Belgialainen vaihtari Leen saapuu leudohkosta ilmanalasta Suomen Turkuun keskelle paikallisia pakkasia opiskelemaan kuvataidetta. Kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus lähteä retkelle Lappiin eli vieläkin kylmempään paikkaan, hän tarttuu tilaisuuteen. Lumiuinnin vastapainoksi tarjolla on myös lämpimiä asioita. Leen nimittäin rakastuu irlantilaistyttöön, joka sattuu asumaan hänen kanssaan samassa opiskelija-asuntokohteessa Turussa.
Maitoa ja lunta
Leen Van Hulst
Turun Sarjakuvakerho ry, 2012
ISBN: 978-951-95507-8-7
Luulenpa, että tasan jokainen, joka on koskaan ollut ihastunut kehenkään, pystyy empatiseeraamaan Leen tilanteen kanssa. Miten kertoa kohteelle ihastuksestaan? Entä jos kohteella on jo joku? Entä kun aika käy vähiin? Entä kun se loppuu?
Piirrostyyli eroaa tavanomaisesta, jos tavanomaiseksi määritellään se, mitä yleensä luen. Viiva on kuin värikiidulla vedettyä, mitä se todennäköisesti onkin. Paikoitellen tämä luo summittaisen vaikutelman yksityiskohtien kadotessa ja ilmeidenkin muuttuessa viitteellisiksi. Tämä taas nostaa kuvien herättämät tunnetilat etualalle, mikä puolestaan kuljettaa tarinaa eteenpäin. Leen Van Hulst onnistuu vangitsemaan hyvin suomalaisen talvi-iltapäivän hämyn.
Takakannessa viitataan mahdollisuuteen, että tapahtumat olisivat omaelämäkerrallisia. Tarkalleen ottaen tuota mahdollisuutta nimenomaisesti mainiten ei suljeta pois. Tämä tuo tarinan heti lähemmäs lukijaa, mikä selittänee sen, miksi enkelielisoista lukeville on niin kovin tärkeää, että ovatko heidän lukemansa asiat ”totta” vai ”silkkaa kirjalijan sepitettä”.
Leen Van Hulst kuvaa luontoa ja etenkin lunta hyvin kauniisti. Jo se oikeutti lukemiseen kuluneen ajan käytön tähän sarjakuvaan. Eikä lainkaan haitannut, että Leen asusteli opiskelukuukausinaan meikäläisen vanhoilla hoodeilla Ispoisissa, vaikka kirja yrittääkin väittää, että Ispuri sijaitsisi Uittamolla. Bitch please, Uittamo on Ispoisten sudeettialuetta.
Kirjassa on mukana tekstit myös englanniksi.
