Ville Ranta on Vuoden journalisti

Pilapiirtäjä Ville Ranta valittiin juuri päättyneessä Suuri Journalistipalkinto 2022 -gaalassa Vuoden journalistiksi. Palkinnon sai ensimmäisen kerran pilapiirtäjä.

Palkintoraadin perustelut:

Ville Ranta on viimeistään Iltalehdessä noussut Suomen pilapiirtäjien kärkeen. Tekstien satiiri puree ja roisi huumori on juuri sen verran yliampuvaa, että pilkka osuu maaliin. Piirroshahmot tavoittavat usein kohteidensa olemuksen hykerryttävällä tavalla ja heidät on helppo tunnistaa.

Kaikki eivät Rannan piirroksia sulata, mutta sehän kuuluu vaikuttavien pilapiirrosten ominaispiirteisiin. Kylmäksi Rannan työt eivät todellakaan jätä. 

Suuri Journalistipalkinto on jaettu Suomessa vuodesta 2001 lähtien. Palkinto on Suomen merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus. Kilpailun tarkoituksena on tukea ja edistää hyvää journalismia sekä vahvistaa vastuullisen suomalaisen median asemaa yhteiskunnassamme. Voiton perusteena on merkittävä journalistinen teko palkinnon julkistusta edeltäneen vuoden aikana.

Televisioidun gaalan esittelyvideossa Ranta totesi:

– Pilapiirtäjä voi sanoa asioita, joiden sanominen voi olla toimittajalle vaikeaa.

Kvaak onnittelee!

Suuri Journalistipalkinto

Kvaakissa on keskusteltu Rannan pilakuvista ja sarjakuvista

Kuvituksena Ville Rannan piirros Kaltion toimituskokouksesta.