Vuoden 2022 kauneimmat sarjakuvat on valittu

Suomen kirjataiteen komitea on jälleen kerran valinnut vuoden kauneimmat kirjat. Vuoden 2022 kauneimmiksi sarjakuviksi valittiin Juliana Hyrrin Päivänkakkarameri ja Aino Louhen Tähtienvälinen avaruus.

Suomen kirjataiteen komitea on vuodesta 1947 lähtien valinnut kauneimman kirjan ja valikoiman kauniita teoksia esiteltäväksi kirjastoissa ja kirjamessuilla. Vuoden 2022 kauneimmaksi kirjaksi valittiin Klaus Maunukselan Manuaali (Kosmos).

Sarjakuvien joukosta kunnian sai kaksi teosta. Juliana Hyrrin Päiväkakkarameren sijoitusta perusteltiin seuraavasti:

Ekspressiivisesti maalattu laivamatka johdattaa rikkaaseen sarjakuvakerrontaan, jota rytmittävät lukujen väleissä olevat maalatut osuudet. Tunnelmat, kuvakulmat ja ruutukerronta vaihtelevat. Rinnakkaiset aikatasot kulkevat sujuvasti päällekkäin ja resonoivat keskenään rakentaen osiansa suuremman maailman. Muoviseksi laminoitu kansi ei viesti vivahteikkaasta sisällöstä, mutta glitterlakassa on hyvää yritystä. Laadukas painojälki toistaa kauniisti herkän piirrosjäljen ja voimakkaasti maalatut kuvat.

Aino Louhen teoksesta komitea lausui seuraavaa:

Nuoren naisen kasvutarina on upea ja viimeistä piirtoa myöten hallittu teos. Kannen minimaalisuus kiehtoo ja herättää uteliaisuuden ja käsin kirjoitetun kirjan nimen elegantti kultafoliointi tuikkii tyylikkäästi myös sekä etu- että takakannen tähdissä. Avaruus toistuu episodien väleissä vieden tarinaa eteenpäin. Eleetön ja niukka käsin kirjoitettu typografia sivun alalaidassa toimii pohdiskelevan hitaan tarinan kanssa, ja temperakuvitukset lisäävät hidasta mutta syvällistä tunnelmaa.

Kvaak onnittelee voittajia!

Kvaakissa voi keskustella Kauneimmista sarjakuvista