Michael Jacksonin Thriller soi kaikkialla, John Belushi kuoli huumeiden yliannostukseen ja Scott Fahlman esitteli hymiön. Oli vuosi 1982.
Jaime, Gilbert ja Mario Hernández solmivat kustannussopimuksen sarjasta, jonka ensimmäisen numeron veljet olivat julkaisseet omakustanteena vuotta aiemmin. Love and Rockets siirtyi pienkustantajalle Fantagraphics Books.
Los Bros Hernández lukeutuivat maansa latinoväestöön. Kaliforniaan asettuneen perheen kuopus oli Mario. Järjestyksessä neljäntenä syntynyt Jaime oli veljeskolmikon nuorin; kaikkiaan perheen kuudesta lapsesta viisi oli poikia. Jaime oli kahdeksanvuotias meksikolaisen isänsä kuollessa. Texasilaisen äitinsä hän kertoi kannustaneen uravalinnassa.
Koska Mario jättäytyi pois omien perhesyiden vuoksi, on Love & Rockets Jaimen ja Gilbertin tarina. Tahoillaan veljet vastasivat yksin kaikista työvaiheista, joten lehdestä muodostui antologiamuotoinen julkaisu.
Jaime – punk ja naispaini
Los Angeles synnytti uudistuskykyisen punk-skenen 70-luvulla. Sen jakautuminen alikulttuureihin alkoi vuosikymmenen taitteessa.
Sivuhuomioissa Jaime käsitteli Hernándezien itsensä kokemaa todellisuutta. Heidän juurensa olivat Oxnardissa, tuppukylä Yhdysvaltojen mittakaavassa, ja Los Angelesin sykkeessä, minne veljekset suuntasivat tilaisuuden tullen. Sen kuvitteelliselle esikaupunkiasuinalueelle Jaime sijoitti myös sarjansa.
Jaime oli kiinni Los Angelesin yöelämässä ja musiikissa, taiteessaan muodissa ja levynkansitaiteessa. Kynän hakiessa varmuutta näkyi sivuilla monien hänen suuriksi vaikuttajikseen nimeämien taiteilijoiden vaikutus. Tällaisia olivat mm. Dan DeCarlo, mutta vakavien kunnianosoitusten aika Charles M. Schulzin ja John Stanleyn kaltaisille tarinankertojille tulisi vasta myöhemmin.
Asenteiltaan Jaimen Love & Rockets henkilöhahmoineen oli täynnä elämäniloa ja seksuaalisuutta. Sen naiset esitettiin itsenäisinä ja monitasoisina, ja nämä myös yksin kannattelivat sarjaa. Vuosien myötä niin ikään miehet saivat ajoittain laajemman roolin naisten silti menettämättä etusijaansa.
Tulevan vaimonsa Jaime sanoi vaikuttaneen ratkaisevasti, miksi hänen päähenkilönsä Maggie ja Hopey olivat punkkareita. Sankariensa henkistä kypsymättömyyttä Jaime kuvasi pienikokoisuudella; Maggie keräsi lisäkiloja vuosikymmenten aikana Hopeyn säilyessä entisellään.
Naisten Hernández salli olla paitsi hauskoja myös epätäydellisiä, ikääntyä ja pulskistua. Heissä miehiin vetosi erityisesti henkinen ja fyysinen vahvuus. Sukupuolista naiset olivat niskan päällä.
Sukupuolirooleille Jaime nauroi työssään usein, ja erityisesti naispaini pilkkasi sukupuoliin liitettyjä asenteita hassuimmillaan. Kuitenkin naispaini oli myös silta myöhemmän ihmissuhdesopan ja alun avaruusalusten, realismin ja fantasian, välillä. Työnsä häilyvän todellisuuden Jaime itse selitti johtuneen sukunsa naisten tarinoista, joissa uskomukset noidista sekoittuivat arkeen.
Gilbert – äitikuva ja matriarkaali
Isabel Allende julkaisi esikoisteoksensa Henkien talo ja Gabriel García Márquez voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1982. Latinalaisen Amerikan maaginen realismi lumosi kirjallisuuden ystäviä kaikkialla maailmassa.
Kirjallisuuden näkökulmasta oli käypä tulkinta laskea monet Gilbertin elementeistä maagiseen realismiin. Toisaalta luokittelu ei huomioinut sarjakuvan itsensä ja animaatiosta lainaamia ilmaisukeinoja. Oman taidemuodon edustajana Hernándezin alkuperäinen tarinakaari on maailmankirjallisuutta, ja teemojen yleismaailmallisuudesta johtuen myös Love & Rocketsin kestävä puoli.
Naisia Gilbert juhli täydellisinä ja vahvoina, mutta silti Robert Crumbin naisten kaltaisina miesten jumaloinnin kohteina suurine rintoineen. Hän ei esikuvansa tavoin nöyryyttänyt ja alistanut naisia, mutta toisaalta moitti Crumbin töitä seksismistä ja rasismista vasta myöhempinä vuosinaan.
Kun varautuneempi Jaime kierteli kysyttäessä suoraan äitisuhteen vaikutusta hänen töihinsä, myönsi Gilbert sen avoimesti. Hänen naiskuvansa pohjautui työtä kaihtamattomaan, ja perheen edestä kaikkensa antavaan äitiin. Kun Jaimen töissä näkyi feminismi, Gilbertin Love & Rockets oli matriarkaalinen.
Hernándezien sivuilla ei ollut naisvihaa. Seksi ja väkivalta sen sijaan olivat Gilbertin työssä aina läsnä. Latinokulttuuria kohtaan hän oli ankara miesten rypiessä lasten tavoin sen pahimmat pohjat, kärsivinä ja kyvyiltään puutteellisina, naisten hyväksymistä odottavina ja tuomion vastaanottavina.
Lapsena Gilbertin mieltä oli kutkuttanut Aatamin ja Eevan verhoamattomuus ennen syntiinlankeemusta. Hän ylisti eurooppalaisen sarjakuvan liberaalia suhtautumista seksiin ja moitti amerikkalaisjulkaisuja sen puutteesta. Seksin Gilbert esitti omissa töissään kouriintuntuvan lihallisena.
Federico Fellinin tapaisten ohjaajien Gilbert näkee olleen suurimmat vaikuttajansa. Visuaalisesti Palomar, kuviteltu kaupunki asukkaineen, oli myös velkaa Crumbin undergroundille, Jesse Marshin Tarzanille sekä meksikolaislehdille, jotka Mario toi matkoiltaan. Saippuaoopperajuonet Gilbert joutui itse kuvittelemaan kuvien pohjalta, koska hän ei ymmärtänyt espanjaa.
Meksiko ja Yhdysvallat
Super Mario Bros valloitti maailman, Reagan aloitti toisen kautensa ja Lassi ja Leevi aloitti sanomalehtien sivuilla. Oli vuosi 1985.
Koulussa Gilberto oli pudottanut arkirasismin vuoksi nimestään juuriinsa viittaavan loppuvokaalin. Kertoessaan sen hassuna juttuna ei haastattelija ymmärrä lapsen joutuneen tekemään karvaan pakkovalinnan oman syntyperän ja valtakulttuurin välillä.
Kielestä lähtien Gilbert oli ulkopuolinen, mutta silti haki identiteetin itselleen ja työlleen romantisoidusta latinalaisesta Amerikasta. Meksikoa hän ei todella tuntenut, ja aikaa myöten hän sijoitti myös Palomarin syvemmäs maanosaan. Jaime puolestaan sitoi oman sekä päähenkilöidensä identiteetin hänet hyväksyneeseen osaan Amerikkaa. Tänään katkeruuden kuulee sanoissa puheen kääntyessä Trumpin edustamaan puoliskoon, joka ei sitä koskaan tehnyt.
Alussa Jaimen Love & Rockets ei näyttänyt juuriaan. Itsensä tapaan hänen keskeisimmät hahmonsa lukeutuivat siihen latinoväestöön, joka sopeutui valkoisen väen elämäntapaan. Ulkoisesti latinohahmoiksi tunnistettavia sivuhenkilöjä esiintyi tuskin lainkaan.
Maggien ristimänimi Margarita esiintyi sivuilla vasta vuosia sarjan aloituksesta. Siihen asti lukijat tunsivat nimen amerikkalaisen version Margaret. Sarjassa on myöhemmin kohtaus, jossa Maggie vastaa uteluihin olevansa meksikolainen, mikä ei pitänyt paikkaansa. Tekijän itsereflektion voi kuulla sivuhenkilön suulla tämän syyttäessä Maggieta identiteetin vaihtamisesta kytkimen tavoin napsauttamalla. Jaime usein käytti nimensä meksikolaista kirjoitusasua Xaime ja eräässä haastattelussa oli jopa luonnehtinut itseään meksikolaiseksi.
Tahoillaan veljespari tuntui kaipaavan jotain juuristaan. Kuitenkaan Hernándezit eivät puheidensa perusteella tunteneet täysin kuuluvan latinoyhteisöön. Osan tästä voi tulkita juontuneen varhain edesmenneestä isästä – joka eläessään oli työskennellyt yövuorossa – minkä veljet ovat arvelleet vaikuttaneen myös töidensä mieskuvaan.
Chicano lowrider
Love & Rockets jakautui tekijöidensä luonteiden mukaan Jaimen varautuneeseen ja Gilbertin avoimeen osaan. Tätä suurempi ero Hernándezien välille repesi yhteiskuntakritiikin esittämisessä ja rasismin käsittelyssä.
Kun Jaime käsitteli laajemmin latinokulttuuria, hän teki sen amerikkalaisena, ulkopuolisen katseella. Hän ulkoisti ongelmat amerikanmeksikolaisten pahamaineiseen osaan, joka hylkäsi amerikkalaisen elämäntavan. Se tunnettiin elokuvien alikulttuureja leimaavasta cholo ja chicano lowrider -kuvastosta, jota myös Jaime käytti työssään. Hän kavahti latinoyhteisöön liitettyjä stereotypioita, mutta lankesi tällä tavoin niihin monesti itse.
Työssään Jaime kuvasi latinoyhteisön kohtuuttomuutta vaatiessaan teinitytöiltä vastuullista käytöstä, mutta kuitenkin antoi täysikasvuisten miesten jakaa asuinalueet reviireihin ja kontrolloida naisten seksuaalikäytöstä. Jaimen latinomies tarttui aseeseen särkyvää egoa suojellakseen, mutta kun tuli aika ottaa vastuu teoistaan tämä puhkesi kyyneliin anoessaan naisen syliä.
Käsitellessään rasismia saattoi Jaime puhutella lukijaa suoraan Maggien kautta. Kuitenkin hänen henkilöhahmonsa olivat yhtä voimattomia sen edessä kuin hän veljineen oli ollut. Kapina valtakulttuuria kohtaan tuli ulos punkin välityksellä, kuten se oli tullut Jaimen henkilökohtaisessa elämässä. Tämä antoi pinnalta hyväntuuliselle sarjalle tukahdetun taustavireen.
Toisin kuin veljensä Gilbert esitti oman, isän puolen kulttuurin ongelmat luonteenomaisesti sisältä katsoen, suorana kritiikkinä. Hän suhtautui kipukohtiin ei vain rikollisen osan väestöä aiheuttamina vaan laajemmin latinoyhteisön sallimina ilmiöinä.
Palomarissa ei ollut tilaa rasismille. Kuitenkin missä Jaime kätki valkoisten latinoyhteisöön kohdistuvan rasismin kuvatessaan Hoppersin fantasiamaailman kaltaisena todellisuutena ei Gilbert kaihtanut koskea teemaan kaksin käsin. Hänen rasisminsa kulki kahteen suuntaan, ei vain Palomarin väestön alkuperäiskansaan kohdistuvana halveksuntana vaan myös alhaalta ylöspäin, latinalaisen Amerikan yhdysvaltalaisiin suuntautuvana vihana.
Gilbert kritisoi ankarasti avointa vähemmistöihin syntyperän ja seksuaalisuuden perusteella kohdistuvaa rasismia. Kuitenkin rasismin hän esitti rumimmillaan, kun se peitettiin valheellisen liberalismin alle. Tekijän vihaisuuden saattoi aistia sivuilta, joille hän kirjoitti nimensä muodossa, jonka oli kasteessa saanut: Gilberto.
Ainoa näkökulma rasismiin jota veljet tänään myöntävät ja katuvat välttäneensä oli mustien asema. Jaimen sanojen mukaan he eivät tahtoneet asettaa työssään yhteisöjä toisiaan vastaan. Haastattelussa Hernándezit nauraen puolustautuivat sanoen nostaneensa vuosikymmenien ajan latinoväestöön liittyviä kysymyksiä esiin, mutta vastausten alta kuultaa silti ärtyneisyys puheen käännyttyä mustien vähäiseen edustukseen heidän töissään.
Hernándezit tunsivat latinojen aseman jäävän itärannikolta katsoen mustien väestönosan varjoon. Neil Gaimanille antamassaan haastattelussa he totesivat maansa jakautuvan mustaan ja valkoiseen osaan jatkaen itse pyrkineensä siihen, että muut näkisivät väliin jäävän latinoväestön edes ihmisinä. Näin suorasanaisesti he eivät enää uudestaan ole tuoneet näkemystään esiin kuin töidensä sivuilla.
Siirtolaisuutta Gilbert sen sijaan totesi vain olleensa liian laiska käsittelemään. Hän valitsi oikotien siirtäessään Palomarin asukkaat muitta mutkitta Kaliforniaan seuraavan vuosikymmenen puolella. Siirtolaisuudesta kumpikaan Hernández ei ole tuonut esiin lähipiirinsä kokemuksia toisin kuin syrjinnästä ja seksuaalivähemmistöistä.
Miehiä, naisia, rakastajia
Tim Burtonin Batman saapui teattereihin, Berliinin muuri sortui ja Tim Berners-Lee keksi world wide webin vuonna 1989.
Toisiaan Hernándezien työt muistuttivat eniten nais- ja mieskuvien osalta, joista puuttuivat tiukat sukupuoliroolit ja rajatut seksuaali-identiteetit. Ongelmakäytös yhdistyi heidän töissään sukupuolen maskuliiniseen osaan, eikä pahimmillaan naisia erottanut miehistä.
Latinomiehet Gilbertin töissä luimuilivat naisten edessä, eikä heiltä odotettu itsenäisesti kuin lankeamista; naisten syliin painumista, pettämistä ja lyömistä. Gilbertin miehet olivat elämästä juopuneita ja siten myös käyttäytyivät. Heidän käsissään varhaisteinit ja lapset kokivat törkeää hyväksikäyttöä ja rajua pahoinpitelyä.
Korostetun muodokkaan sankarittarensa Luban hahmoon Gilbert kertoi antaneen paljon itsestään, minkä vaimo Carol yhteishaastattelussa vahvisti. Hän totesi vaimonsa vierastaman ratkaisun käyneen mutkitta, eihän Luba fyysisesti muistuttanut tekijäänsä. Jaime puolestaan totesi veljensä olevan Marion tavoin feministi.
Luba usein käyttäytyi miesten tavoin, ja myös nimeen sisältyi sukupuoleen viittaava piilomerkitys; slaavilaisperäinen nimi lausutaan espanjalaisittain likimain lover (miehestä lover; luv’r vrt. naisesta love; luv’). Hahmon Gilbert esitteli lukijoille vasara kädessä, josta Luba ei enää hellittänyt tartuttuaan siihen toiste myöhemmin. Kaikkiaan Luba sai sarjan mittaan seitsemän lasta.
Tahollaan Jaime rakensi mieskuvaa vuosien ajan. Jako kunnollisiin ja moraalittomiin alkoi vuosikymmenen vaihteessa osoittautua pettäväksi Jaimen paljastaessa uusia puolia hahmoista, jotka nämä kuvittelivat jo tuntevansa. Kunnon miehet osoittautuivat parannuksen tehneiksi, ja moni lankesi huolimatta pyrkimyksestä parempaan.
Tämän vuosituhannen puolella miehet lakkasivat kehittymästä Jaimen näyttäessä menettäneen mielenkiintonsa heihin. Keskeisiä mieshahmoja ei Rayn lisäksi enää sarjassa ollut, ja tämäkin esiintyi menneisyyden roolia toistavana film noir -karikatyyrina.
Seksiä ja pornoa
Televisiossa käynnistyi Kolmas kivi auringosta, Tupac Shakur murhattiin ja Bill Clintonista tuli presidentti. Oli vuosi 1996.
Hernándezit muodostivat niin merkittävän osan Fantagraphicsin julkaisuohjelmasta, että Daniel Clowes teki veljesten erityisasemasta pilkkaa teoksensa Pussey! sivuilla. Kun Fantagraphics talousvaikeuksissa turvautui pornoon vuosikymmenen alussa, aloitti Gilbertin Birdland julkaisujen sarjan.
Gilbert lähestyi pornoa tarinankertojana, jonka suorittava puoli oli huumorin sävyttämää. Hänen vakavissa töissään seksi oli kuitenkin väkivallan ja vallankäytön väline. Seksin kautta naiset ottivan kontrollin ja miehet menettivät sen.
Birdlandin jälkeen Gilbertillä ei ollut enää seksuaalisuuden kuvaamisen suhteen rajoja, mutta hän muisteli edelleen pelänneensä satunnaisen ostajan arastelevan genitaaleja Love & Rocketsia silmäillessään.
Veljensä tavoin Jaime ei piirtänyt pornoa, eikä edes kuvannut peittelemätöntä aktia. Seksi oli hänen töissään arkista tarpeiden tyydyttämistä ja usein kaupallista monien hahmoista päätyessä strippiklubille, naiset työhön ja miehet asiakkaiksi. Usein pinnan alla oli rankkoja teemoja, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja parisuhdeväkivaltaa, jota kuitenkin hänen taiteensa slapstick etäännytti. Aidoimmillaan seksuaalisuus esiintyi hänen työssään fetissien kautta.
Naispaini oli antanut Jaimelle tilaisuuden leikkiä fetisseillä näennäisen viattomasti, eikä häpeilemättömästi alastomia hahmoja esiintynyt kuin vasta Love & Rocketsin ensimmäisen tauon aikana. Tuolloinkin alastomuus hänen sivuillaan oli esteettiikkaa, silmin nautittavaksi tarkoitettua. Silmänruoka muuttui enenevissä määrin lukijan kiusoitteluksi vuosituhannen vaihduttua.
Love & Rocketsin sivuilla Gilbert kuvasi homoseksuaaleja sekä transnaisia. Kuitenkin juuri naiskehosta muodostui Gilbertille yhteiskuntakritiikin väline. Hän saattoi työssään nauraa seksismille, mutta kuitenkin hyödynsi miehistä katsetta entistä julkeammin. Tällä tavoin pornon tekeminen näytti muuttaneen tekijänsä tiedostavuutta seksismin suhteen.
Kahden maailman rajalle jääneen kulttuuri-identiteetin Jaime ja Gilbert heijastivat henkilöhahmojensa seksuaali-identiteettiin. Tämän Gilbert vahvisti itsensä lisäksi myös veljensä puolesta haastattelussa. Itseään Jaime on kuvannut seksin ja huumeiden suhteen hahmojaan konservatiivisemmaksi.
Maggien tavoin Jaimen naiset elivät harvoin heterosuhteessa. Gilbertin miehet sen sijaan olivat usein muuta kuin binäärejä. Seksuaalisuus ei kummankaan töissä muodostanut merkittäviä sisäisiä ristiriitoja henkilöhahmoille sen enempää kuin paineita lähipiirin tai työyhteisön taholta.
Voimakkaimmin vaikuttajikseen nimeämistä ohjaajista Gilbertin töissä näkyi Luis Buñuel. Hänen elokuviensa tavoin Palomarin ihmiset saavuttivat onnellisuuden seksin avulla. Henkilökohtaisesti Gilbert näki seksin ylittävän kaikki rajat; valtioiden ja elämänkatsomusten lisäksi myös ne, jotka ihonväri ja seksuaalinen suuntautuminen muodostivat.
Hernándezien puheisiin on iän myötä hiipinyt kyynisyys, mutta Gilbert uskoo yhä ihmisen kykyyn päihittää ennakkoluulonsa seksin välityksellä.
Taukoja ja irtiottoja
James Blunt soi tauotta, Saddam Hussein hirtettiin ja New York Times julkaisi La Maggie La Loca -strippejä vuonna 2006.
Hernándezit suosivat tarinankerrontatekniikkaa, jossa esitettiin kohtaus lukijoiden ennestään tuntemien henkilöhahmojen menneisyydestä. Gilbert käytti tapaa syventämään henkilökuvausta, kun Jaime puristi sillä lukijakuntansa sydäntä. Lukijapalautetta Jaime sai vaimoltaan. Kohtaukset laajentuivat hänen töissään kokonaisiksi tarinoiksi, jotka puolestaan kasvoivat julkaisujen mittaisiksi.
Taustatarinaa lukuun ottamatta Jaime ei kertomansa mukaan juuri suunnitellut kokonaisuutta. Hän aloitti tietämättä yleistä suuntaa tarkemmin, minne oli tarinaansa viemässä. Työskentelytapa osoittautui kuluttavaksi, ja kokonainen tarina saattoi syntyä vain tarpeesta korjata pikkuvirhe. Jaime ajautui toistuvasti työuupumuksen rajoille, mutta aloite tauon pitämisestä tuli aina hänen veljeltään.
Tärkeintä taukojen pitämisessä oli Jaimen kannalta työpaineista irtautuminen. Taukojen aikanakaan hän ei jättänyt luomiaan hahmoja kuin hetkeksi kerrallaan. Hän suosi edelleen levynkansien tapaisia kuvituksia, jotka eivät vaatineet sitoutumista.
Alastomuuden ja fetissikuvastoa entisestään lähestyneen naispainin lisäksi Jaimen ensimmäisen tauon aikana tuottamissa töissä oli entistä vapautuneempi sävy hänen luovuttua yhdeksänruutuisista sivuista. Sivujen rakentamisen keskimmäisen, sivun tärkeimmän ruudun, ympärille hän kertoi osoittautuneen ylivoimaiseksi. Työlään sivumallin hylättyään Jaime siirtyi kuuden ja kahdeksan ruudun sivuihin, jotka antoivat sarjalle tasaisen rytmin. Tätä hänelle oli ehdottanut Fantagraphicsin Kim Thompson.
Tauon aikana Gilbert tavoitteli uutta lukijasegmenttiä, lapsia ja varhaisteinejä. Sisältönsä osalta sarjat, kuten Girl Crazy, olivat tekijältään uutta, mutta tapa jolla hän ne tuotti ei poikennut entisestä. Käytännössä sarjakuvan erikoisliikkeet eivät tavoittaneet Gilbertin toivomia lukijoita, kustantajia ei tunnettu lasten- ja nuortensarjoista eikä viime kädessä mustavalkoisissa lehdissäkään ollut mitään kohdeyleisöön vetoavaa.
Lapsihahmonsa Gilbert adoptoi Love & Rocketsin maailmaa jatkaneessa lehdessään Luba. Sittemmin lapsia esiintyi päähenkilöinä lapsuusmuistelussa Marble Season.
Osaltaan paluuseen aina Love & Rocketsin pariin johti vaisu menestys sen ulkopuolella. Gilbertin antologiamuotoisten lastenlehtien tavoin yhteistyö Peter Baggen kanssa, varhaisteineille suunnattu Yeah! päättyi lyhyeen. Tekijän ensimmäinen graphic novel -formaattiin tekemä Sloth ei niin ikään löytänyt yleisöään, kuten Gilbert asian muotoili.
Gilbert harrasti veljensä tavoin klassisen kauden elokuvia. Hänen työnsä Chance in Hell, The Troublemakers ja Love from the Shadows muodostivat kuvitteellisen elokuvatrilogian, jonka jokaisessa osassa esiintyi Luban siskopuoli Fritz. Keskimmäisen Gilbert toteutti käyttämällä laajakangasta jäljitteleviä, sivun laidasta laitaan ulottuvia ruutuja.
Uskollisesta yleisöstä huolimatta Hernándezien vuosikymmeniä kestänyt ura perustui yhteen menestyssarjaan. Tutut nimet, Penny Century ja Maggie and Hopey, eivät käyneet kaupaksi, jos kannessa ei lukenut Love & Rockets. Tämä sitoi veljet antologiajulkaisun lisäksi toisiinsa.
Jännite Hernándezien välillä ei purkautunut julkisuudessa. Suositumpi Jaime antoi kuitenkin haastattelunsa yhä useammin ilman isoveljeä, joka edelleen käyttäytyi tähtisolistin tavoin.
Taide ja talous
Harper Lee julkaisi toisen kirjansa, Fifty Shades of Grey -filmatisointi saapui teattereihin ja Yhdysvallat solmi diplomaattisuhteet Kuubaan. Oli vuosi 2015.
Kirjallisuusväki ylisti Gilbertin käsikirjoituksia, mutta sarjakuvayleisö ei arvostanut hänen taidettaan. Itsenäisten teosten, kuten Speak of the Devil, ja graphic novel -formaatissa julkaistujen töiden Gilbert katsoi tuovan Love & Rocketsia enemmän arvostusta alan tapahtumissa.
Uransa alussa Gilbert oli kertonut yhden sivun vaatineen kolmen päivän työn. Taloudellisen menestyksen puuttuessa hän jätti työvaiheita väliin tuottaakseen sivuja nopeammin. Tyylin ja sisällön osin hän lähestyi undergroundin perusteoksen Zap esikuvaa.
Love & Rockets oli ollut suosittu Jaimen vuoksi, ja tästä Gilbert kiitti veljeään sanoen olevansa itse vapaa menestyspaineista. Huoli taloudesta kuitenkin nousi yhä useammin haastatteluissa esiin kuin myös pettymys taiteensa arvostukseen sarjakuvapiireissä. Sitä mukaa kuin Gilbert kertoi työelämäpaineista, valtasi masturbaatiokuvasto, veri ja sperma hänen töidensä sivuja.
Gilbert rinnasti itsensä Crumbiin uskoen yleisön tulevaisuudessa löytävän töidensä arvokkaan osan ”törkyjen” alta. Omakustannelehti Blubber oli suora kunnianosoitus Crumbin ”moraalittomalle” tuotannolle. Syntiinlankeemuksen uusiotulkinta Garden of the Flesh ei sen sijaan ollut Genesiksen innoittama, mutta silti muodossa tai toisessa Gilbert summittain näytti toistavan esikuvansa uraa.
Crumb kuului muiden Fantagraphicsin julkaisemien tekijöiden tavoin länsirannikon skeneen. Tämän piirin ulkopuolelta he ystävystyivät Charles Burnsin kanssa. Sen sijaan laajemmin Chicagon ja New Yorkin sarjakuvayhteisöjä kohtaan Hernándezien välit kuulostivat viileän kohteliailta. Tyytymättömyys tapahtumajärjestäjiin johti osin Jaimen perustamaan varjotapahtumaan The Latino Comics Expo vuonna 2017.
Hernándezit tiedostivat oman painonsa esikuvina ja tienavaajina. Kuitenkin he tulkitsivat, ettei ankarakaan työmoraali ollut nostanut heitä arvostuksessa uusien tulokkaiden vetäessä huomion töineen puoleensa. Osaltaan he tyrmäsivät nyky-alternativen kuitaten nuorempiensa työt vähättelevästi päiväkirjoiksi.
Jääräpäisyyttä ja pysyvyyttä
Megan Thee Stallion julkaisee ensimmäisen singlen, Greta Thunberg puhuu YK:n ilmastokokouksessa ja Avengers: Endgame löi ennätyksiä teattereissa. Oli vuosi 2019.
Surrealismin Gilbert oli lainannut rakastamiensa ohjaajien elokuvista ja Jaime piikitteli, ettei veljensä ollut lukenut Sadan vuoden yksinäisyyttä kuin vasta kuultuaan itseään verrattavan kirjailijaan. Gilbert teki pesäeroa kirjallisuuteen hahmojensa suulla elokuvien samalla luodessa entistä vahvemman metatason hänen töissään. Elokuvailmaisua lainaava, itsepäinen auteur joutui myöntämään, etteivät lukijat ymmärtäneet haastavia toteutusvalintoja ilman apukeinoja.
Eläkeikää lähestyvä Gilbert sivusi puheissaan kuolemaa ja purki ammatillista turhautuneisuutta haastattelujen lisäksi töidensä sivuilla. Tasapainoisin tuotanto julkaistiin erillistöinä, kuten Loverboys ja Darwyn Cooken kuvittama Twilight Children.
Suorasukainen High Soft Lisp koosti Love & Rocketsin kyynisimmät tarinat, jonka sivuilla ennen onnen lähteenä kuvattu seksi toistui pakkomielteisenä ja kuluttavana. Sukupuolten valtasuhteiden muutoksesta johtuen Gilbert joutui yhä painokkaammin kiistämään seksismin.
Tasaisen uran veljeensä nähden tehneen Jaimen työt olivat vuosikymmenten mittaan entistä tasapainoisempia. Käsityöläisen tavoin hän oli hionut taiteensa kärsivällisesti nykytasolle, ja jos Jaime yhä työstääkin sivunsa samoin työvälinein ei tekijän ole tarpeen uudistua.
Love & Rockets on Jaimen ammattilaisuran mittainen suurtyö, jonka tulevaisuuden varalle tekijällä on edelleen suunnitelmia. Tärkeimpien hahmojensa tarinan hän on kuitenkin saattanut jo päätöksen, ettei lankoja jäisi sitomatta yhteen mikäli hänestä aika jättäisi. Kuolemaansa hän on miettinyt alalle jättämänsä perinnön suhteen.
Uransa vastakkaisiin suuntiin vetäneiden päätösten vuoksi Hernándezien voi sanoa olleen monesti toistensa vastakohtia. Kuitenkin veljien keskinäisten vaikutteiden johdosta tekijöiden töitä ei voi syvemmin tulkita erillisinä kokonaisuuksina; yhden Hernándezin Love & Rocketsia ei ole ilman toista.
Kuvat @ Jaime Hernández, Gilbert Hernández
Keskustele Hernándezien töistä Kvaakissa.