Sarjakuvataiteen valtionpalkinto Tiitu Takalolle

Valtion taidetoimikunnat ovat myöntäneet vuoden 2021 valtionpalkinnot ansioituneille taiteilijoille, työryhmille ja taideyhteisöille. Sarjakuvataiteen valtionpalkinnon sai Tiitu Takalo.

Valtionpalkintoja eri aloille jaettiin yhteensä kolmetoista. Palkintojen yhteissumma on 226 000 euroa. Taiteen valtionpalkinnon voi saada tunnustuksena kolmen viime vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta, ansiokkaasta taiteellisesta urasta tai toiminnasta alan hyväksi. Valtionpalkinnoista päättävät vuosittain valtion taidetoimikunnat, jotka toimivat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijoina.

Sarjakuvataiteen palkinnon perustelut kuuluivat seuraavasti:

Tiitu Takalo käsittelee tuotannossaan vaikuttavalla tavalla yksilön ja yhteiskunnan suhteita. Takalon vuonna 2020 ilmestynyt Memento Mori (WSOY) on tästä voimakas esimerkki. Teos pureutuu ihmiselon ydinkysymyksiin, ja siinä käsitellään aivoverenvuodon seurauksia ja siitä selviämistä. Tarina ei jää vain yksilötasolle, vaan kuvaa myös sairastamisen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.

Teoksessaan Minä, Mikko ja Annikki (Suuri Kurpitsa, 2014) Takalo kuvaa yhteiskunnan muutosta kotikaupunkinsa Tampereen Annikin puutalokorttelin ympärillä. Takalo tekee myös merkittävää työtä tutkimuksellisten näkökulmien esittämisessä sarjakuvan keinoin. Takalon teoksissa välineenhallinta yhdistyy kerronnalliseen herkkyyteen ja voimaan.