangaa. Miespuoliset ostajat lienevät siirtyneen yhä enemmän nettikauppojen asiakkaiksi? Helsingissä on toistaiseksi tilaa kahdelle sarjakuvien erikoismyymälälle, mutta hyvässä muistissa on vielä tamperelaisen Kukunorin kohtalo. Entä kuinka käy juhlakirjojen? Viime vuonna kovakantiset raivasivat itselleen pöytätilaa kirjakaupoista raamiensa voimalla, mutta höltyvätkö sukankuluttajien kukkaronnyörit?

Edellä mainittua Kustannusyhdistystä kaavailtiin myös yhdeksi uuden sarjakuvapalkinnon rahoittajaksi. Viimeksi kuluneet 2-3 vuotta olen yrittänyt tunnustella mahdollisuuksia tällaisen Sarjakuva-Finlandian synnyttämiseksi. Ainakin Suomen Sarjakuvaseuran puolelta hankkeesta on nyt kuitenkin luovuttu. Idea suuresta sarjakuvapalkinnosta on kytenyt pitkään, niin pitkään, että pienemmät palkinnot ovat tavallaan ehtineet syödä sen. Seuraavan kerran Sarjakuva-Finlandia, työnimeltään Itikaispalkinto, noussee varteenotettavasti esiin suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlallisuuksien merkeissä vuonna 2010.

Hyvää mediassa

Kvaakin viime vuosi oli karikkoisempi kuin aloitusvuosi. Käyttäjämäärän on toki lisääntynyt, mutta 2004 osoitti sen, että portaali ei aivan pyöri itsekseen.
Hieno osoitus koko alan positiivisesta kehityksestä on se, että Helsingin Sanomat on alkanut julkaista jokseenkin säännöllisesti sarjakuvakritiikkejä. Sarjakuva-aiheisia juttuja ja mainintoja todellakin näkyy maan suurimmassa päivälehdessä viikoittain. Viivin ja Wagnerin isä, Juba Tuomola on noussut julkkikseksi.

Viime vuonna saatiin luettavaksi myös pari sarjakuvista yleiskuvaa piirtävää kirjaa. Tammi julkaisi Heikki Jokisen Sata sarjakuvaa ja Kirjastopalvelu Ville Hännisen toimittaman kotimaisia sarjakuvantekijöitä esittelevän teoksen.

Nyt sitten ilmestyivät suomeksi myös sellaiset järkäleet kuin Joe Saccon Palestine, Joann Sfarin Pikku Vampyyri menee kouluun ja Cristophe Blainin merirosvoseikkailu. Läheskään kaikkia viime vuonna ilmestyneitä hyviä albumeita ei ihminen ehdi lukea – tai listata näin lyhyeen juttuun. Julkaisuja ja tapahtumia oli niin paljon, että sarjakuvaharrastaja voi olla antiin tyytyväinen. Minulle Muumien 50-vuotisjuhlanäyttely oli yksi vuoden elähdyttävimmistä tapauksista.

2 Replies to “Käännössarjakuvan vuosi 2004”

  1. Olisi tosi kiva jos noille lukemista vaikeuttaville pilkkuvirheille voisi tehdä jotain. Adjektiivien isot alkukirjaimet yms. vielä menee, ne aiheuttaa sentään vaan esteettistä haittaa.

  2. Hieman ihmetytti, kun Sarjis 2004 -kilpailu albumeineen näyttää kokonaan unohtuneen. Kyseessähän oli kuitenkin Suomen mittakaavassa suuripalkintoisin sarjiskilpailu, joka sai jatkoa vielä Sarjis 2005 -kilpailusta.

    Wallu/Sarjakuvantekijät ry

Kommentit on suljettu.