Kaavamaista kohellusta

Espanjalaisen Francisco Ibáñezin luomat agentit Älli ja Tälli ovat seikkailleet Suomessa vaihtelevalla menestyksellä yli kolme vuosikymmentä. Jostain syystä remufarssiparivaljakko on saavuttanut kulttisuosiotakin.

F. Ibáñez: Älli ja Tälli – Mielipuolet maskotit
Alkuteos: Mascotas
Käännös: Mila Räihä
Egmont-kustannus 2004 48 s.

Salaisen palvelun, T.I.A.:n agentteja on kohdannut onnettomuuksien ja vastoinkäymisten suma. Vakoilupuljun johtaja päättelee onnea tuottavan maskotin katkaisevan epäonnen ketjun. Maskotin hankinta annetaan Ällin ja Tällin tehtäväksi.

Älli ja Tälli hankkivat kerta toisensa jälkeen uuden maskotin, mitä oudoimpia ja huvittavimpia otuksia. Kanan, aasin, käärmeen, jne. Jokainen aiheuttaa tietenkin ”Huvittavia” kommelluksia ja ”koomisia” tilanteita, jotka vaihtuvat tasapaksussa pötkössä, ilman kummempaa dramatiikkaa uuteen. Yleensä Ällin ja Tällin tempauksista kärsii joko johtaja tai lihava ja ilkeä naispuolinen sihteeri.

Mortadelo y Filemón –nimellä vuonna 1958 syntynyt sarjakuva on ilmeistä sukua muutamille screwball –lajin sarjakuvaklassikoille, Smokey Stover eli Pekka Pikanen etunenässä. Hahmot tunnetilasta riippuen paukkuvat ja venyvät, repeävät palasiksi jne. Valitettavasti Älli ja Tälli ei kestä vertailussa pitkällekään.

Älli ja Tälli –albumien ”juonet” koostuvat aina jonosta yhteen liitettyjä törmäilyjä ja kommelluksia. Ne menevät aina saman kaavan mukaan ja päättyvät takaa-ajoon, jonka jälkeen siirrytään toiseen samanlaiseen kohtaukseen, tai kohkaukseen, jotka vaihtuvat noin sivun välein. Jos se onkin hauskaa muutaman sivun ajan, ei se kanna neljääkymmentäneljää sivua.

Jokaisella sivulla joku saa tällin (ei isolla kirjoitettuna) ylä- tai alapäähänsä. Joka takaa-ajokohtauksessa valepukujen erikoismies Tälli on naamioitunut milloin miksikin mielikuvitukselliseksi hahmoksi. Eläimiä venytetään ja paukutellaan samalla tavalla kuin sarjan ihmishahmojakin.

Yllätyksenä tulevat monet alapään vitsit. Käärme saa ripulin, pääjohtajaa purraan alapäähän, käärme luikertelee Ällin sepaluksesta ulos jne.…

Piirrostyö ja kuvakerronta on yhtä kaavamaista kuin tarinatkin. Rutiinilla piirrettyjä vakio-hahmoja vakio-kuvakulmista vakio-tilanteissa.

Sarjan ainoa hauskahkona vitsinä toimii vakoilujärjestön nimi T.I.A., joka viittaa sekä CIA:han että vanhaan TV-sarjaan The Man from U.N.C.L.E. (”Tia” tarkoittaa tätiä). Kyseinen TV-sarja alkoi tosin vasta kuusi vuotta Mortadelo y Filemónin jälkeen, toisaalta on epäselvää olivatko Mortadelo ja Filemon TIA:n agentteja aivan alusta alkaen.

Sopivaa luettavaa vessassa tai krapulassa, ihannetilassa molempia. Normaalitilassa yliannos aiheuttaa näppylöitä ja elohiiriä silmiin. Ja yliannoksen saa helposti. Sarjakuvasta tehtiin elokuvakin elävillä näyttelijöillä vuosi sitten. Ei näkynyt meillä päin.

Sarjan kotisivut

8 Replies to “Kaavamaista kohellusta”

  1. Käsittämättömän suosittu, todella, saapa Ibanezin studio tahria paperia urakalla. Espanjassa albbareita puskee markkinoille useampia vuodessa, ja sitten on (oli?) vielä Timo Tiikeri, kehno Niilo Pielinen-plagiaatio. Joskus toki on niin hiljainen hetki, että Älli ja Tällikin viihdyttävät… Tässä albbarissa alapäähuumoriin turvautuminen tympäisi, eivät sitten enää muuta keksi. Harmi, kun ei suomeksi ole saatavilla sarjakuvan 100-vuotisjuhlan ”kunniaksi” tehtyä albbua, jossa Ä+T koheltavat tunnettujen sarjakuvahahmojen (Hämähäkkimies, Teris, Mustanaamio) kanssa. Ei sekään mikään huumorin ja oivalluksen riemujuhlaopus ole, mutta menettelevä sentään.

  2. Kakarana ”Älli ja Tälli” nauratti minua italialaisen kamomillateetä kittaavan ”Peco Billy (?)”-spagetticowboyn tapaan. Nykyään molemmat eivät enää naurattaisi minua, ainakaan pitkään.

  3. Ällistä ja Tällistä saa sen vaikutelman, että sarja on yhtä ja samaa taukoamatonta juttua sivu sivun jälkeen, kirjasta toiseen. (Ja olen sentään lukenut niistä vain pari). Neljänkymmenen sivun välein vaan on laitettu kannet ympärille ja keksitty joku nimi ”tarinalle”. Mahtaako Ibanez itsekään huomata, milloin albumi vaihtuu toiseksi? Voisi kuvitella tavaran häneltäkin pukkaavan ulos aika yhtäjaksoisesti…
    (Mutta minä olen varmaan puolueellinen arvioimaan tätä, kun kovana Franquin-fania minua hämmästyttää suuresti, että jollain on pokkaa piirtää Niilo-klooni, laittaa sille Pikon lakki päähän ja kutsua sitä omaksi sarjaksi!)

  4. Jostain olen lukenut, että Ibanez on myöskin kova Franquin-fani.

    Lienee kysymys jonkinlaisesta kunnianosoituksesta.

    Vaikka minusta se kyllä näyttää plagioinnilta.

    Surkeaa.

    Aaaaargh!

  5. Tertsille:
    Öhöm, minä taisin muistaa väärin… se olikin Cocco Bill. Siitä olikin kulunut jo neljännesvuosisata. 🙂

  6. Älli ja Tälli tuli Sarjiskerhon joululahjana.

    Enpä tuota ole pariin vuosikymmeneen lukenutkaan.

    Kiitoksiä vaan Egmontille.

Kommentit on suljettu.