Lassi ja Leevi pelastaa pilvisenkin päivän

Calvin ja Hobbes, Lassi ja Leevi, Paavo ja Elvis – millä nimellä tätä hyperaktiivisen pikkupojan ja hänen pehmolelutiikerinsä muodostamaa parivaljakkoa kutsutaankin, on 80-luvun merkittävin uusi strippisarjakuva. Jotain Bill Wattersonin sarjan suosiosta myös Suomessa kertonee se, että englanninkieliset Calvin & Hobbes -kokoomateokset myyvät paremmin kuin useimmat suomeksi käännetyt sarjakuvat. Kaikeksi onneksi Lassin ja Leevin toilailuja on saanut Semicin toimesta seurata myös suomeksi aina vuodesta 1988 lähtien.

Kotimaisista Lasseista ja Leeveistä ovat kuitenkin jääneet uupumaan ne Wattersonin pitkät tarinat, jotka hän on piirtänyt erilaisten parhaat palat -kokoelmiensa kuten The Essential Calvin & Hobbes ja Lazy Sunday Book lisukkeiksi. Ne kun ovat sisältäneet muilta osin jo aiemmin julkaistua tavaraa. Niinpä kun Semic kokosi nämä lisukkeet yhdeksi albumiksi ja julkaisi sen suomeksi nimellä Hirviö sängyn alla ja muita karmeita kertomuksia, ei vannoutunut C&W-fani voinut muuta kuin loikata katolta riemusta kiljuen Kapteeni Napalmin liehuviitta selässään. Kaikilla eivät nimittäin ole rahat riittäneet kaikkien kokoelmista koottujen kokoelmien kokoamiseen vain näiden lisukkeiden tähden.

Semicille kuuluu siis kaunis kiitos paitsi tämän teoksen kokoamisesta myös sille valitusta arvoisestaan kovakantisesta painoasusta, laadukkaasta tekstauksesta sekä hyvästä käännöstyöstä, joka huipentuu itse hirviötarinan runolliseen ilmaisuun.

Mutta mistä Lassissa ja Leevissä sitten oikein on kyse, kun se kerran kykenee suistamaan raavaan miehen tällaiseen hysteriaan? Pelkkä hyvä piirrostyö, taidokas kielenkäyttö ja hillitön huumori ei vielä selitä kaikkea. Lassin erottaa muista juveniileista sarjakuvasankareista hänen ylivilkas mielikuvituksensa. Kenties juuri Wattersonin kyky asettua pikkulapsen asemaan; kyky nähdä pahvilaatikko aikakoneena ja naapurin tyttö avaruushirviönä tekee Lassista ja Leevistä jotain ainutkertaista. Meidän kaikkien alitajuntaan on jäänyt syvät jäljet noilta vapaan ajattelun vuosilta. Sängyn alla lapsia vaanivaa hirviötä vastaan taisteleva Lassi ohittaa aikuisen mielen suojakseen nostamat muurit helposti.

Lassilla on myös paljon sanottavaa asioista, jotka me aikuiset olemme kiireinemme ja tärkeine rientoinemme unohtaneet – asioita perheestä, luonnosta, rahasta, televisiosta, ajasta – ja koulun rehtoriksi asettautuneesta juperilaisten muotoaan muuttavasta vakoojasta. Suositeltavaa lukemista siis kenelle tahansa.

“Sankarimme syöksyy toimintaan!! Suutele protonejasi hyvästiksi mulkosilmä!!”

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Pelit-lehden numerossa 3/1993.