Puupäähattu Wallulle

Vuoden 2022 Puupäähatun sai Harri “Wallu” Vaalio (s. 1956). Suomen Sarjakuvaseura myönsi tunnustuksen ensimmäisen kerran 50 vuotta sitten.

Ensimmäisen Puupäähatun sai Pekka Puupää -sarjakuvia pitkään tehnyt Toto Fogelberg-Kaila (1924-2013) vuonna 1972. Sittemmin tunnustusta on jaettu vuosittain hieman eri jakoperiaattein. Vuonna 1985 Kari Leppänen ei suostunut ottamaan tunnustusta vastaan.

Harri Vaalio on tehnyt pitkän uran sarjakuvan parissa. Ensimmäiset sarjakuvat ilmestyivät jo 1970-luvulla Sarjiksessa, NonStopissa ja Sarjainfossa. Wallu voitti kaksi ensimmäistä Kemin sarjakuvakilpailua 1981 ja 1982.

Wallu aloitti 1980-luvulla useita huumoristrippisarjoja, joista pitkäikäisimpiä ovat olleet Lämsänperäläiset, Mikrokivikausi ja KyöPelit. Päivätyö opettajana ja innostus kotitietokoneisiin leimasivat tuotantoa. Edelliseen kuuluvat myös Hessu-kirjasarja ja Disneylle tehdyt Nalle Puh -sarjakuvat.

Rauli Nordbergin kanssa tehty yhteistyö on tuottanut esimerkiksi villin lännen parodia Punaniskan, jota Sanoma julkaisi 1990-luvulla 15 albumin verran. Punaniskaa on ilmestynyt myös saksaksi.

Puupäähattua on perinteisesti juhlistettu näyttelyllä. Niin nytkin. Kansalliskirjaston kahvilan näyttelytilassa esitellään Wallun tuotantoa helmikuun loppuun saakka.

Wallu Vaalio esittelee näyttelynsä.

Kvaak onnittelee Wallua!

Mikrokivikausi on luettavissa netissä

Kvaakissa on keskusteltu Wallun sarjakuvista

(artikkelikuva: Henry Söderlund)