Partiota ja puhekuplia

Sarjakuvapiirtäjä Jyrki Vainion työt esittäytyvät Turussa lokakuun toisena päivänä avautuvissa kahdessa näyttelyssä yhtä aikaa. Partiomuseo esittelee, nimensä mukaisesti, Vainion partioaiheisia piirroksia ja Cosmic Comic Café tarjoaa samaan aikaan katsauksen tekijän koko tuotantoon.

Jyrki Vainio (s. 1977) on piirtänyt Närhivartio-sarjakuvaa Partio-lehteen vuodesta 1996. Vuonna 1999 alkoi Tornitouhua-sarja armeijan Ruotuväki-lehdessä, sekä pilapiirrossarja Aivoutouksia, jota julkaisevat Lapin ja Vaasan ylioppilaslehdet. Vainion piirroksia on julkaistu myös mm. Lapin Kansassa ja Ilta-Sanomissa.

Vaihto-opiskeluvuotensa aikana Yhdysvalloissa 2001-2002 tekemillään piirroksilla Vainio sijoittui toiseksi Charles M. Schulz Award -kilpailussa, jossa haettiin Amerikan parasta opiskelijalehden piirtäjää. Parhaillaan Vainio tekee gradua poliittisista pilapiirroksista Lapin yliopistoon.

Suomen Partiolaisten suurleiri Tarus käytti tänä kesänä Vainion piirroshahmoja tunnuksinaan. “Ensimmäiset partiopiirrokset syntyivät jo lukioaikoina vuonna 1994. Joten leikkimielisesti tätä voisi siis kutsua kymmenvuotistaiteilijajuhlaksi”, Vainio naurahtaa. “Mutta oikeampaa on sanoa, että näistä kuvista näkyy harrastelijapiirtäjän opin tie alan ammattilaiseksi”.

Näyttelyiden avajaiset Partiomuseolla
Virusmäentie 65 B 1
la 2.10.2004 klo 17.00.
Ajo-ohjeet: Partiomuseo.

Cosmic Comic Café avoinna 12-02, su 14-24/02. Näyttely jatkuu 22.10. asti.

Partiomuseo avoinna Ma ja Ke 9-12, La 12-15. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Näyttely jatkuu marraskuun loppuun.