Eurot jonoon, otaku!

Kymmenen vuotta sitten, kun juhlittiin sata vuotiasta sarjakuvaa, julkaistiin vino pino pompööseja sarjakuvaa käsitteleviä kuvateoksia. Nyt kun manga täyttää 60 vuotta, kustannusbisneksessä toistuu sama ilmiö. Kvaak koeajaa kahvipöydän koristukset.

Totuuden nimessä on sanottava, että pyöreitä vuosia enemmän kustantajaa kiinnostavat numerot ns. viivan alla. Vaikka bisneksen kasvukäyrä olisikin laantumaan päin, manga myy ja valloittaa uuttakin yleisöä tasaisesti – toisin kuin länsimaiden kotimarkkinoille tuotettu sarjakuva. Aikaansa seuraavat aikuiset ovat hekin pakotettuja tutustumaan ilmiöön, kun Japani-muoti laajenee sarjakuvista muuhun pop-kulttuuriin. Kuluvana syksynä on ilmestynyt kaksi varteenotettavaa aihetta valottavaa kirjaa. Epäilijän ne vakuuttavat jo pelkällä massallaan.

Manga design
toim: Masanao Amano ja Julius Widemann
Taschen 2004
sivukoko 20×25 sm
580s. värillinen + DVD
ISBN-3-8228-2591-3
Suomalainen kirjakauppa 30e, Akateeminen kirjakauppa 36e

Manga, Sixty Years of Japanese Comics
toim: Paul Gravett
Laurence King Publishing & Harper Design International 2004
sivukoko 24×28 sm
176 s. värillinen
ISBN-1-85669-391-0
Hinta n.29 eur

TAMA KUKATEKI

Taschenin kirjan kokoaja, Amano on työskennellyt Tokiossa yli 10 vuotta sarjakuvatoimittajana. Widemann on sakemanni joka kirjoitti Taschenin kirjaan yhdentekevän esipuheen.
Britti, Paul Gravett, on freeku-kirjoittaja, ja pitkän linjan sarjakuvaharrastaja, joka on mm. kuratoinut näyttelyitä Englannissa ja Ranskassa, sekä luennoi aiheesta ahkerasti.

TOIMITUKSIEN VALINNAT

Amato:

Nuorimmat mukaan valitut tekijät ovat alle kolmekymppisiä, ja Amanon toimittama kirja tuntuukin olevan tehty enemmän ajan hengessä kuin Gravettin. Mukanaan on mahtunut myös monta maineikasta konkaria. Reiko Okanon, Ayoyama Goshon (Salapoliisi Conan) ja Junko Mizunen kaltaiset, suosionsa huipulle hiljattain nousseet nimet tekevät kirjasta harvinaisen tuoreen oloisen.
Eri genret ovat edustettuina, jopa niin hyvin, että kirjaa ei voi suositella kovin nuorille. Osa materiaalista on melkoisen kajahtanutta.

Jotkut tekijät (Fujiko Fujio, Kazuhiro Otomo, Osamu Tezuka, Masamune Shirow ja Usamary Furuya) saavat kuusi esittelysivua, siinä missä muille riittää neljä. Hieman yllättäen kaikki Otomon näytesivut ovat värillisiä! Väriä kirjasta löytyy muutenkin, mutta enimmäkseen lehtien kansikuvista. Furuyamahan tunnetaan lännessäkin (toisin kuin esimerkisi Fujio) Pulpin julkaisemista Shortcuts -sivuista ja Japan Dreamland -underground antologian kannesta. Vuonna 1968 syntynyt taiteilija edustaa tässä herraseurassa ilmeisesti nuorempaa sukupolvea. Furuyaman DVD-haastis piirtää kuvan luvalla sanoen kummasta ja tinkimättömästä hepusta. Taide ratkaisee.

Taschenin kirja esittelee 135 merkittävää mangakaa ja gekikaa. Mukaan on päässyt siis myös taiteellisin ansioin. Onkin hieno huomata, että länsimaisten, markankuvat silmissä toimivien jenkkikustantajien valinnat käyvät jossain määrin yksiin Amanon mieltymysten kanssa.

Jopa minä onnistuin bongaamaan muutamia ”puutteita” tekijänimien listalla. Poissa ovat ainakin Sanpei Shirato (Gekiga-mestari), Hideshi Hino (Panorama of Hell, Hell baby, Hino Horror), Kosuke Fujishima (Oh! My Goddess), Yukito Kishiro (Battle Angel Alitta), Haiyo Miyazaki (Nausicaa) , Yoshihiro Takahashi (Hopeanuoli) ja nuorena kuollut nais taiteilja, Nekojiru. Varsinaiseksi puutteeksi en tätä kuitenkaan laske, sillä en halua tutustua tekijöihin jotka jo tunnen! Taschenin kirja ei ilmeisesti pyrikään olemaan mikään mangan ”kuka kukin on”. Näin runsain kuvanäyttein yksiitäisiltä tekijöiltä, 600 sivua olisikin siihen tarkoitukseen aivan liian vähän.
Printin aukkoja paikkaillaan digillä. Hideshi Hinon kotisivu löytyy kirjan linkkilistasta, ja Nekojiru on mukana kansitaiteineen DVD:llä (kuva alla). Tunnistin tekijöistä ja sarjoista vain muutamia kymmeniä, eli uskallan luvata, että kirja monipuolistaa useimpien maanmiesteni manga-tietoutta.

Gravett:

Kirjan alusta löytyvä asiallinen ja informatiivinen aikajana vuodesta 1945 vuoteen 2004 ennakoi antavaa lukukokemusta. Kirjan lopussa Gravett uhraa kuitenkin yli 10% kokonaissivumäärästä mangan ja länsimaisen sarjakuvan ristivalotuksille. Tämän mittaisessa opuksessa se tuntuu sivujen haaskaukselta. Aihetta ei tosin ole muualla pahemmin käsitelty, ja kappaleessa Culture and Imperialism, on toki kelvollinen kuvitus – mutta silti.
Gravett käy kirjassaan läpi historiaa Hokusaista Japan Punchiin, ja toistaa usein kuultua klisettä sarjakuvia Tokion metrossa lukevista aikuisista. Suuresta myyntivolyymista juubailu alkaa myös pikkuhiljaa kyllästyttää ylle kirjoittanutta. Osamu Tezukan tuotantoa ei voi liikaa esitellä, ja mm. tässä suhteessa Gravett pesee saksalaiset.

Kirjan tekijä toimii selkeästi suodattimena. Jos lukija kiusaantuu Amaton kirjan 2-8 sarjakuvasivun teasereista ja tekstin niukkuudesta, niin Gravett ei aina anna sitäkään vähää. Esim. Masashi Kishimoton Naruto esitellään yhden sarjakusvasta napatun kuvaväriaukeaman(!?) ja parin tekstirivin kautta (Kishimoto puuttuu Taschenin kirjasta). Pokemon ja Ruotsissa nyt hyvän aikaa pyörinyt Eichiro Odan One-Piece , saavat kirjasta tilaa tupakkiaskin kannen verran. Pidän tätä outona valintana, sillä One-Piece ON suosittu sarja myös Japanissa. Gravettin kirjan kasaamisessa onkin menty (taitossa) selkeästi kaupallisuuden ehdoilla. Tämä tarkoittaa, että väriä on läträtty mukaan enemmän kuin Black Jack määrää. Sarjakuvien luonnollinen painoväri, musta, on kirjassa sävytetty usein värilliseksi. Manga ei ilmeisesti Harper-collinsille edusta taidetta, kun tekijöiden töitä mennään muuttelemaan mielivaltaisesti mustasta siniseksi, punaiseksi ja ruskeaksi?!

Gravettin kirjassa nähdään ensimmäistä kertaa englanniksi(!?) Fujijko Fujion megasuosikkia Doraemonia. Neljän sivun näyte ei vielä kesää tee, joten jään toiveikkaana odottelemaan milloin tämä lastensarjakuvaklassikko ilmestyy lännessä kokonaisempana.

Luvussa, Personal Agendas, esitellään aikuiseen makuun sopivia sarjoja. Tekijöistä osa onkin jo muista yhteyksistä tuttuja. Porno- ja väkivaltapuoli käydään kirjassa hillitysti. Perheessä voi silti mukavasti saada aikaan kunnon rähinän, hankkimalla tämän kirjan lahjaksi sisarusparven nuorimmalle.

MITÄPÄ HUIPPUA?

Amato:

Kirja kertoo esimerkiksi Blade of the Immortal -sarjasta tunnetun Hiroaki Samuran (s.1970) humoristisesta puolesta. Ohikkoshi -nimisen mangan (oheinen kuva) varmaviivainen tussaus on jotakin aivan muuta (eikä välttämättä huonompaa) kuin samuraiseikkailun hienovaraisen jäljen perusteella odottaisi.

Harvinaisen vähän koluttuun aiheeseen, tietokoneen käyttöön mangassa ja animessa, kirja tuo hieman valaistusta muutaman taiteilijan esittelyssä. Taschenin kirjasta löytynee useimmille ihan oma kliimaksi, joten kokemusteni luetteleminen tuskin palvelee asiaa tässä yhteydessä.

Gravett:

Ensimmäisen Garo -lehden kansi, jossa 60-luvun värimaailma sekä eurooppalaistyylinen murea ja selkeä viiva kohtaavat japanilaisen sommittelun ja samuraiestetiikan mukaiset lennähtelevät ruumiinjäsenet. Ihastuin Sanpei Shiraton piirrosjälkeen.
Kirja muistaa myös mangan ja animen supersankariperinteen ja esitteelee Shotaro Ishinomorin Kamen Riderin, sekä Ultramanin ja Kinnikumanin, joka voitaisin kääntää englanniksi muotoon Ultimate Muscle… ja suomeksi: Lihasmies. Ultraman ehtikin jo jenkeissä saada oman lehden.

TUOMIOPÄIVÄ

Amato:

Sisällysluettelon ja hakemiston puute suuntaavat Taschenin kirjan selkeästi selailijoille. Tekijät on listattu aakkosjärjestystä etäisesti muistuttavalla Japanilaisella aakkostuksella. Lopusta löytyvä, keskeisiä käsitteitä esittelevä, suppea sanasto ei riitä pelastamaan tilannetta. Kuvakirjamielikuvaa tukee sekin, että sarjakuvanäytteet on jätetty kääntämättä. Kuolleet jäävät kirjan perusteella kummittelemaan, sillä jokaisen tekijän kohdalla mainitaan vain yksi vuosiluku.

Vioistaan huolimatta Taschenin kirja on erityisen haluttava. Esimerkiksi vaikutteita janoava piirtäjä jaksaa taatusti fiilistellä sarjakuvien grafiikan äärellä. Paketin mukana kotiin saa raahata myös DVD-pyöriäisen, joka kruunaa komeuden, ja nostaa Taschenin kirjan riisikupin mitalla kilpailijansa ohi. Manga designin 580 sivua ja datana toimitettavat 900 kansikuvaa, sekä kolme haastattelua ja kierros Tokion manga-kauppoihin, toimivat toki parhaiten F.E.Schodttin Manga! Manga! -kirjan tai Gravettin uutukaisen oheiskuvapankkina. Jokaisesta taiteilijasta kerrotaan vain noin 1000-2000 merkin tekstein. …Kaikkea ei voi saada.

Gravett:

Vakavahenkiseen manga-kulttuuriin perehtymiseen sopii tätä paremmin viime vuosikymmenellä aikaansaatu Schodttin ja Sharon Kinsellan kirjoista koottu kimara. Gravettin teos on ansioistaan huolimatta, kahvipöytäkirja. Se on myös modernisoitu versio ranskaksi vuonna 1991 ilmestyneestä Thierry Groensteenin teoksesta L’univers des mangas.
Manga, Sixty Years of Japanese Comics, on kaksin käsin luettava ponnahduslauta aiheeseen. Kirjan sisältö on jaettu teemoittain 11 lukuun. Sen asia- ja nimihakemisto kertoo ostajakanditaatille parilla silmäyksellä opuksen käyttökelpoisuuden.

Jari Lehtisen arvio Taschenin kirjasta Animeunionin sivulla

2 Replies to “Eurot jonoon, otaku!”

  1. Kevyempi kieli ehkä käy joihinkin artikkeleihin, mutta aika kökköä kieltä oli paikoitellen ja kävi ainakin minun korvaani…

  2. Pahoittelen huonoa kieliasua. Se johtuu siitä että en jaksanut tarkistaa Pokemonin tekijää tai puleerata muutamaa muutakaan kohtaa tuon pidemmälle.
    Vähintään yhtä paljon, ja vielä pahempia virheitä on muuten tuossa Tashenin kirjassa. Siinä mm. ”väitetään” Shirato Sanpein vanhemman pään sarjaa Masamune Shirowin tekemäksi! Kirja on editoitu ilmeisen pikaisesti saksassa ja siinä yhteydessä osa kuvista on kai mennyt hieman sekaisin. Krediiteissä on mm. mainittu sarjoja ja tekijöitä joita ei varsinaisessa kirjassa ole kuvanäyttein mukana. Mukava opus puutteistaan huolimatta.

Kommentit on suljettu.