
Sarjakuvalehden takasivulla todetaan sen kertovan Mikael Mäkisen taistelusta ninjoja, masennusta ja ADHD:ta vastaan. Lupaus pitää.
Tarina säntäilee sinne tänne, kerronnan tyyli ja sisältö vaihtelee ilman mitään ennakkovaroitusta, kaikkia perinteisen tarinankuljetuksen periaatteita pidetään pilkkanaan eikä koskaan voi arvata, mitä seuraavalla sivulla sähelletään. Eli homma toimii juuri niin kuin pitääkin.
Terapiasarjakuva on oma lajinsa. Tekijälle se on aina tärkeä. Mutta vaarana on, että se voi olla niin henkilökohtainen, ettei sillä ole sen suurempaa merkitystä muille kuin tekijälle itselleen. Tässä tapauksessa sudenkuoppa on vältetty.
Lukija pääsee kurkistamaan Mäkisen ”sisäavaruuteen” vieraana, ja siellä totisesti tapahtuu. Neljäs seinä rikotaan heti ja hyvä ellei viideskin. Aika ja paikka ovat joustavia käsitteitä. Heti ensimmäisessä ruudussa on kirjoitusvirhe, joka voisi toisenlaisessa sarjakuvassa harmittaa, mutta tässä tapauksessa se suorastaan kuuluu asiaan.

Mäkisen vaikutteet sarjakuvista, elokuvista ja populaarikulttuurista ovat selvästikin osa hänen arkeaan, elämäänsä, ja hän kokee maailman niiden kautta, kuin suodatinpaperin siivilöimänä. Mutta hän osaa tehdä siitä hauskaa ja ironisoida kuvastoa mielenkiintoisella tavalla. Omissa kuvitelmissaan voi olla maailman herra ja taistella vastaan, vaikka sitten nimetön kauhu nousisi merten syvyyksistä…
Päiväkirjani on myös taiteen osalta hallittua työtä. Se on myös hillittyä: upeat sivusommittelut ja näppärät silmänkuljetukset ruudusta toiseen antavat tarvittavat raamit muuten niin huimalle sepittelylle ja pitävät kaiken komeassa kuosissa. Sarjakuvan tekemisen työkalut ovat hyvin hallussa, jo aivan ammatillisella tasolla. Erilaisilla perspektiiveillä osataan leikitellä ja jokaisella sivulla on jotain mielenkiintoa herättävää.
Sarjakuva saatiin julkaistua onnistuneella joukkorahoituksella. Vaihtoehtoisia kansia on tarjolla peräti 13 kappaletta. Joukkorahoittajat saivat myös lehden Päiväkirjani #0. Sarjakuvaa voi tilata netistä. Toivottavasti saamme vielä lisää numeroita!
Keskustele Mikael J. Mäkisen Päiväkirjani -sarjakuvasta Kvaakissa
Päiväkirjani #1 – Kuinka kaikki alkoi
Taide ja teksti: Mikael J. Mäkinen
Taitto: Veli Loponen
(Musta Ritari kustannus, 2023)
40 s., 175 x 250 mm, 4-v.
ISBN: 978-952-6630-37-3
10 €
