Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 6

Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen Tulevaisuuden arabi -sarja on edennyt komeaan ja koskettavaan päätösosaansa. Sattouf sai kuusiosaisesta sarjakuvaromaanistaan Angoulêmen Grand Pix -pääpalkinnon aiemmin tänä vuonna.

Tulevaisuuden arabi 6 (WSOY, 2023) alkaa vuodesta 1994, jolloin päähenkilö-Riad on 16-vuotias ja avausruudun mukaan “aika lailla sekaisin päästään”. Sarjakuvassa seurataan Riadin vaiheita aikuisikään asti eli sarjan aiempiin osiin verrattuna kirja kattaa ajallisesti pidemmän jakson Riadin elämästä. Sivumäärä ei silti huomattavasti kasva, joten aikuis-Riadin vaiheita kuvataan lapsuusaikoja valikoidummin. Mielestäni tämä toimii erinomaisesti, enkä kirjaa lukiessani kiinnittänyt juuri huomiota ajallisiin hypähdyksiin.

Sarjakuvan piirrostyyli ja niukka värimaailma jatkaa tutulla linjalla, ja kirjan suomennos, ulkoasu ja paksut sivut ovat edelleen laadukkaita. Tulevaisuuden arabi -sarja on yhtenäinen ja hieno kokonaisuus.

Tulevaisuuden arabi 6 on luonnollisesti yleissävyltään huomattavasti aikuisempi kuin sarjassa edelliset osat. Riad muuttaa omilleen, koettaa omalla tavallaan selviytyä armeijan kutsunnoista ja kokeilee siipiään naisten parissa. Monet tutut aihepiirit ovat edelleen läsnä – Riadin vaikea isäsuhde, pikkuveljen sieppaus Syyriaan – mutta Riadin kasvaessa ne saavat uusia vivahteita: varttuessaan Riad päättää mennä terapiaan ja pikkuveli ottaa yllättäen yhteyttä sähköpostilla.

Riadin ja Fadi-pikkuveljen niukkasanaisessa yhteydenpidossa erilaiset näkökulmat ja kulttuurierot toistuvat monella tapaa samantyylisesti kuin isänkin kanssa kommunikoidessa. Pikkuveli on silti vuosien erossa olon jälkeenkin tärkeä Riadille ja tietysti myös hänen äidilleen, ja häneen liittyvää tunnekuohua on taitavasti pohjustettu jo muutamassa aiemmassa Tulevaisuuden arabissa, veljen sieppauksesta lähtien.

Riad päätyy työstämään kahden kulttuurin välimaastossa elämiseen liittyviä ongelmiaan terapiassa, ja palaa näin niihin teemoihin, joita lukija on saanut seurata koko sarjan ajan. Terapiakuvaukset ovat tyyliltään tuttua Sattoufia – omalaatuinen, synkähkö huumori sävyttää hyvinkin henkilökohtaisten asioiden käsittelyä. Mikään sairaskertomus Tulevaisuuden arabi 6 ei silti ole, vaan terapiajaksot limittyvät mukavasti muun juoniaineksen sekaan eivätkä edes ole erityisen pitkiä.

Uutena aineksena mukaan tulee Riadin sarjakuvapiirtäjän uran alkuvaiheiden kuvaus, joka lienee kiinnostavaa luettavaa kaikille piirtäjän työstä haaveileville. Riad mm. kertoo kokemuksistaan piirtäjäopinnoissa, ja hän opiskeli (huonolla menestyksellä) myös animaatioiden tekemistä. Vaikka Riad sittemmin on saavuttanut mainetta ja kunniaa, mahtui uran alkuun karikoita ja vastoinkäymisiä.

Pidin todella paljon sarjan “loppuratkaisusta”. Sarjakuvan loppu on hieman poliittisempi kuin kirjan alkuosa, sillä vuoden 2011 kansannousulla on yllättäviä vaikutuksia Riadin ja hänen perheensä elämään. Näkökulma pysyy silti Riadin ja hänen perheensä tasolla, ja Tulevaisuuden arabin tarina häipyy viimeisillä sivuilla horisonttiin sopivan utuisesti, jättäen sijaa lukijan omille pohdinnoille.

Tulevaisuuden arabi 6 on tyylikäs lopetus muutoinkin hienolle sarjalle. Nostan tämän kuudennen osan sarjan parhaaksi, sillä sen tarina on sopiva sekoitus jo tuttua ja uutta juoniainesta, ja sarjalle ominaista huumoria keventää päähenkilön aikuisuuden mukanaan tuomaa syvällisyyttä.

Kvaakissa on aiemmin arvioitu sarjan osat 1, 2, 3 ja 5.

Keskustele Tulevaisuuden arabista Kvaakissa.


Tulevaisuuden arabi 6. Lapsuus Lähi-idässä (1994-2011) (orig. L’Arabe du futur 6. Une jeunesse au Moyen-Orient (1994–2011))
Riad Sattouf
Suomennos Saara Pääkkönen
WSOY, 2023
Pehmeäkantinen, 2-värinen, 176 sivua, 175 x 247 mm
ISBN 978-951-0-49889-7
Painettu EU:ssa