Kun Tarmo Koivisto 70-luvun puolivälissä möi Me-lehdelle uuden sarjakuvansa ensimmäisen jakson, hän tuskin arvasi viitoittavansa uransa suunnan yli kahdeksi vuosikymmeneksi eteenpäin. Ainakaan Mämmilän aihe ei luvannut sarjalle menestystä saati pitkää ikää. Tyypillisen suomalaisen kirkonkylän arkipäivä ei ole niitä sarjakuvahistorian sytyttävimpiä aiheita.
Tai ehkä supisuomalainen kirkonkylä ei olekaan niin tylsä aihe. Suomi ja suomalaiset ovat viime vuosina eläneet ns. mielenkiintoisia aikoja, ja tämän murroksen kuvaaminen on Mämmilän suurin ansio. On aivan toista nähdä muutos omin silmin Mämmilän kylänraitin elämässä kuin kuunnella poliitikkojen jauhavan hallittua rakennemuutosta. Mämmilän elämää ovat koetelleet niin nousukaudet, lamat, kunnallispoliitikot, somalipakolaiset kuin EU:n vuoristotuetkin. Mämmilän harjun halki on vedetty valtatie, on pystytetty Käymäläkylä turisteja houkuttamaan, on perustettu teollisuutta, on menty konkurssiin, on sotkeuduttu Venäjän mafian bisneksiin… Ja kaiken tämän Koivisto on esittänyt nimenomaan Mämmilän asukkaiden näkökulmasta.
Aviisi 9/94:ssä julkaistussa haastattelussa Koivisto nimeää nimenomaan ajan ja muutoksen Mämmilän sankareiksi. Tämä ei tee kunniaa hänen Mämmilää asuttamaan luomilleen henkilöille. He ovat aivan yhtä eläviä kuin itse Mämmilän kirkonkyläkin. He elävät omaa elämäänsä autuaan tietämättöminä tapahtumia dokumentoivasta Koivistosta. Vuosien kuluessa lapset kasvavat aikuisiksi ja lähtevät maailmalle. Vanhempi väki jää eläkkeelle, siirtyy vanhainkotiin ja lopulta autuaammille sarjakuvasivuille.
Vuosien saatossa Mämmilän asukkaista on tullut monen Helsingin Sanomien kuukausiliitteen lukijan henkilökohtaisia ystäviä. Aten, Aunen, Mukun ja Isopaljon viimeisimmät kuulumiset tarkistetaan ensimmäiseksi, ennen pääkirjoitusta. Mämmilästä ja Tarmo Koivistosta on kahdessa vuosikymmenessä muodostunut suomalaisen sarjakuvan instituutio, jolle vetää vertoja ainoastaan Kalle Päätalo. Jopa kymmenenteen osaansa ehtinyt Mämmilä-albumien sarja alkaa saavuttaa Iijokimaiset mittasuhteet. Ja vaikka Helsingin Sanomien Kuukausiliite lopettaa Mämmilän julkaisemisen näillä näkymin, albumeille ei näy loppua. Päinvastoin, sarjan vanhat osat on sopivasti joulun alla koottu koviin kansiin. Ainakin allekirjoittaneen kuusen alla on vielä tilaa.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 10/1996.