Natsumi Ando — Valssin aika

Kun neljätoistavuotias Hime Makimura osallistuu ensimmäistä kertaa tanssitunnille, ei hän ole tanssikoulun tavanomaisin oppilas. Helposti huomaamatta jäävä, pulska seinäruusu on epävarma uudesta tilanteesta. Kokemusta ei helpota myöskään luokkatoveri Tango, joka pyrkii salaamaan kavereiltaan opettavansa paritansseja perheensä yrityksessä.

Valssin aika on shōjo-sarja, joka käsittelee oman itsensä etsimistä ja hyväksymistä. Teini-ikäisen elo yhteisön erilaisten odotusten ja omien olettamusten ristipaineessa on rankkaa ja tämän kuvauksen Natsumi Ando on vanginnut sarjaansa taiten. Erityisen hyvin sarjassa toimii kontrasti Himen tunnistamattomassa kaipuussa saada huomiota ja Tangon pyrkimyksessä sulautua tavanomaiseksi koulupojaksi taitonsa haudaten.

Valssin aika on Andon kolmas suomennettu sarja, mutta edellisten – Horoskooppimysteerit ja Kitchen Princess – julkaisusta on kulunut jo vuosikymmen ja ylikin. Ylipäätään sarjavalinta on suomalaisittain piristävä. Valssin ajassa ei ole mukana yliluonnollisuuksia tai eläimiä, mikä on täkäläisillä markkinoilla harvinaista. Vaikka sarja on romantisoitu kuvaus vastoinkäymisten voittamisesta, on sen arkinen peruskuva piristävä poikkeus. Suomennetun mangan parissa Valssin aika tuo mieleen muutaman vuoden takaisen Jumping-sarjan, jossa samankaltainen arkinen romanssi oli toteutettu vasta-alkajatytön ja taitavan pojan välille ratsastuksen kautta.

Tarina kulkee keveästi ja onnistuneesti eteenpäin. Millään muotoa sarja ei pyri nousemaan omaa lajityyppiään muuttavaksi pioneeriksi, mutta lukijan viihdyttämisen se hoitaa tyylikkäästi. Päähenkilöpari ja tärkeimmät sivuhahmot ovat tunnistettavia ja samaistuttavia, mikä korostunee kohdeyleisön lukiessa sarjaa.

Keskustele Valssin ajasta ja muista shōjo-sarjoista Kvaakissa.

Etkö tiedä mitä shōjo on? Pääset sen suhteen alkuun lukemalla Wikipedian englanninkielisen artikkelin aiheesta.

  • Valssin aika (ワルツのお時間 / Waltz no Ojikan)
  • Natsumi Ando
  • Sangatsu Manga, 2021
  • Julkaistu alunperin Nakayoshi-lehdessä 28.12.2012 – 27.12.2013
  • Pehmeäkantinen pokkari, noin 200 sivua
  • ISBN: 978-952-16-2258-8
  • Painanut ScanBook UAB, Liettua
  • Japanista suomentanut Kim Sariola
  • Toimittanut Janne Suominen
  • Luettu 1/3 osaa

Kuvat © 2013 Natsumi Ando