Supersankareita on moneksi. Toista ääripäätä edustavat Teräsmiehen kaltaiset tähtisilmäiset ikonit, joilla on enemmän hyveitä kuin Jeesuksella ja suurempi arvostus massojen keskuudessa kuin siivutetulla leivällä. Skaalaa kulkien löytyy erilaisia hylkiöitä kultaisten sydämiensä kanssa, omankäden oikeutta tavoittelevia psykopaatteja ja täysin tärähtäneitä turjakkeita, jotka kuitenkin saavat homman hoidettua omilla oudoilla tavoillaan, mutta kaikille näille on yhteistä jonkinlainen nollasta eroava onnistumisprosentti ja he saavat osakseen, jos ei nyt muiden sankareiden ja suuren yleisön kunnioituksen, ainakin pelon.
Empowered 1-6
Adam Warren
Dark Horse
Koko tältä akselilta astuu harhaan avuttomien ja kyvyttymien pohjasakan kuumin tiivistymä, Empowered.
Dirty Pairista ja parista muusta projektista tuttu Adam Warren on elävä todiste siitä, että rahasta ihminen tekee mitä tahansa. Warrenin kohdalla tämä tarkoitti tietynlaisten fetissikuvien tehtailua pyynnöstä ja maksua vastaan. Olennaista oli ’neitonen ahdingossa’-teema, sikäki mikäli ahdingossa määritellään ’hyvin niukasti puettu jos sitäkään, sidottu puhtaasti laadukaimpien bondage-oppaiden mukaan suukapula mukaanluettuna tiettyjä naisellisia ulottuvuuksia marginaalisesti liioitellen’. Noiden kuvien keskellä alkoi kehkeytyä tarinantynkää siitä, miten kuvattuihin kohdetta alentaviin tilanteisiin päädyttiin ja niin alkoi Empowered muodostaa persoonaansa.
Kyseessä on skenessään kohtalaisen uusi supersankari, jolla on valtavia itsetunto-ongelmia. Yksi ongelman lähde on hänen kokemuksensa oman takamuksensa koosta, toinen on hänen pukunsa. Kuvittele rajoille venytetystä elmukelmusta ja hämähäkinseitistä tehty täysin ihonmyötäinen asu päällesi. Juokse sitten ruusupuskan läpi. Paljonko puvusta on jäljellä? Ikävä kyllä Empin superpuvun kohtalaisen messevät joskin oikukkaat voimat pienenevät puvun eheyden funktiona varsin jyrkästi ja on kestävyydessään edellä kuvattuakin heikompi.
Abysmaalinen itseluottamus, jäytävä velvollisuudentunto, alati pettävät voimat ja rottamaisen huono tuuri johtaa kerta toisensa jälkeen siihen, että Emp istuu sidottuna tuolissa yllään vain pukunsa riekaleet ja useampi kierros köyttä suukapula suussaan. Tämä onneton tapahtumaketju on itseasiassa niin yleinen, että Empin täydellisen kädettömyyden tietävät niin muut sankarit, rikolliset kuin kaupungin tavalliset tallaajatkin. Eikä kukaan jätä koskaan väliin tilaisuutta soittaa suutaan asiasta. Etenkään Empoweredin niin kutsutut tiimikaverit, joita kuvaa parhaiten määritelmä ’lauma sietämättömiä kusipäitä’.
Hitaasti vähemmän kuin sankarillisten tilanteiden läpi tumpuloidessaan Empowered onnistuu raapimaan kasaan pari liittolaista, joten puhtaasti eksistentiaalisessa pohjattomassa angstissa ei vellota. Olkoonkin että yksi liittolaisista on ranskalaisen sisäkön pukuun sonnustautuva mies ja toinen on kosmoksen kurittaja, planeettojen raiskaaja ja tähtien välinen demonivuohi, joka on vangittu isohkoon vyöhön, joka puolestaan lepää kahvipöydän nurkalla vaatien tv-sarjojen DVD-kausibokseja katsottavaksi. Tai muuten.
Tarinan edetessä maailma alkaa saada syvyyttä, hahmot taustoitusta ja juoni substanssia. Vuonna 2010 ilmestyneen kuudennen kirjan loppuun mennessä useampikin kiinnostava juoni tykittää eteenpäin isolla höyryllä ja surua aiheuttaakin lähinnä se, ettei seuraava albumi mitenkään voi käsitellä niitä kaikkia. Se mikä alkoi outoina, huvittavina lyhäreinä on salakavalasti laajentunut houkuttelevaksi universumiksi, kokonaiseksi maailmaksi täynnä kiinnostavia hahmoja ja tapahtumia. Keskimääräinen yhden albumin vuosivauhti tarkoittaakin pitkää, tuskallista odotusta, jota satunnainen uusi materiaali pätkii.
Empoweredin tyylilaji on vahvasti slapstickiin pohjaava komedia, tosin varsin suurella seksimäärällä höystettynä. Sarjassa naidaankin enemmän ja useammin kuin suurehkossa kanitarhassa keskimäärin. Väkivaltaakaan ei voi sanoa vähäeleiseksi, sillä mättö on ajoittain hyvin graafista. Siinä missä seksuaalisisällössä rajoitutaan paljaan takapuolen vilauttamiseen voidaan taistelun tuoksinassa hakata irti raajoja, käristää vastustaja luurangoksi tai tunkea shuriken silmän kohdalta sisään. Parempi näin päin, tosin, sillä eräänkin valkoisesta fosforista muodostuvan ’mustan viitan’ fetissi on kuksia muita silmäkoloon. Jos näistä pitää valita, otan mieluummin kuvan metallitikusta kuin jostain muusta pitkulaisesta.
Kaiken tämän inhimillisen ruumiillisuuden ja raadollisuuden keskellä kiehuu myös paljon draamaa, joka pohjaa oikeasti mielenkiintoisiin asioihin, kuten hahmojen puutteisiin, fobioihin ja toiveisiin. Tämä kaikki yhteen tiiviiseen pakettiin kietaistuna saadaan supersankaritematiikkaa nerokkaasti dekonstruoiva, omillaan seisova älykäs, innovatiivinen ja räväkkä satiiri.
Ja tämä vain siksi, että joku jossain halusi katsella piirrettyjä kuvia, joissa avuton tyttö on sidottuna vihjaileviin asentoihin.
Kelpaa minulle.