Huomenna Oulun Sarjakuvafestivaali

Huomenna lauantaina Oulussa Kulttuuritalo Valveella tapahtuu. Oulun Sarjakuvafestivaali levittäytyy myyntipöydin ja näyttelyin ympäri taloa. Valvegalleriassa on festivaalitaiteilija JP Ahosen ja ruotsalaisen Anneli Furmarkin näyttelyt.

Oulun Sarjakuvafestivaalin teemana on tänä vuonna uutuusteokset. Kaikkiaan esille nostetaan 25 vuoden aikana ilmestynyttä teosta, joista kymmenen näkee päivänvalon ensimmäistä kertaa Oulun festivaaleilla.

Festivaalitaiteilija JP Ahoselta on esillä kaksi näyttelyä, Belzebubs – Tuskien taival Valvegalleriassa ja Karsten Vollen kanssa yhteinen Diascon. Pienempiä pop up -näyttelyitä on ympäri kulttuuritalon.

Valvegalleriassa Belzebubsien kanssa on esillä ruotsalaisen Anneli Furmarkin ensimmäiseen suomennettuun teokseen Tule kanssani kulman taa perustuva näyttely. Näyttelyitä on myös lähiseudun kirjastoissa, esimerkiksi Limingan kirjastossa albanialaisen residenssitaiteilija Shpend Bengun FINS-ITCH.

Sarjakuvakeitaan myyntipöydät avautuvat huomenna kello 11. Samaan aikaan alkavat lavaohjelmat, tekijöitä jututetaan kahdella eri lavalla iltamyöhään saakka. Ohjelmassa on myös kaksi elokuvaa, Elokuvateatteri Studiossa esitetään Avi Heikkisen ja Aapo Kukon Ethän kuole ennen minua ja Crime Alley.

Koko ohjelma netissä

Kvaakissa voi keskustella Oulun festarista